Miedź Legnican Petteri Forsell sai talven siirtoikkunassa suomalaisseuraa Puolan Ekstraklasaan, kun tukevasti sarjan keskikastissa tällä hetkellä istuva Pogón Szczecin vahvisti laituriosastoaan FC Lahdesta Länsi-Puolaan loikanneella Santeri Hostikalla.
Ensi syksynä 22 vuotta täyttävä Hostikka kipittää verrattain nuoresta iästään huolimatta ammattilaiskentillä nyt jo neljättä kauttaan.
Palataan kuitenkin aikaan ennen Puolaa ja Lahtea. Ensimmäisen kerran Hostikka veti nappulakengät jalkaansa Järvenpään Palloseuran riveissä, mistä matka jatkui teini-ikäisenä JäPS:n yhteistyöseura Pallokerho Keski-Uusimaahan. Toisin kuin moni muu jalkapalloa ammatikseen harjoittava, ei Hostikka vielä juniorisarjoja kolutessaankaan edes leikitellyt ajatuksella ammattilaisurasta.
– Ei se pelaaminen tai harjoittelu ennen FC Lahteen siirtymistä oikeastaan ollut vielä kovin tavoitteellista. Omaehtoinen harjoittelu oli lähinnä sitä, että kesät potkittiin ulkona kavereiden kanssa, eikä ammattilaisuus ollut varsinaisesti käynyt mielessäkään, Hostikka toteaa pienen miettimisen jälkeen.
Yllättäen ammattilaiseksi
Oli kyse sitten huvitellen kertyneiden harjoittelutuntien huomaamattomasta kasautumisesta tai lahjakkuudesta, ensimmäisellä varsinaisella aikuisten sarjoissa pelatulla kaudellaan Hostikka otti valtavia pelillisiä harppauksia eteenpäin. Kesällä 2015 Kakkosessa annetut maalisyötöt ja neljä iskettyä osumaa veivät tien FC Lahden testiin, jonka aikana Hostikan potentiaali kävi viimeistään selväksi.
– Lahdessa pääsin tosi nopeasti sisään joukkueeseen. Uskoin, että peliaikaa olisi varmasti luvassa, mutta kieltämättä pikainen nousu avauskokoonpanoon ja kentällä tulleet onnistumiset menivät yli omien odotusten. Kaikki kävi yllättävän nopeasti.
Ensimmäisellä Veikkausliiga-kaudellaan Hostikka maalasi kakkosdivarin tavoin neljästi, minkä lisäksi tilastoihin kirjautui seitsemän maalisyöttöä. Vaikka vuoden tulokkaan palkinto meni kauden päätteeksi eittämättä ansaitusti Mikael Soisalolle, ei Hostikankaan nimitys olisi ollut vääryys.
Onnistunut debyyttikausi toi mukanaan myös järvenpääläissyntyisen ensimmäisen juniorimaajoukkuekutsun. Huuhkajien matkaan Hostikka pääsi ensimmäistä kertaa Abu Dhabin harjoitusleirille tammikuussa 2018.
Viime vuoden aikana unelma ulkomaista alkoi tuntua realistisemmalta, ja nuorukainen päätti tarttua tilaisuuteen, kun tarjouksia alkoi pari kuukautta sitten kunnolla tipahdella. Tarjottimella oli muitakin vaihtoehtoja, niin Suomessa kuin ulkomaillakin, mutta Pogón Szczecinin osoittama konkreettinen kiinnostus käänsi vaakakupin lopulta Itämeren etelärantaa kohti.
– Rahasta siirrossa ei ollut kyse. Puolassa tuntui olevan kokonaisvaltaisesti paras paketti tarjolla. Huomasin, että seura oli oikeasti kiinnostunut, mikä tietysti miellytti erityisesti. Esimerkiksi valmentajan kanssa juttelin pitkällisesti puhelimessa jo ennen kuin olin edes käynyt paikan päällä Puolassa. Myös pallonhallintaan perustuva pelitapa viehätti ajatuksena ja esimerkiksi sarjakärki Lechiaa vastaan oltiinkin vastikään selvästi hallitsevampi osapuoli.
Hyppy ulkomaille on urheilullisesti vaativa
Vaikka Hostikka on kokenut pärjäävänsä kohonneen tempon ja vaatimustason puristuksessa, myöntää hän avoimesti, että tasoero Puolan ja Suomen välillä on silti suuri – ehkä jopa suurempi kuin hän oli ennakkoon osannut odottaa.
– Pelin ja harjoitusten taso täällä on ollut erittäin positiivinen yllätys, vaikka se tuo tietysti samalla omat haasteensa mukanaan. Tekemisen taso on Suomeen verrattuna kokonaisvaltaisesti todella paljon korkeammalla tasolla. Erot näkyvät nopeasti lueteltuna niin tekniikassa, pallonhallinnassa kuin pelinopeudessakin. Yksilöt ovat yksinkertaisesti niin paljon parempia.
Vaikka pelillisesti Puolassa ollaan siis Hostikan mukaan kotimaan liigaa edellä aimo harppaus, on joukkueen toiminta aikataulullisesti ja harjoitusten sisällön kannalta tarkasteltuna ollut hyvin samankaltaista kuin FC Lahdessa.
– Treenit ovat tosi samankaltaisia Lahteen verrattuna. Alkulämmöt ovat sitä samaa, mitä Suomessakin joka puolella tehdään, ja pienpelejä ja höynää pelataan ihan samalla tavalla. Talvitauolla treenattiin pari kertaa päivässä, mutta nyt peliviikoilla vain kerran ja maanantaisin on yleensä vapaapäivä. Ohjattuja punttitreenejäkään ei ole oikeastaan ollut.
Santeri Hostikka siirtyi joulukuussa 3,5 vuoden sopimuksella Pogón Szczeciniin. Kuva: Santeri Hostikka.
Päivittäiset asiat hoituvat hyvin
Jalkapalloilullisten seikkojen ulkopuoleltakaan ei Hostikka ole löytänyt valitettavaa, päinvastoin. Arkiset asiat toimivat – ainakin lähes – samalla tasolla kuin Suomessa, ja kuten Lahdessa, on hän Puolassakin päässyt sosiaalisessa mielessä nopeasti sisään joukkueeseen.
– Käydään esimerkiksi aika usein syömässä joukkuekavereiden kesken. Meitä on täällä melko monta ulkomaalaista ja valmentajakin on saksalainen, minkä takia koppikieli on englanti. Muutenkin porukka puhuu täällä englantia yllättävän hyvin, ja se tietysti auttaa joukkueeseen sopeutumisessa. Fifan parissa tulee myös vietettyä aika paljon aikaa, ja olikin mukava huomata, että ainakin oman videopeliminän nopeusominaisuudet oli saatu siirron jälkeen kohdilleen, Hostikka virnistää.
Muun muassa saksalaisesta ja ruotsalaisesta kulttuuripiiristä vaikutteita ammentanut ja molempiin valtakuntiin myös historiansa aikana kuulunut Szczecinin kaupunki on suomalaisessa mittakaavassa kookas, joten tekemistä ja nähtävää riittää kuuleman mukaan myös neljän seinän ulkopuolella.
Hostikka kertoo seuran olleen myös erittäin kiitettävästi apuna käytännön asioiden järjestelyssä.
– Esimerkiksi kämppä hoitui todella kivuttomasti, stadionille omalta keskustassa sijaitsevalta asunnolta on noin muutama kilometri. Myös autokyydit moikkaamassa käyneelle kaverille hoituivat seuran puolesta.
Rooli ja tavoitteet selvenevät ajan kuluessa
Vielä haastattelua tehdessä Hostikka ei ollut sarjapeleissä päässyt haistelemaan ottelutunnelmaa katsomoa edempää. Viime viikonlopun kierroksella mies oli jo penkillä asti, vaikka virallinen debyytti jäikin vielä odottamaan itseään.
Omasta roolista ei vielä pitkällistä dialogia ole valmentajan kanssa käyty, mutta Hostikalla on kuitenkin suhteellisen selkeä kuva siitä, miten tilanne tulee luultavimmin etenemään.
– Todennäköisesti tulen pelaamaan totutusti lähinnä laidalla, mutta joitain minuutteja saattaa olla luvassa myös kymppipaikalla. Tarkemmin ei olla valmentajan kanssa vielä kuitenkaan roolituksesta juteltu. Tämän hetken ja kauden tavoitteena on totutella tasoon ja päästä säännöllisesti vaihdosta sisään. Ensi kaudella sitten luvassa on toivottavasti isompaa vastuuta, kun on päässyt vetämään täyden pre-seasonin joukkueen kanssa.
Vastuuta ja näyttöpaikkoja piti olla luvassa toteutunutta enemmän talvitauon harjoitusotteluissa, mutta suomalaistyypillisesti Hostikalla oli huonoa tuuria.
– Tarkoitus oli olla Moskovan Dynamoa vastaan avauskokoonpanossa, mutta menin loukkaamaan alkulämmittelyissä nivusta. Seuraava peli jäikin sitten kokonaan väliin, mutta Tanskan Odensea vastaan pääsin sentään mukaan viimeiseksi puoleksi tunniksi.
Hostikka on jäänyt maailmalla jalkapalloilevista suomalaisista kenties yllättävän vähälle huomiolle, kun siirtoa peilataan siihen, että Puolan pääsarjasta ei perinteisesti ole A-maajoukkueeseenkaan ollut hirveän pitkä matka. Se on toki osittain ymmärrettävää, koska vastuuta ei vielä ole irronnut.
Mikäli Hostikka kuitenkin kykenee tulevaisuudessa siunaantuvat näytönpaikkansa käyttämään, voi edessä olla vielä suomalaisittain komea ura.
Kuvat: Santeri Hostikka.