Englannin Valioliigaa näyttävä Viasat ilmoitti alkuviikosta lauantain kello viiden tv-ottelun olevan Norwichin ja Newcastlen välinen kamppailu. Asia herätti pientä porua etenkin Liverpoolin seuraajissa, sillä viideltä alkavista muista otteluista oli tarjolla myös Southamptonin ja Liverpoolin kohtaaminen, joka näytetään Ruotsin puolella. Jotta asiaan saatiin selkeä näkemys, päätti Byyri järjestää kyselyn otteluvalinnasta Twitterissä.
Kyselyn tulokset
Kysely aloitettiin tiistaiaamuna ja se oli auki kaksi vuorokautta. Näyttökertoja twiitti keräsi 6318.
Kumpi peli kiinnostaa enemmän tulevana lauantaina?
— BYYRI (@Byyri) August 13, 2019
Äänestyksessä oli kolme vaihtoehtoa, sillä halusimme tietää myös muiden kuin Valioliigan seuraajien kiinnostuksen kohteita lauantaille. 8% vastaajista kertoi jonkin muun ottelun kiinnostavan enemmän, ja avoimen vastauksen jättäneet kertoivat katsovansa etenkin kotimaista futista, mutta vastauksissa mainittiin myös muita Valioliigan otteluita.
Seuraavaksi isoimman saaliin äänistä (10%) keräsi Liverpoolin ottelu, mikä tarkoitti Pukille ja Norwichille murskavoittoa. Peräti 82% kaikista vastaajista (n=979) piti Norwichin ottelua kiinnostavimpana valintana lauantain tv-otteluksi.
Taloudellisesti järkevä valinta
Teemu Pukki ja muut ulkomailla pelaavat suomalaiset kiinnostavat yli seurarajojen. Byyrin luetuimmat artikkelit ja suosituimmat julkaisut somekanavissa koskevat joko kotimaista jalkapalloa tai sitten ulkomailla pelaavia suomalaisia. Samaa suuntausta on havattavissa myös muualla.
Vaikka Liverpool olisi Suomessa seuratuin Valioliigaseura, tai seuratuin seura ylipäätään, niin se ei takaa vielä kovimpia katsojalukuja. Viasatin jalkapallotuottaja Antti Salo kertoi Talouselämän jutussa Pukki-efektin näkyneen jo viime kauden Mestaruussarjan otteluiden katsojamäärissä ja enteili Valioliigan käynnistäneen Liverpool – Norwich -ottelun rikkovan ennätyksiä. Ja niinhän se rikkoikin.
Salo vahvisti Ilta-Sanomille Liverpoolin 4–1-voittoon päättyneen ottelun olleen kaikkien aikojen katsotuin Valioliigapeli Viasatilla ja Viaplayssa.
Kauden edetessä tulee valinnoissa korostumaan mestaruustaiston kannalta tärkeät pelit, mutta toivottavasti myös Teemu Pukki ja Norwich. Suomalaisen pelaaminen Englannin korkeimmalla sarjatasolla on harvinaista herkkua ja siitä kannattaisi ottaa niin taloudellisesti, kuin myös futiskulttuuria edistäen, kaikki ilo irti.
Lauantaina 17.8. Norwich – Newcastle klo 16.30 Viasat & Viaplay