Kun Bayern München kesällä 2021 hankki tuolloin 33-vuotiaan Julian Nagelsmannin uudeksi päävalmentajakseen, luotti seura nuoren saksalaisen kykyihin niin paljon, että oli valmis maksamaan hänestä 25 miljoonaa euroa, mikä on historian suurin valmentajasta maksettu siirtosumma.
Bayernissa laskettiin sen varaan, että Nagelsmann olisi seuran pitkäaikainen valmentaja, joka vertaansa vailla olevalla näkemyksellään luotsaisi saksalaisjätin jälleen koko maailman parhaaksi seuraksi. Luottoa prosessiin alleviivattiin sillä, että Bayern löi Nagelsmannille käteen viiden vuoden sopimuksen ja teki hänestä Saksan parhaiten palkatun valmentajan.
Ensimmäisellä kaudellaan Nagelsmann luotsasi ajoittaisista ongelmista huolimatta Bayernin totutusti Saksan mestariksi. Toisella kaudellaan nuori päävalmentaja alkoi kiihdyttää tahtiaan Mestarien liigan puolella. Bayern on voittanut tämän kauden Mestarien liigassa jokaisen ottelunsa. Vaikka vastassa on ollut Interin, Barcelonan ja PSG:n kaltaisia seuroja, on Bayern kaasuttanut puolivälieriin iskien kahdeksassa ottelussa 21 maalia ja päästäen vain kaksi. Yksikään edellä mainituista joukkueista ei onnistunut iskemään sen verkkoon maaliakaan.
Tuloskunto ei toki sinällään ole yllättävää, sillä Nagelsmannin aikana Bayern on ollut parhaimmillaan juuri kaikkein kovimpia vastustajia vastaan. Maaliskuun lopussa potkut saaneen valmentajan kohtaloksi koituivatkin lopulta ailahtelevat otteet niissä otteluissa, joissa Bayernin ei lähtökohtaisesti olisi tarvinnut edes yrittää.
Ailahteluunkin löytyy kuitenkin syy, jos vain malttaa katsoa tulosten taakse. Ensimmäisellä kaudellaan Nagelsmann joutui rakentamaan Bayernin puolustuksen uusiksi, koska seura luopui kahdesta parhaasta puolustajastaan. Toisella kaudellaan koko joukkueen peli-identiteettiä määritellyt Robert Lewandowski päästettiin lähtemään.
Bayernin johtoporras turhautui Nagelsmanniin, joka ei osoittanut halukkuutta lukita joukkueen pelitapaa yhteen tiettyyn systeemiin, vaan kokeili kauden aikana useita erilaisia taktisia variaatioita ja muodostelmia.
Nagelsmannin toiminnassa oli kuitenkin selvä logiikka. Samaan aikaan, kun hän yritti pitää joukkueen viikosta toiseen voittavana, hän yritti luoda sen nahan uusiksi. Ilman Lewandowskia Bayernilla ei ollut enää lukkoon lyötyä pelitapaa tai pelaajahierarkiaa. Vaihtoehtoja, sen sijaan, oli useita. Nagelsmannin tavoite ei ollut luoda parasta mahdollista Bayernia tälle kaudella, se oli luoda paras mahdollinen Bayern tälle vuosikymmenelle.
Sellainen vaatii kokeiluja. Siitä huolimatta joukkueen pelaaminen ei antanut syytä odottaa muuta kuin voittoja. Nagelsmannin potkujen aikaan Bayern oli Mestarien liigan loistavien otteiden lisäksi Bundesliigan selvästi paras joukkue pisteodottamaan perustuvan taulukon perusteella.
Ja silti hänen potkuissaan näkyy tiettyä logiikkaa. Se logiikka kertoo kuitenkin enemmän jalkapallomaailman nykytilasta kuin Nagelsmannista.
Bayern Münchenin johtoporras oli tiettävästi ihaillut Thomas Tuchelia jo kauan ennen kuin se antoi potkut Nagelsmannille. Eikä ihme. Chelsean Mestarien liigan voittoon johtanut Tuchel on yksi koko maailman parhaista valmentajista ja mahdollisesta taktisesti valveutunein saksalaisvalmentaja tällä hetkellä.
On mahdollista, että Bayernissa ymmärrettiin Nagelsmannin prosessin päälle, mutta nuori ja hieman epätyypillinen suurseuravalmentaja ei saavuttanut persoonana koskaan esihenkilöidensä tai pelaajiensa täyttä luottamusta. Tuchel on meriiteiltään ja valmennustyyliltään huomattavasti enemmän Bayernin näköinen valmentaja.
Huolimatta siitä, mitä Nagelsmann ehti tämän kauden Mestarien liigassa saavuttaa ja mihin suuntaan hän onnistui Bayernin peliä kehittämään, saksalaisseuran johtoporras uskoo, että Tuchelin kanssa seura tulee voittamaan lyhyen ajan sisään useampia pokaaleja. Ja se on lopulta ainoa syy, miksi henkilö päävalmentajan penkillä vaihtui.
Toki ajankohta – juuri ennen Bundesliigan ja Mestarien liigan kauden tärkeimpiä pelejä – voi herättää hieman kummastusta, mutta siihenkin löytyy syy. Bayernissa haluttiin olla varmoja, että sen seuraava päävalmentaja on juuri Tuchel. Seurassa tuskin oli kova kiire päästä eroon Nagelsmannista, mutta kun valmentajanpallit muissakin Euroopan huippuseuroissa alkoivat heilua, alkoi ilmassa olla riski, että Tuchel löytäisi itselleen uuden työnantajan ennen kuin Bayern ehtii apajille. Siksi seuran oli toimittava heti.
Monella tapaa müncheniläisseuran valmentajanvaihdos kertoo myös jalkapallomaailmasta. Niin Bayernin puheenjohtaja Oliver Kahn kuin seuran urheilujohtaja Hasan Salihamidžićkin ovat vielä melko tuoreita kasvoja johtotehtävissä. Jos valmentajarekrytoinnit eivät osu maaliinsa, voisi syyttävä sormi osoittaa helposti heihinkin. Johtoporrasta muuttamalla muutoksia saa aikaan kuitenkin hyvin hitaasti. Siksi lopullisen vastuun kantaa aina kunkin seuran päävalmentaja.
Euroopassa Nagelsmannin potkut aloittivat tuolileikin. Vain kaksi päivää saksalaisen jälkeen Antonio Conte menetti työpaikkansa Tottenhamin päävalmentajana. Myös Spursissa nyt jo entisen valmentajan varaan laskettiin paljon, sillä kyseessä piti olla laatutyötä seurasta toiseen tehnyt voittaja, joka vihdoin nostaisi lontoolaisseuran uudelle tasolle.
Paljon toivottiin myös Graham Potterilta Chelseassa ja Brendan Rodgersilta Leicesterissä. Potter oli uuden omistajaportaan ensimmäinen valmentajanimitys ja päävalmentaja, jonka piti tuoda uskottavuutta ja pitkäjänteistä pelin kehitysosaamista seuran uuteen projektiin. Rodgers taas oli – ja on – Leicesterin historian merkittävimpiä valmentajia, joka ohjasi seuran sen historian toiseksi ja kolmanneksi parhaaseen valioliigasijoitukseen. Siitä huolimatta kumpikin sai lähteä viikkoa Contea myöhemmin.
Nämä potkut eivät suinkaan ole toisistaan riippumattomia. Vaikka niin Conten, Potterin kuin Rodgersinkin potkuja voi pitää tuloksiin suhteutettuna ymmärrettävinä, se, että ne kaikki tulivat niin lähellä toisiaan, kertoo vain siitä, miten valmentajamarkkinat jalkapallon huipulla toimivat.
Sekä Tottenham että Chelsea ovat Nagelsmannin kintereillä. Saksalainen saattaakin olla tämän hetken valmentajamarkkinoiden kuumin nimi, joka saa lähestulkoon itse nimetä seuraavan työnantajansa.
Tottenhamissa koettiin, että on parempi päästä eroon Contesta ennemmin nyt kuin vasta kauden jälkeen, jotta vastikään vapaille markkinoille päätyneen Nagelsmannin kosiskelut voidaan jo aloittaa. Chelsea taas pelästyi sitä mahdollisuutta, että Nagelsmann päätyisikin sen paikallisviholliseen, ja päätti itse siirtyä kosintavaiheeseen vain piirun verran Tottenhamia myöhemmin.
Toki kyse ei ole vain Nagelsmannista, sillä löytyy markkinoilta muitakin mielenkiintoisia nimiä, Espanjan päävalmentajan paikalta vapautunut Luis Enrique ja pitkään ilman seuraa ollut Mauricio Pochettino etunenässä. Ajatusketju on kuitenkin sama.
Jos kesän valmentajamarkkinoilla verkkojaan työntää vesille Tottenhamin ja Chelsean lisäksi Real Madridin, Atlético Madridin ja kenties myös PSG:n kaltaisia seuroja, on kaikkein kovimpien nimien naaraaminen omaan alukseen huomattavasti vaikeampaa. Siksi on parempi toimia nyt, kun suurimmat kalat ovat vielä vapaana ja kilpailua on vähemmän.
Niin Tottenhamin kuin Chelseankin valmentajapotkuissa katse oli ennen kaikkea ensi kaudessa, ei vain tämän kauden pelastamisessa.
