Kun jalkapallokontekstissa mainitaan Istanbul, ihmiset tietävät vaistomaisesti, mistä puhutaan. Ensimmäinen mielleyhtymä ei ole Itä-Rooman keisarikunnan pääkaupunki. Ihmisten ensimmäinen ajatus vie heidät toukokuun 25. päivään 15 vuotta sitten.
Vuoden 2005 finaali ei ollut vain kaikkien aikojen Mestarien liigan loppuottelu. Se oli uinuvan jättiläisen korahteleva äännähdys; möreä murina, joka viesti uinuvan seuran todellisesta potentiaalista. Se oli myös saavutus, joka piti Steven Gerrardin seurassa.
Istanbulin finaali on myös tarina siitä, kuinka elämän vastoinkäymiset on mahdollista selättää.
Pelaajien kommentit ovat lainauksia The Athleticin tekemistä haastatteluista keväältä 2020.
Taktiikka yllätti jopa Liverpoolin itsensä
Atatürk Stadionin yleisömeri tulvi punaisena ja You’ll Never Walk Alone raikui kuin Anfieldillä. Jopa 40 000 Liverpool-kannattajan on arveltu löytäneen tiensä stadionille, ja moni muu oli kaupungin kaduilla.
Gerrard kommentoi myöhemmin, että hänestä tuntui kuin koko Liverpool olisi ollut Istanbulissa.
Gerrard aloitti ottelun vieraalla paikalla keskikentän pohjalla. Vaikka Rafael Benitez oli läpi kauden käyttänyt Xabi Alonsoa ja Didi Hamannia keskikentän pohjalla ja Gerrardia kärjen takana, halusi luotsi finaalissa nostaa Harry Kewellin kymppipaikalle.
Jamie Carragher kertoo, että Benitez yllätti jopa omat pelaajansa valinnallaan lähteä otteluun ilman puolustavaa keskikenttäpelaajaa.
Ottelusuunnitelmat uusiksi
Heti ottelun toisesta hyökkäyksestä Kaká pakotti Djimi Traorén rikkeeseen. Liverpool-fanien laulaessa, Paolo Maldini jatkoi Andrea Pirlon millintarkan vapaapotkun maaliin.
Vapaapotkun aiheuttanut Traoré sanoo maalin muuttaneen kaiken. ”Meidän oli tarkoitus pelata tiiviisti ja olla vaikea nippu murrettavaksi, mutta yhtäkkiä olimme tilanteessa, jossa meidän olikin hyökättävä.”
Liverpool ei kuitenkaan takaiskusta lannistunut, vaan otti ottelun heti haltuunsa. Ensin John Arne Riise testasi Milan-puolustuksen valppautta kulmapotkukuvion päätteeksi, sitten Sami Hyypiä testasi Didaa ensimmäistä kertaa. Hetken kuluttua Voikkaan Pallo-Peikkojen kasvatti oli jo iskeä pallon omaan verkkoon.
Vartin kohdalla Luis Garcia pelasti Hernan Crespon puskun maaliviivalta. Peli alkoi kääntyä Milanin hallinnaksi, kun Liverpoolilta puuttui hyökkäyksiä kontrolloimaan pystyvä pelaaja Gerrardin pelatessa liian syvällä.
Kahdenkymmenen minuutin jälkeen Liverpoolia kohtasi uusi takaisku Kewellin linkuttaessa vaihtoon. Benitez ei taktiikkansa muuttanut, vaan vaihtoi australialaisen paikalle Vladimír Šmicerin.
Vaikka Liverpoolin kannattajat dominoivat fanien keskeistä taistoa katsomossa, oli kentällä topparipari Jaap Stam – Alessandro Nesta liian kova pähkinä purtavaksi englantilaisille.
Katastrofaalinen loppu ensimmäiselle jaksolle
Samalla Milan alkoi lisätä höyryä. Liverpoolin korkea linja tuntuu tarjoilevan Milanille jatkuvasti mahdollisuuksia vaarallisiin pystyjuoksuihin ja Kaká vapautti Andriy Shevchenkon kahteen kertaan yrittämään maalintekoa.
Puoliajan lopussa Kaká käynnisti vastahyökkäyksen, joka päättyi Crespon viimeistelemään 2–0-maaliin. Milan tulee kuitenkin vielä kerran ennen taukoa.
Kaká pelasi jälleen mahtavan läpisyötön, eikä Crespo erehtynyt. Milan siirtyi tauolle selvässä 3–0-johdossa ja peli tuntui olevan ohi.
”Kaká todella repi meidät riekaleiksi. Hänelle jäi aivan liikaa tilaa, kun Milanin kaksi hyökkääjää pitivät topparimme kiireisinä” Steven Gerrard kommentoi.
”Olin varma, että peli on jo ohi” sanoo Hamann. ”Sitä oli todella vaikea uskoa. Me emme olleet niin huonoja, mutta Milan oli vain niin paljon parempi.” Jamie Carragher sanoo. ”En nähnyt, miten voisimme enää tulla siitä tasoihin” kommentoi Gerrard.
Taikatemppuja tauolla
Ensimmäistä kauttaan Liverpoolissa valmentava Benitez ei jäänyt tauolla toimettomaksi. Joukkueen marssiessa kentälle saksalainen Didi Hamann oli korvannut Steve Finnanin. Vaihto ei kuitenkaan ollut espanjanlaisen alkuperäinen suunnitelma.
”Kun Rafa tuli koppiin, hän komensi heti aluksi Traorén suihkuun. Didi tulisi kentälle, ja vaihtaisimme muodostelmaan 3-4-2-1. Emme olleet pelanneet näin koskaan ennen, mutta Rafa oli päättäväinen. Minun oli määrä nousta ylemmäksi häiritsemään Pirloa, samalla kun Didi ja Xabi pitäisivät Kakán kurissa.” Gerrard muistelee Benitezin taukosuunnitelmia.
”Tiesin kyllä, etten ollut pelannut hyvin. Ymmärsin myös sen, että tappiotilanteessa valmentaja halusi vaihtaa muodostelmaa. Minulle tulikin täytenä yllätyksenä tieto, että jäisin sittenkin kentälle.” Traoré kertoo tunteiden vuoristoradastaan tauolla.
Finnan selvittää tuon yllätyksellisen vaihdon syitä. ”En olisi halunnut vaihtoon, mutta tiesin, ettei nivuseni kestäisi pelaamista. Olen aina sanonut, että minun loukkaantumiseni toi Liverpoolille Mestarien liigan. Sen ansiosta pelasimme sillä ryhmityksellä, millä pelasimme.”
Puolustavan keskikenttämiehen tuominen kentälle 3–0-tappioasemassa oli uskalias veto, mutta niin Benitez saattoi siirtää Gerrardin pykälää ylemmäs. Pian muutokset tuottivatkin tulosta.
Historialliset minuutit
Ensin Riise sai nostettua Milanin boksiin millintarkan keskityksen, jonka Gerrard jatkoi verkon perukoille. Kapteeni kannusti Liverpool-kannattajia uskomaan. Punaiset olivat jälleen mukana pelissä.
”Stevien maalin jälkeen me kaikki uskoimme jälleen mahdollisuuksiimme. Koko stadionin tunnelma muuttui kertaheitolla.” sanoo kentälle vaihdettu Hamann.
Riise on samaa mieltä. ”Kun Stevie teki maalin, tiesin, että meillä on taas mahdollisuus.”
Liverpool oli kuitenkin vasta aloittanut vyörynsä. Vain minuuttia myöhemmin Šmicer sai pallon 25 metriä Milanin maalista ja toi Liverpoolin jo maalin päähän.
”Kun osuin palloon, tiesin, että nyt osui täydellisesti.” tšekkiläinen muistelee maaliaan.
Milan oli täysin lamaantunut, tunnelma Istanbulissa infernaalinen ja Liverpool tulessa. Pari minuuttia edellisestä Carragher nosti peliä puolustajan tontiltaan. Hänen avaava syöttönsä löysi Milan Barošin, joka jatkoi kantapäällä boksiin nousseelle Gerrardille, eikä miehen paidassa roikkuvalla Gennaro Gattusolla ollut muuta vaihtoehtoa kuin rikkoa.
Xabi Alonso möhli pilkun, mutta Dida torjui eteensä, ja paluupallosta espanjalainen ei enää erehtynyt. Liverpool oli tullut tasoihin seitsemässä minuutissa.
”Jos tasoitus ei olisi tullut niin nopeasti, en tiedä, olisiko se tullut ollenkaan.” Carragher muistelee. Maalin tehneellä Alonsolla on tarkat muistikuvat omista tuntemuksistaan. ”Epätoivosta iloon kahdessa sekunnissa – siltä se tuntui.”
Liverpool palaa loppuun
Pikkuhiljaa Milanin kokemus alkoi näkyä ja italialaiset pääsivät peliin mukaan. 69. minuutilla heikosti pelannut Traoré onnistui pelastamaan iltansa venymällä pallon tielle maaliviivalla.
Mies itse tietää tuon pelastuksen merkityksen. ”Se pelastus oli minun hyvitykseni joukkueelle. Tiesin, etten siihen asti ollut pelannut kovin hyvin.”
Hieman myöhemmin Liverpool selvisi vain Carragherin venyessä Kakán laukauksen tielle ja pelastaessa varman maalin.
Viisi minuuttia ennen täyttä aikaa Milan toi kentälle Serginhon sekä Jon Dahl Tomassonin. Vaihdot piristivät italialaisia, ja Benitez oli pakotettu reagoimaan.
”Pelin luonne muuttuu, kun et ole enää takaa-ajoasemassa. Yhtäkkiä on myös jotain hävittävää. Serginho todella antoi Milanille lisäenergiaa, eikä Šmicer pärjännyt brasilialaisen kanssa ollenkaan. Oli fiksu veto Rafalta siirtää Stevie laidalle.” muistelee Carragher.
Sellainen oli tuo Liverpool. Joukkueen kapteeni ja vaarallisin pelaaja uhrattiin tekemään pyyteetöntä työtä muun joukkueen ja menestymisen hyväksi.
Varsinaisen peliajan loppu ei juuri uutta jännitettävää tarjonnut. Liverpoolin uusi ryhmitys oli vaikea murrettavaksi, mutta englantilaisjoukkue oli jo tyhjentänyt energiavarastonsa.
Didi Hamannin sanoin ”koko joukkue oli aivan loppu.” Carragher komppaa entistä joukkuetoveriaan. ”Tankissa ei ollut yksinkertaisesti mitään enää. Piti vain jotenkin yrittää pysyä kyydissä.” Serginhoa merkannut Gerrard oli kaikkein suurimmassa mankelissa. ”Tuntui kuin Serginholla olisi ollut moottoripyörä alla. Olin aivan katki.” liverpoolilainen sanoo.
Se torjunta
Jatkoajalla jatkettiin siitä, mihin varsinaisella jäätiin. Milan hallitsi peliä Liverpoolin keskittyessä kohti kärkeen vaihdettua Djibril Cisséä roiskittaviin palloihin. Milanin päävalmentaja Carlo Ancelotti tiesi etsikkoaikansa tulleen, ja vaihtoi kentälle hyökkäysvoimaa Rui Costan muodossa.
Sitten Jerzy Dudek päätti muuttaa ottelun suunnan peukalonpäällään.
”En koskaan väsy puhumaan siitä torjunnasta” puolalainen sanoo. ”Jerzyn torjunnan jälkeen tiesin, että tämä on meidän pelimme.” sanoo Šmicer. Traoré on samoilla linjoilla. ”Se torjunta oli uskomaton. Sen jälkeen tiesin, että meidän kohtalomme oli voittaa.”
Väsynyt, mutta riemukas
Vaihdosta hyvin peliin tullut Serginho aloitti jännitysnäytelmän. Brasilialaisen kuti kuitenkin karkasi maalin yli. Liverpoolin ensimmäisenä laukojana Didi Hamann laukoi pallon varmasti sisään. Kun Dudek haki Pirlon laukauksen alakulmasta ja Cissé sijoitti varmasti keskelle, oli Liverpool kahden kierroksen jälkeen jo kahden maalin johdossa.
Tanskalainen Tomasson piti päänsä kylmänä ja toi Milanin maalin päähän. Kun Dida suoritti skaban komeimman torjunnan Riisen yritykseen, oli Milan jo maalin päässä. Kaká laittoi pallon yläkulmaan, mutta kokenut Šmicer vastasi huutoon. Neljän kierroksen jälkeen Liverpool oli edelleen maalin edellä.
Milanin viimeisenä laukojana oli Shevchenko. Dudek kuitenkin oli jo hyökkääjän pään sisällä.
Dudekin torjuessa ratkaisevan pilkun koko Liverpoolin joukkue räjähti, väsymyksestä huolimatta, ennätyksiä rikkovaan spurttiin. Pian maalivahdista ei näkynyt enää vilaustakaan ihmiskasan alta.
Tuo hetki on jäänyt elämään kansantaruihin. ”Jos voisin elää jonkun hetken uraltani uudestaan, se olisi tuo.” Carragher muistelee. Chelseaan siirtymässä ollut Gerrard päätti tuon mestaruuden myötä jäädä synnyinkaupunkiinsa. ”Kuinka voisin lähteä tällaisen jälkeen?” mies totesi kameroilla.
Liverpoolilaisena Gerrard ymmärsi, kuinka iso asia viides Euroopan mestaruus seuralle oli. ”Tiesin, mitä menestyminen Euroopassa tarkoittaa Liverpool-faneille. Nukuin pokaalin kanssa. En halunnut päästää sitä silmistäni hetkeksikään.”
Niin suuri merkitys tuolla mestaruudella oli Liverpoolille. Gerrard nostamassa Mestarien liigan pokaalia on yksi jalkapallohistorian legendaarisimmista kuvista.
Juhlat hotellilla olivat rauhalliset – niin väsyneitä pelaajat olivat. Todelliset juhlat olivat kuitenkin edessä seuraavana päivänä Liverpoolissa.
Tarina vaikeuksien voittamisesta
”Bussikierroksen oli tarkoitus kestää kaksi tuntia, mutta ihmisiä oli niin paljon, että siihen kului viisi. Se on todennäköisesti elämäni paras päivä.” Riise muistelee juhlia. Saksalainen Hamann on samoilla linjoilla. ”Voiton jälkeisen päivän paraati on paras tuohon mestaruuteen liittyvistä muistoistani. Oli uskomatonta olla bussissa, kun kaduilla oli miljoona ihmistä.”
Vuoden 2005 Mestarien liigan voitto oli merkittävä ihmisille ympäri maailmaa, ei vain Liverpoolissa. Se on tarina siitä, että vastaiskujenkin jälkeen voi nousta voittoon, jos uskoo itseensä riittävästi.
Dudek sen tiivisti: ”Tuon finaalin tarina toimii inspiraationa monille ihmisille, ei vain jalkapallon ystäville. Se osoittaa, miten elämässä voi selvitä vaikeista tilanteista.”
Ottelu on katsottavissa UEFAtv:stä.
Istanbulin finaali päättää Legendaariset ottelut -juttusarjan tältä osaa. Meidän kaikkien hartaasti odottama live-jalkapallo on tehnyt tai tekemässä paluun niin Suomessa kuin kaikissa Euroopan huippusarjoissakin. Tulevina viikkoina käsittelemmekin jo nykypäivän Liverpoolin otteita.
Jos pidit Legendaariset ottelut -sarjasta ja haluat sille jatkoa, lähetä palautetta Byyrin somekanavissa tai suoraan kirjoittajalle Twitterissä tai sähköpostitse: juusosallinen@hotmail.com.