Helmikuun alussa jalkapallomaailma kohahti, kun Valioliiga ilmoitti syyttävänsä hallitsevaa mestariaan Manchester Cityä yli 100 sääntörikkomuksesta viimeisen reilun kymmenen vuoden aikana. Väitettyihin rikkomuksiin lukeutuvat, muun muassa, seuran taloudellisen tilan vääristely, haluttomuus osallistua Valioliigan sisäiseen tutkintaan ja pelaajien sekä valmentajien palkkojen ilmoittamatta jättäminen.
Väitteiden paikkansapitävyyden tutkimisesta vastaa itsenäinen ja riippumaton komissio, jonka käsissä Cityn tulevaisuus tällä hetkellä lepää. Jos komissio toteaa Valioliigan syytökset oikeellisiksi, odottaa manchesterilaisia sanktio, joka voi olla mitä tahansa pistemenetyksistä viimeaikaisten mestaruuksien riistämiseen ja jopa sarjapaikan menettämiseen.
Ei kuitenkaan kannata pidättää hengitystään tuomiota odotellessa. Tutkinnan aikataulusta ei vielä tässä kohtaa osata sanoa mitään, mutta todennäköisesti edessä on vuosien mittainen oikeustaistelu, jonka aikana Cityn fanit – sekä tietysti muu jalkapalloyhteisö – joutuu elämään jatkuvan epävarmuuden vallitessa.
Voi olla, että jalkapalloyleisön on syytä tottua tämänkaltaiseen epävarmuuteen, sillä vaikka Cityä vastaan asetetut syytökset ovat vakavimmat, mitä englantilaisen pääsarjajalkapallon historia on nähnyt, ei kyseessä suinkaan ole tämän hetken ainoa merkittävä oikeustaistelu eurooppalaisessa huippujalkapallossa.
Vain muutamaa viikkoa ennen kuin Valioliiga julkisti omat syytöksensä, Italian Jalkapalloliitto oli lätkäissyt Juventukselle 15 pisteen rangaistuksen seuran taloustilanteen vääristelystä ja pelaajien markkina-arvon keinotekoisesta paisuttamisesta.
Juventus hyödynsi pelaajakaupoissaan poistona tunnettua kirjanpidollista menetelmää, jonka perusteella uuden hankinnan hinnan voi jaksottaa kirjanpitoon sille ajalle, jonka hankinta tuottaa arvoa. Jalkapallossa hankitun pelaajan siirtosumma jaksotetaan yleisesti koko tämän sopimuksen ajalle. Täten esimerkiksi Cristiano Ronaldon, joka kesällä 2018 teki Juventuksen kanssa neljän vuoden sopimuksen, 117 miljoonan euron hankintahinta näkyi kirjanpidossa 29 miljoonana per vuosi neljän vuoden ajan.
Poistojen tekemisessä ei ole mitään väärää. Kyseessä on täysin yleinen toimintatapa niin jalkapallossa kuin muillakin liiketoiminta-aloilla. Juventuksen toiminta rikkoi kuitenkin hyviä kirjanpidollisia periaatteita, sillä seura manipuloi kirjanpitoaan paisuttamalla myymiensä pelaajien arvoa keinotekoisesti.
Siinä, missä pelaajaoston voi jaksottaa kirjanpitoon useammalle vuodelle, kirjataan pelaajamyynnit yleensä kertaluonteisena eränä sille tilikaudelle, jonka aikana myynti tapahtuu. Myyntien arvoa paisuttamalla Juventus sai taloustilanteensa näyttämään merkittävästi paremmalta kuin mitä se todellisuudessa oli.
Tunnetuin esimerkki on kesältä 2020, jolloin Miralem Pjanić siirtyi Juventuksesta Barcelonaan Arthur Melon matkatessa toiseen suuntaan. Paperilla kyse ei ollut vaihtokaupasta, vaan seurat maksoivat kummastakin pelaajasta siirtokorvauksen – Barcelona 60 miljoonaa euroa Pjanićista ja Juventus 72 miljoonaa Arthurista.
Kumpikin seura sai merkattua myynnin yhden tilikauden tuloksi, mikä auttoi niitä saamaan kirjanpitonsa Financial Fair Playn vaatimiin rajoihin. Koska Arthur teki viiden vuoden sopimuksen, oli Juventuksen kirjanpidollinen kulu sinä vuonna vain 14,4 miljoonaa euroa. Toisin sanoen Juventus oli, kirjanpidollisesta näkökulmasta, tehnyt voittoa 45,6 miljoonaa.
Suurin ongelma siirrossa oli kuitenkin se, ettei kumpikaan pelaajista ollut siirtosummansa arvoinen.
Juventus oli käyttänyt samanlaista menetelmää vuotta aiemmin, kun se oli samana kesänä hankkinut Danilon Manchester Citystä ja lähettänyt João Cancelon toiseen suuntaan. Juventus teki kaupassa kirjanpidollisesti lähes 60 miljoonan euron voiton.
Serie A:n siirtoja valvova komitea Covisoc ilmoitti vuonna 2021 Italian Jalkapalloliitolle, että Juventus oli vuosien 2018–2021 välillä paisuttanut jopa 42 myymänsä pelaajan arvoa vääristelläkseen kirjanpitoaan. Juventus oli toisin sanoen myynyt pelaajia, usein osana vaihtokauppaa, merkittävästi näiden todellista arvoa kalliimmalla. Tämä johti lopulta seuran saamaan 15 sarjapisteen menetykseen.
Koska Juventus on pörssilistattu yhtiö, liittyivät tutkintaan lopulta myös Torinon yleinen syyttäjä sekä Italian talouspoliisi. Ja tässä kohtaa tapaus menee todella mielenkiintoiseksi.
Italian Jalkapalloliitto ehti jo viime vuoden huhtikuussa todeta, ettei pelaajien arvoa voi määrittää niin yksiselitteisesti, että Juventusta (tai 10 muuta tutkinnan alaisena ollutta seuraa) voitaisiin rankaista. Juventus on kuitenkin pörssiyhtiönä erityisen tarkastelun alla, ja pörssilistattujen seurojen valvomisesta vastaava elin jatkoi asian penkomista. Samanaikaisesti Torinon yleinen syyttäjä tutki Juventuksen toimia toisella sektorilla.
Vanha Rouva ilmoitti koronakriisin alkaessa, että sen pelaajat olivat yhteisesti hyväksyneet neljän kuukauden palkan pidätyksestä auttaakseen talousvaikeuksissa ollutta seuraa. Myöhemmin kuitenkin selvisi, että Juventus oli luvannut korvata menetetyt palkkatulot myöhemmässä vaiheessa – pimeästi.
Jos syyttäjä löytää riittävästi todisteita pimeälle palkkojen maksulle, ajautuu Juventus tilanteeseen, jossa kilpailukielto Uefan alaisiin kilpailuihin ja uusi kierros Serie B:n kautta ovat hyvinkin mahdollisia seuraamuksia. Nämä ovat kuitenkin ongelmista pienimpiä. Pörssiyhtiönä Juventus voisi saada syytteen myös veropetoksesta sekä kirjanpitorikoksesta, ja mahdolliset rikosoikeudelliset seuraamukset kantaisivat huomattavasti urheilullisia sanktioita pidemmälle.
Niin Juventuksen kuin Manchester Citynkin esimerkki näyttää, mihin kansainvälisessä jalkapallossa on tultu. Kun raha määrittää entistä enemmän sitä, kuka pärjää kansainvälisillä kentillä, yrittävät seurat hakea taloudellista etulyöntiasemaa kaikin mahdollisin keinoin. Välillä keinot pysyvät lain tai lajin sisäisten sääntöjen rajoissa, välillä eivät.
Jalkapallon kaupallistuessa fanien kannattaakin tottua siihen, että oikeustaisteluista tulee osa arkipäivää. Mitä enemmän Uefa yrittää seurojen tuhlaamista rajoittaa, sitä enemmän seurat panostavat keinoihin, joilla näitä sääntöjä voidaan kiertää.
Cityn toimet ovat saaneet useat valioliigaseurat vaatimaan tiukempaa säätelyä huippujalkapalloon. On kuitenkin naiivia uskoa, että pelkkä sääntelyn tiukentaminen pitäisi suuruutta kaipaavat omistajat ja seurapomot aisoissa.
Aiemmassa oikeustaistelussaan Uefaa vastaan – jonka City onnistui lopulta voittamaan – seura teki selväksi, että se aikoo tehdä kaikkensa puolustaakseen itseään myös kentän ulkopuolella. City ei varmasti tule säästämään kustannuksia myöskään taistelussa Valioliigaa vastaan.
Eikä sen tietysti nykyisessä asemassaan tulisikaan. City on jo kauan sitten kasvanut joksikin aivan muuksi kuin jalkapalloseuraksi. Se on yli 700 miljoonan euron liikevaihtoa pyörittävä yritys ja osa City Football Groupia, joka omistaa kokonaan tai osittain 12 jalkapalloseuraa ympäri maailmaa. Manchester Cityn ydintuote saattaa olla jalkapallo, mutta sen tavoitteet ovat jo kauan sitten ulottuneet paljon pelkkää jalkapalloa korkeammalle.
Juventus puolestaan on hyvinkin avoimesti hylännyt identiteettinsä jalkapalloseurana ja alkanut katsoa itseään elämäntapabrändinä. Sekä Ronaldon hankkiminen vuonna 2018, brändilogon uudistaminen vuonna 2019 että Andrea Pirlon palkkaaminen vuonna 2020 ovat olleet ennen kaikkea markkinoinnillisia, eivät urheilullisia, tekoja.
Sekä Juventusta että Cityä johdetaan kuin suuryritystä. Ja siihen narratiiviin oikeustaistelut sopivat oikein hyvin.
Liike-elämä on täynnä jatkuvia oikeustaisteluja. 2010-luvun alussa Apple ja Samsung haastoivat toisensa oikeuteen yli 50 kertaa kahden vuoden aikana. Useat tupakka- ja alkoholibrändit ovat käyneet oikeustaisteluja vuosikymmeniä yrittäessään puolustaa omaa brändiviestintäänsä, joka ei ehkä aina ole sopinut yhteen reaalimaailman faktojen kanssa. Oikeussalissa istuminen kuuluu monella tapaa suuryrityksen johtamiseen.
Jatkuvasti kaupallistuva jalkapallomaailma taas on saanut vasta ensipuraisun niistä oikeustaisteluista, joita se saa tulevaisuudessa todistaa. Kun raha määrittää kehityksen suunnan, käyttävät seurat kaikki käytössään olevat keinot puolustaakseen omaa taloudellista asemaansa. Ne seurat, jotka onnistuvat voittamaan raastuvassa, voittavat todennäköisesti myös kentällä.
Huippujalkapallon tulevaisuus tullaan todennäköisesti määrittämään ennemmin oikeussalissa kuin nurmen pinnalla.
