Mestarien liiga käyntiin: tähtiloistoa ja murskajaisia

Ensimmäinen kierros Mestarien liigan lohkovaihetta on tältä vuodelta pelattu. Saimme heti alkuun läjäpäin hienoja matseja, joissa nähtyjä suorituksia on ollut taas mukava ruotia kahvipöytäkeskusteluissa. Seuraavassa joitain omia huomioitani avauskierroksesta.

Avauskierros tarjosi lyhyellä matematiikalla 54 maalia jättäen täysin osumitta ainoastaan AS Roman ja Atlético Madridin välisen kamppailun. Allekirjoittaneen monivedot vetivät jälleen vesiperän. Suurilukuisimmista murskavoitoista vastasivat Chelsea vieden Qarabağia 6-0, sekä PSG, jonka ryöstöretki Skotlantiin päättyi 0-5-voittoon Celticistä.

Liverpoolin 1-1-tasoitusmaali Sevillaa vastaan oli kuin siitä kuuluisasta oppikirjasta. Alberto Morenon seinä Jordan Hendersonin kautta, kova keskitys maalille rynnivälle Roberto Firminolle ja boom boom boom! Liverpoolin kohdalla hieno maali ei riittänyt kuitenkaan voittoon, vaan Anfieldin illassa päädyttiin jakamaan pisteet. Sevillan valmennusryhmä kävi ottelun aikana sekä sen jälkeen melkoisen kuumana, ja päävalmentaja Eduardo Berizzo ohjattiinkin katsomon puolelle ennen päätösvihellystä.

Katselin tiistaina kahden kotimaassaan hyvin kautensa aloittaneen joukkueen, Barcelonan ja Juventuksen välisen ottelun. Juventus kärsi muutamista tärkeistä poissaoloista, mutta oli saanut kentälle kuitenkin nimekkään jengin, kuinkas muutenkaan. Barcelonalla oli käytössään koko ykköskentällinen, mukaan lukien uudet hankinnat Nélson Semedo ja Ousmane Dembélé. Ottelu eteni sikäli odotetusti, että Barcelona hallitsi palloa, mutta Juventus loi enemmän maalipaikkoja. Barçan pelissä oli jälleen positiivisia viitteitä aiempina vuosina tutuksi tulleesta vauhdikkaasta syöttörallista, joka tällä kertaa toimi tehokkaasti; onnistuneet syötöt menivät katalaaneille 662–358. Lionel Messi onnistui murtamaan kirouksensa Gianluigi Buffonia vastaan, ja Barcelona nappasi upean 3-0-voiton hieman tehottomasta Juventuksesta.

Varsinaisia suuria yllätyksiä kierros ei tarjoillut: odotetut joukkueet pärjäsivät ja tekivät tarvittavan. Ehkä hienoisina yllätyksinä voitaisiin pitää portugalilaisseurojen Benfican ja Porton kotitappioita CSKA Moskovalle sekä Beşiktaşille. Olen itse koittanut vähentää liikaa keskittymistä tuomaritoimintaan, jotta virheiden kyttääminen ei veisi iloa pelisuoritusten seuraamiselta. Puhuttavaa jäi silti toki tälläkin kertaa. Ensimmäisenä mieleen tulee Dortmundin Pierre-Emerick Aubameyangin virheellisesti paitsiona hylätty maali Spursia vastaan.

Näin aloittivat siis nämä tähtijoukot matkansa kohti Euroopan himoituinta pokaalia. Viisi englantilaista, neljä espanjalaista ja kolme saksalaista joukkuetta kohtaavat seuroja muun muassa Hollannista, Portugalista, Ranskasta ja Azerbaidžanista. Tätä kansainvälistä vihreän veran shakkia saamme iloksemme seurata suomeksi selostettuna ainakin Ylen ja Viaplayn kautta. Parin viikon kuumeisen odottamisen jälkeen jatketaan – silloinkin on luvassa herkkupaloja, kuten Dortmund-Real Madrid, Atletico Madrid-Chelsea ja PSG-Bayern München.

Peli on avattu!

Kirjoittaja: Olli Mäkelä


Byyri.com