Veikkausliigasta: Vieraskannattajat panivat parastaan

Veikkausliigasta-juttusarja käsittelee viikoittain Veikkausliigan kuumimpia puheenaiheita. Esille nostetaan eri joukkueita, kannattajia ja kaikenlaista mielenkiintoista viikon varrelta. Lue, niin pysyt kärryillä.

Inter nousussa ohituskaistaa pitkin

Sinimustat väri ovat nousussa, sillä Inter on tämän hetken kovakuntoisin joukkue sarjassa. Neljän voiton putkessa turkulaiset ovat tehneet turvallisen tuntuista rakoa putoamissijoihin. IFK Mariehamn kaatui Veritaksella komeasti lukemin 3-0 Benjamin Källmanin hattutempun avulla.

Ennen kautta Byyrissäkin esiin nostettu patukkamainen Källman, lunastaa häneen kohdistuneita odotuksiaan ja nosti maalimääränsä kauden osalta kahdeksaan.

Kemistä tulleen Julian Guevaran lisäys keskikentälle tekee Interistä entistä vaarallisemman hyökkäyspäässä. Myös yli vuoden päivät sivussa olleen Niko Markkulan paluu vahvistaa joukkueen runkoa. Marsu tuo vaihtoehdon laitapelaamiseen, sillä pelipaikka voi olla tarpeen mukaan laitapuolustajana tai hyökkäävämmässäkin roolissa.

Inter pelasi alkuvuodesta koko Suomen Cupin seitsemän ottelun taipaleensa voitokkaasti aina päätyyn asti.  Liigassa nykyistä putkea vastaavaa virettä ei ole löytynyt sitten kesän 2011, jolloin joukkue nappasi viisi voittoa putkeen.

Mikäli Interin vire on kääntynyt pysyvästi nousuun, on sillä realistinen mahdollisuus jopa mitalikamppailuun. Yhden ottelun enemmän pelanneeseen, kolmatta sijaa miehittävään VPS:aan on matkaa kuusi pistettä.

Vieraskannattajat valokeilassa

Veikkausliigasta-sarjassa on nostettu läpi kauden esiin kannattajia, mutta ei ehkä niin useasti kuin moni olisi toivonut. Kesä on ollut täynnä futista, mikä on voinut osalle näkyä tietynlaisena ähkynä ja yliannostuksena. Viime viikolta kahden joukkueen vieraskannattajat ansaitsevat erityismaininnan, vaikka toki kaikilla joukkueilla oli jälleen kannattajien tuki takanaan.

Perjantaina pelattu Pohjanmaan derby SJK:n ja VPS:n välillä päättyi tasatulokseen (0-0), joten pisteet jaettiin kauden ensimmäisen derbyn tavoin. Kotijoukkueen Klopit pitivät katsomassa hyvin ääntä, mutta vierailijoiden koreografia vei tällä kertaa voiton.

VPS Fan Club perustettiin 20 vuotta sitten, joten nykyisin Geezers Hietalahtena tunnettu porukka oli juhlareissulla Seinäjoella. Voittoa ei tullut kotiinviemiseksi, mutta Byyri onnittelee joka tapauksessa yhtä Suomen perinteisintä kannattajaryhmää!

Jos olivat vaasalaiset vauhdissa Seinäjoella, niin komeaa oli meno myös Telia 5G Areenalla HJK:n isännöidessä Rovaniemen Palloseuraa kärkikamppailussa. Ottelussa pisteet jaettiin värikkäiden vaiheiden jälkeen tuloksella 2-2. Kun kotijoukkue lepuutti muutamia avainpelaajiaan, oli RoPS:lla erinomainen sauma napata kolme pistettä Helsingistä, ja aivan viime minuuteille se ottelua johtikin Taye Taiwon & Vahid Hambon maaleilla.

HJK:n kotiotteluissa Pohjoispääty on ollut tavanomaisesti kiinni, ellei tiedossa ole ollut paljon yleisöä keräävää vastustajaa. HJK – RoPS ottelun yleisömäärä oli naurettavan pieni, 3012, mutta suuri kiitos kuuluu paikalla olleille sadoille vieraskannattajille. RoPS:n fanit löysivät paikalle, saivat Pohjoispäädyn avatuksi ja tukivat hienosti omiaan. Tätä lisää!

Kuva – @ropsrovaniemi

 



Byyri.com