Werder Bremenin alkukausi on ollut vaiherikas epistola, mutta tärkein eli pistepussi on karttunut heti lähtölaukauksesta. Kannattajat haikailevat menestysvuosien perään, mutta Mestarien liiga ei toistaiseksi ole realismia Pohjois-Saksassa.
Vuosi sitten lokakuun lopussa Florian Kohfeldt nousi Werder Bremenin kakkosjoukkueesta seuran ykkösmiehistön päävalmentajaksi. Siinä vaiheessa kautta oli vihreävalkoisten pistesarakkeeseen kertynyt kymmenessä kamppailussa vaivaiset viisi tasapelipistettä.
Tuore luotsi sai kurssin kääntymään, ja kevätkauden nousujohteinen vire nosti seuran loppusijoituksissa 11. sijalle. Kausi oli toinen perättäinen, jonka aikana vihreävalkoiset olivat ainakin ajoittain todellisessa vaarassa joutua putoamistaisteluun. Edellisellä kaudella pelastusoperaatiota menestyksekkäästi johtanut Alexander Nouri sai tehdä tilaa Kohfeldtille.
Kuluva kausi on tuonut vaihteeksi makeaa bremeniläiskannattajille, sillä joukkue oli alkusyksystä hetken aikaa jopa sarjan piikkipaikalla. Weser-joelta puhaltavan tuulen muututtua hyisemmäksi, taantuivat myös Werderin otteet marraskuun aikana, mutta sijoitus on edelleen kelvollisesti kymmenen joukossa. Joukkue on hyvissä iskuasemissa kärkiryhmän takana, tasaisessa haastajien rintamassa, joka on vain muutaman pisteen päässä Europaikoista.
Pelitavan kipupisteitä paikattu onnistuneesti
Olennaisin muutos on tapahtunut nurmella. Pelaajiston ydinryhmä on pysynyt nyt muutaman kauden ajan kasassa, jolloin joukkuekavereiden liikkeet ovat tulleet kanssapelaajille tutuiksi. Puolustuksen kokeneet johtohahmot Niklas Moisander ja tsekki-pakki Theodor Gebre-Selassie ovat yhdessä maalivahti Jiri Pavlenkan kanssa alakerran lukko. Keskikentällä erityisesti oman kasvatin Maximilian Eggesteinin sekä Evertonista hankitun Davy Klaassenin otteet keräävät kiitosta. Mainittujen nimien ohella moni muukin pelaaja pelaa uransa toistaiseksi parasta jalkapalloa.
Edelliskausien suurin murhe Werderillä on ollut hyökkäyspeli. Maalinteko on ollut liikaa kokeneen Max Krusen harteilla, joka on täyttänyt suuret saappaat pääosin hyvin. Viime kauden kuusi liigamaalia oli kuitenkin liian vähän ylempään keskikastiin tähtäävän joukkueen ykköskärjeltä.
Tällä kaudella vastuunkantajia on löytynyt laajemmalta rintamalta. Uudet hankinnat Yuya Osako ja Martin Harnik ovat löytäneet verkon jo muutamaan otteeseen, samoin uransa (ilmeisesti) viimeistä kauttaan pelaava Werder-legenda Claudio Pizarro. Myös tulevaisuus vaikuttaa valoisalta nuoremman Eggesteinin, Johanneksen sekä yhdysvaltalaisen teinilupauksen Josh Sargentin myötä.
Ero jättiläisiin venähtänyt merkittävästi
Viime vuosikymmenellä Werder kuului Saksan valtiaisiin. Kaudella 2003-04 seura marssi mestaruuteen asti, josta alkoi viiden vuoden mitaliputki. Vielä keväällä 2010 Bremenissä juhlittiin kauden päätteeksi pronssisia mitaleita sekä Mestarien liigan edustuspaikkaa.
Muutos on vajaan vuosikymmenen aikana ollut radikaali, kuilu keskisuurten ja suurten seurojen välillä on venähtänyt. Saksan seurajoukkuejalkapalloa pyritään pitämään kurissa niin kutsutulla 50+1 säännöllä, joka edellyttää seurojen omistusosuuden olevan vähintään 51 prosenttisesti seuroilla itsellään. Tällöin äänivalta säilyy seuran jäsenillä, vähentäen mahdollisia ylilyöntejä ja hätäisiä päätöksiä. Tämä mahdollistaa myös verrattain edulliset lippujen hinnat Bundesliigassa.
Säännöstä huolimatta Bayern Münchenin ja Dortmundin etumatka on kuluneina vuosina vain venynyt muihin seuroihin nähden. Poikkeuksiakin toki on, kuten 50+1-sääntöä ei niin huomaamattomasti kiertävä RB Leipzig. Red Bull -konsernin seura on maassa laajalti vihattu eikä seuran menestys ole ainakaan vähentänyt kritiikkiä. Huomionarvoista kuitenkin on, että myös esimerkiksi Wolfsburg (Volkswagen-konserni) sekä Leverkusen (Bayer-lääketeollisuuskonserni) ovat vuosien saatossa saaneet merkittävää taloudellista tukea omistustahoiltaan.
Bremenissä sijoitus neljän kärkeen on toistaiseksi vain haave. Mikäli joukkue pystyy kehittymään ja pitämään kiinni tärkeimmistä pelaajistaan, voi suunta olla tulevina kausina eteenpäin. Klaassenin sekä Nuri Sahinin kaltaisten laatupelaajien kiinnittäminen riveihin kertoo, ettei Werder ole menettänyt kiinnostavuuttaan.
Myös yleisö jaksaa tukea omiaan. Weser-Stadionille on pakkautunut vuosi toisensa jälkeen keskimäärin 40 000 katsojaa, vaikka laihat vuodet ovat koetelleet seuraa.
Borussia Mönchengladbachin menestys on hyvä merkki myös Werderille. Varsat laukkaavat sarjan toisella sijalla, eikä menestys ole tullut sattuman kautta. Dieter Heckingin miehistö pelaa näyttävää, hyökkäysvoittoista futista. Tämän on saanut tällä kaudella tuta myös esimerkiksi Bayern München. Mönchengladbachin aiemmat menestysvuodet Bundesliigassa ja Euroopassa ajoittuivat 1970-luvulle. Bremenissä toivotaan, ettei paluuta huipulle tarvitse odottaa aivan niin kauaa.
Nordderbyn huumaa kaivaten
Pohjois-Saksan jalkapalloherruus jaetaan perinteisesti Werder Bremenin sekä verivihollisen HSV:n kanssa. Hampurilaisseuran pudottua ensi kertaa historiassaan Bundesliigasta jäi valtikka Bremenin osavaltioon. Seurojen kannattajat ovat kauniisti sanottuna viileissä väleissä, eikä Nordderby-nimellä kulkevista kohtaamisista ole puuttunut tunnetta.
HSV:n putoaminen herätti luonnollisesti hilpeyttä Bremenissä. Derbyille olisi silti tilausta, sillä kohtaamiset ovat olleet kauden kohokohtia yhdessä suurimpien seurojen vierailujen kanssa. Voi olla, että Nordderby palaa kalenteriin jo ensi kaudella, sillä HSV johtaa parhaillaan 2. Bundesliigaa. Se on edennyt vakuuttavasti yhdessä toisen perinteisen pääsarjaseuran 1. FC Kölnin kanssa kohti pikaista paluuta Bundesliigaan.
Artikkelikuva – nordphoto
