Historian ensimmäinen Konferenssiliigan finaali pelataan ensi keskiviikkona Tiranassa. Euroopan keskipienten seurojen, kuten Klubien, Bodø/Glimtien ja Partizanien, kilpailuksi mainostetun turnauksen finaalissa nähdään kaiken voittaneen Jose Mourinhon AS Roma sekä kertaalleen Mestarien liigan voittoa juhlinut Feyenoord.
Välierissä näiden kahden lisäksi pelasivat Leicester City, maailman viidenneksitoista rikkain seura, ja Marseille, joka on Mestarien liigan voittaja sekin.
Kun seurat, joilla on Roman tai Marseillen tapainen historia tai Leicesterin varallisuus, kilpailevat Euroopan kolmanneksi merkittävimmän turnauksen voitosta, voidaan hyvällä syyllä kysyä, mikä on Konferenssiliigan lopullinen tarkoitus ja todellinen ydin. Missä on Feyenoordin ja Bodø/Glimtin välinen finaali tai välierissä pelaavat ruotsalais- ja puolalaisseurat? Missä on se pienten seurojen mahdollisuus menestyä, jolla kilpailu meille myytiin?
Vika ei toki ole seurojen itsensä. Mourinhon kyyneleet voittoon päättyneen välierän jälkeen kertoivat, että Konferenssiliigan voitto kiinnostaa aidosti. Brendan Rodgers ja Leicester olisivat varmasti halunneet päästä nostamaan eurokilpailun pokaalia kohti taivasta.
Turnauksen mainostaminen pienempien seurojen kilpailuna, mutta top 5 -sarjojen seurojen päästäminen siihen mukaan, on kuitenkin saanut Konferenssiliigan tuntumaan koko Euroopan Liigacupilta: pienemmät seurat ottavat kilpailun tosissaan alusta asti, mutta suurseurat kiinnostuvat vasta, kun ovat jo hajuetäisyydellä mestaruudesta.
Välieränelikosta Feyenoordia pidetään eniten Konferenssiliigaan ”sopivana” joukkueena. Sille kilpailun voittaminen olisi aidosti iso juttu. Sekin on kuitenkin Mestarien liigan voittaja ja seura, jonka fanit eivät jaksaneet täyttää kotiotteluita edes puolilleen turnauksen lohkovaiheessa. Jopa Rotterdamissa kiinnostus on löytynyt vasta kilpailun myöhemmillä kierroksilla.
Tarkoitukseni ei kuitenkaan ole vähätellä Konferenssiliigan hienoutta. Eintracht Frankfurtin ja Glasgow Rangersin huikea marssi Eurooppa-liigan finaaliin ja Mestarien liigan mielipuolinen kevät ovat jättäneet melko vähälle huomiolle sen, että Konferenssiliigan ensimmäinen painos on ollut aidosti huikea jalkapallokilpailu.
Ottelut ovat olleet keskimäärin tasaisia ja seurojen väliset erot pienempiä kuin Mestarien liigassa tai Eurooppa-liigassa. Lisäksi pelien tunnelma on ollut, alkuvaikeuksien jälkeen, huikea. Marseillen ja PAOKin välinen puolivälieräpari, esimerkiksi, tarjoili molemmissa osaotteluissa sellaista tunnelmaa, jota on vaikea löytää mistään muualta Euroopasta koko kuluneelta kaudelta.
Kilpailuun hieman myöhässä heränneet fanit ovat tajunneet, että heillä on mahdollisuus kokea jotain erityistä. Historialliset meriitit, tai edes varallisuus, kun eivät enää nykypäivänä takaa pitkää pudotuspelikevättä astetta kovemmissa eurokilpailuissa.
Vuoden 2013 jälkeen vain kolmesti on Mestarien liigan puolivälieriin selviytynyt joukkue Euroopan viiden suurimman sarjan ulkopuolelta. Jopa Eurooppa-liigan, joka on perinteisesti nähty hieman inklusiivisempana, välierissä on viimeisen neljän vuoden aikana ollut vain kaksi seuraa top 5 -liigojen ulkopuolelta.
Ilman Konferenssiliigaa pienempien sarjojen joukkueet jäisivät käytännössä täysin ilman eurokilpailujen pudotuspelejä. Se ei ole mitenkään mitätön juttu, jos asiaa katsotaan eurooppalaisen jalkapallokulttuurin kontekstissa.
Siinä, missä Mestarien liiga on alkanut vuosien saatossa tuntua samojen tiimien jatkuvalta dominoinnilta, on Konferenssiliiga kuin raikas tuulahdus menneisyydestä, jolloin eurooppalainen jalkapalloa oli nykyistä tasaisempaa ja yllätyksellisempää.
Konferenssiliigaa on kritisoitu muovisuudesta ja perinteiden puuttumisesta, mutta se on merkityksetöntä älämölöä. Jokainen kilpailu on joskus ollut vailla historiaa. Mestarien liiga perustettiin tyhjästä 1950-luvulla; jopa FA Cupilta puuttui perinteet vielä 1800-luvulla. Samalla tavalla kuin Raamattua ei ole lähetetty taivaasta, ei eri urheilukilpailujen perinteitä ja merkityksellisyyttä ole annettu oletuksena.
Yhdenkään turnauksen tai sarjan arvostus ei ole mitenkään vakiotila, vaan pitkän ajan kuluessa fanien ja muun yhteisön mielissä saavutettu status. Me päätämme, mitkä kilpailut ovat merkityksellisiä. Ja mitä enemmän olen tämän kevään aikana Konferenssiliigassa mukana olleiden seurojen pelaajien ja fanien reaktioita nähnyt, sitä vakuuttuneemmaksi olen tullut, että kilpailulla on väliä.
Ja ehkä Euroopan keskisuurten, kuten AS Roman ja Marseillen ja Leicesterin, menestyminen itse asiassa vain ruokkii Konferenssiliigan merkitystä ja kasvua. Ehkä uusi, ja joidenkin mielestä muovinen, kilpailu kaipaa isoja seuroja, jotta ihmiset ymmärtävät, että se merkitsee.
Jos Roma vie kilpailun tänä vuonna, ja esimerkiksi Manchester United ensi vuonna, mutta Feyenoord, PAOK tai vaikka FC Kööpenhamina sen jälkeen, tuntuu mestaruuskin isommalta. Fanit voivat sanoa, että voitimme turnauksen, jonka mestaruutta Jose Mourinho juhli vain kaksi vuotta aikaisemmin.
Ehkä perinteikkäiden suurseurojen mukanaolo vain tuo oman lisänsä Konferenssiliigan kansantarustoon, joka lähtee tulevina vuosina elämään omaa elämäänsä niin hollantilaisten, kreikkalaisten kuin puolalaistenkin fanien mielissä.
Merkityksellisyys luodaan ajan saatossa ja yhdessä koettujen kokemusten kautta. Myös Eurooppa-liigaa voisi syyttää merkityksettömyydestä tai todellisen arvon puutteesta, mutta koitapa kertoa se Eintracth Franfurtin faneille.
Eurooppalainen jalkapalloyhteisö tarvitsee tällaisia kilpailuja. Muutkin kuin viiden suurimman sarjan kärkiseurat ansaitsevat merkityksellisiä europelejä. Ja muutkin kuin suurseurojen fanit ansaitsevat vieraspelireissuja, maagisia euroiltoja ja kansainvälisiä kokemuksia.
Ja myös muutkin kuin maailman rikkaimmat seurat ansaitsevat voittaa pokaaleja. Rotterdamissa ei ole juhlittu eurokilpailun voittoa 50 vuoteen; AS Roma ei ole voittanut kansainvälistä pystiä yli 60 vuoteen. On aivan varmaa, että kumpaakin seurayhteisöä kiinnostaa palavasti juhlia Konferenssiliigan voittoa keskiviikkona.
Jalkapallon kuuluu olla inklusiivista, ei vain isojen poikien leikkikenttää. Maailman eniten harrastetun urheilulajin kuuluu olla laaja-alaisinta myös huipputasolla. Konferenssiliiga ei ehkä ollutkaan sellainen pienten seurojen esiinmarssi kuin meistä osa odotti, mutta yhdessä asiassa se onnistui: tekemään eurooppalaisesta jalkapallosta aidosti vähän eurooppalaisempaa vain muutaman maan dominoinnin sijasta.
Monella tavalla uuden eurokilpailun perustaminen oli vain luonnollinen askel nykyisen jalkapallojohtamisen tikkailla. Uusi kilpailu tuo Uefan kassaan uutta rahaa, ja nostaa Uefan osakkeita entisestään valtataistelussa Fifaa vastan.
Raha ei kuitenkaan ole vain huono asia. Konferenssiliigan ansiosta sitä nimittäin valuu entistä enemmän myös pienempien seurojen ja sarjojen laariin; myös Suomeen. Tämä edesauttaa, ainakin jossain määrin, tasa-arvoisemman jalkapallohuomisen luomista.
Neutraalin fanin kannalta kolme eurokilpailua on jo niin paljon, ettei kaikkia enää ehdi seuraamaan. Tietyssä mielessä kansainvälisiä kilpailuja alkaa olla jopa liikaa. Mutta tämäkin vain lisää fanien oikeutta valita, mitä he pitävät merkityksellisenä.
Jollekin Feyenoordin tai PAOKin tai Bodø/Glimtin eurotaipaleen seuraaminen voi olla huomattavasti Mestarien liigan seuraamista romanttisempaa. Nyt siihen on aito mahdollisuus.
Hyvää viikonloppua
Sen pituinen se tällä erää. Jos haluat, että Sallisen sivukatsomo kilahtaa inboxiisi ensi viikolla jo perjantaina, rekisteröidy uutiskirjeen tilaajaksi tästä. Omia fiiliksiäsi Konferenssiliigan ensimmäisestä kaudesta voit jakaa sähköpostitse juuso@teravinkyna.com tai Twitterissä @TeravinKyna.
Hyvää viikonloppua.
