Tässä artikkelissa listaan kymmenen parasta pelaajaa, jotka eivät ole päässeet syystä tai toisesta avauskokoonpanoon tällä Valioliiga-kaudella. Kriteereinä ovat esitykset viime kausien ajalta, vaihtopelaajana tämän kauden Valioliigassa sekä cup-pelit. Ainoa rajoitukseni on se, että valitsen vain yhden pelaajan samasta joukkueesta.
10. Frédéric Guilbert – Aston Villa
Listan aloittaa 26-vuotias oikea puolustaja Frédéric Guilbert, joka ei ole tällä kaudella päässyt kentälle edes vaihtopelaajan roolissa. Tammikuussa 2019 ranskalaisseura Caenista hankittu laitapuolustaja näytti viime kaudella varsin hyvältä hankinnalta. Aston Villan viime kausi oli kaikkea muuta kuin loistava, mutta Guilbert näytti muutamissa otteluissa hyvältä pallon kanssa ja myös kohtalaisen hyvältä alaspäin. Kesällä 2020 Aston Villa kuitenkin meni ja hankki Matty Cashin sarjatasoa alempaa Nottingham Forestista ja sen koommin ei ole Guilbertia Valioliiga- viheriöillä nähty. Kahdessa liigacupin pelissä Guilbert pelasi, mutta näillä näkymin siirto tammikuun tai ensi kesän aikana näyttää parhaimmalta vaihtoehdolta 26-vuotiaalle ranskalaispuolustajalle.
9. Michael Obafemi – Southampton
Oli yllättävää saada selville, että nuori 20-vuotias irlantilaishyökkääjä Michael Obafemi ei ole tällä kaudella aloittanut yhdessäkään Valioliiga-ottelussa. Viime kaudella Obafemi pääsi ihmisten tietoisuuteen tehden maalin Chelseaa vastaan Stamford Bridgellä 2–0-vierasvoitossa. Edes Sotonin ykköshyökkääjä Danny Ingsin loukkaantumiset eivät ole antaneet nuorelle Obafemille mahdollisuuksia avauskokoonpanossa. Tällä kaudella Obafemi on pelannut vain 13 minuuttia Burnleya vastaan syyskuussa. Obafemi oli viime kaudella todella lupaavan näköinen hyökkääjä, vaikka hän tekikin vain kolme maalia. Hänen nopeus ja matala painopiste tekevät hänestä todella vaikean pidettävän puolustajille. On oletettavissa, että nuori irlantilainen tulee vielä saamaan omat mahdollisuutensa näyttää kykyjänsä.
8. Axel Tuanzebe – Manchester United
Axel Tuanzeben Valioliiga-debyytistä on kohta neljä vuotta aikaa ja edelleenkään nuori puolustaja ei ole lyönyt itseään läpi Man Unitedissa. 23-vuotias Tuanzebe on edelleen todella lahjakas puolustaja ja näytti omat taitonsa tämän kauden Mestarien liigassa PSG:tä vastaan saadussa 2–1-voitossa. Valioliigassa kuitenkin peliaika on ollut kortilla ja Tuanzebe on tällä kaudella pelannut neljässä ottelussa vaivaiset 49 minuuttia. Harry Maguire, Victor Lindelöf ja Eric Bailly ovat kaikki tällä hetkellä Ole Gunnar Solskjærin papereissa Tuanzeben edellä ja voipi olla, että Tuanzeben olisi aika lähteä hakemaan peliaikaa Valioliigan keskikastista. Sillä hänellä on taitoa ja potentiaalia tullakseen loistavaksi Valioliiga-tason keskuspuolustajaksi.
7. Divock Origi – Liverpool
Divock Origi on Liverpoolin kulttisankari, joka oli isossa osassa seuran voittaessa Mestarien liigan kaudella 2018-19. Tällä kaudella on kuitenkin vastuu jäänyt todella vähäiseksi, sillä Valioliigassa peliaikaa on siunaantunut vain 13 minuuttia neljässä pelissä. Uuden hankinnan, Diogo Jotan tulon jälkeen Origin rooli on vähentynyt entisestään. Belgialaisen esitykset cup-kilpailujen puolella eivät ole vakuuttaneet Kloppia antamaan hänelle enemmän peliaikaa. Origin paras vaihtoehto on lähteä hakemaan peliaikaa muualta sillä kulttisankarin profiilistaan huolimatta, on hyvin vaikea nähdä miten 25-vuotiaan belgialaisen tilanne Liverpoolissa parantuisi.
6. Carlos Vinicius – Tottenham
Viime kesänä Benficasta lainatulla Carlos Viniciuksella on ollut vaikeat ajat pohjois-Lontoossa. Viime kausina Tottenhamin ykköshyökkääjä Harry Kane on ollut loukkaantumisten takia sivussa ja hänelle tarvittiin kirijää vaihtopenkin puolelle. Tällä kaudella Kane on kuitenkin ollut niin hirmuisessa vireessä, ettei Viniciusille ole kerta kaikkiaan ollut käyttöä. 25-vuotias brassihyökkääjä on esiintynyt Valioliigassa vain neljästi pelaten 25 minuuttia. Pitkänhuiskea Vinicius on kuitenkin esiintynyt hyvin Eurooppa-liigan puolella ja teki kolme maalia ja kolme maalisyöttöä viidessä lohkopelissä. Olisin itse uskonut, että Viniciusille olisi ollut tarjolla enemmän peliaikaa sillä viime kaudella Benficassa maaleja mättänyt brassi vaikutti todella mielenkiintoiselta hankinnalta. Tällä hetkellä kuitenkin näyttää siltä, että rooli penkin puolella on sama kuin viime tammikuussa Benficasta lainalle saapuneella Gedson Fernandesilla.
5. Billy Gilmour – Chelsea
Todellinen huippulupaus, Billy Gilmour ei ole tällä kaudella päässyt pelaamaan Valioliigassa kuin 34 minuuttia. Viime kaudella itsensä ihmisten tietoisuuteen lyönyt 19-vuotias skotti joutui olemaan alkukauden sivussa polvivamman takia. Sen jälkeen Gilmouria on nähty cup-pelien puolella, mutta todella lupaavalle keskikenttämiehelle on varmasti luvassa rutkasti peliaikaa kauden edetessä. Gilmour on yksi monista Chelsean akatemiapelaajista, jotka ovat viime kausien aikana lyönyt läpi Chelsean ykkösjoukkueessa. Keskikentän pohjalla pelaava Gilmour tykkää pelata pallo jalassa ja omaa jo nuoressa iässä todella hyvän pelisilmän. Jos Jorginho lähtee tammikuussa, on Gilmourille varmasti luvassa paljon isompi rooli jo kevätkaudella.
4. Jonny – Wolves
Viime kaudella Wolvesin vasemmalla laidalla viilettänyt Jonny laittoi itsensä todella korkealle Valioliigan vasemman pakkien listalla. Oikeajalkainen vasen pakki on harvinainen näky nykyfutiksessa, mutta se ei ole 26-vuotiasta espanjalaista haitannut. Hyvä taklaaja, joka on myös oiva syöttäjä pallon kanssa. Jonny ei ole tällä kaudella Valioliigassa pelannut polvivamman takia ja hänen tilalleen Wolves osti nuoren ranskalaispuolustaja Rayan Aït-Nourin sekä brassi Marçalin. Joten voi olla, että loukkantumisesta parannuttua Jonnylla tulee olemaan vaikeata päästä takaisin avaukseen. Jos espanjalainen on edes lähellä samaa tasoa kuin ennen loukkaantumistaan niin uskon, että hän tulee ottamaan pelipaikkansa takaisin.
3. Mesut Özil – Arsenal
Julkaisuhetkellä voi olla, ettei saksalaistaituri Mesut Özil ole enään Arsenal-pelaaja. Sillä häntä on hyvin vahvasti viety Turkkiin, Fenerbahcen joukkueeseen. Özil ei ainoastaan päässyt Valioliigassa avaukseen, vaan häntä ei edes nimetty Valioliiga-joukkueeseen täksi kaudeksi. Tarkkaa syytä ei kukaan Arsenalin joukkueen ulkopuolelta tiedä, miksi hänen vanha seurakaverinsa Mikel Arteta ei mahtunut edes joukkueeseen mukaan. Omana päivänään Özil oli yksi Valioliigan parhaista pelaajista ja 2015-16-kaudella tehdyt 19 maalisyöttöä on hyvä osoitus siitä. Özilin mahalasku on ollut käynnissä jo vuosien ajan, mutta tällä hetkellä 32-vuotias saksalainen on aivan pohjalla ja tarvitsee uuden sivun omalle uralleen.
2. Martin Dubravka – Newcastle
Viime kausien aikana oli hetkiä, jolloin olin sitä mieltä, että slovakki Martin Dubravka oli Valioliigan paras maalivahti. Riittävän paljon arvostusta ei Dubravka ole Newcastle-urallaan saanut, vaikka hänen torjuntansa ovat pitkälti pitäneet tynesidelaisseuraa Valioliigassa. Viime elokuussa 32-vuotias slovakki loukkasi kantapäänsä ja joutui sivuun useammaksi kuukaudeksi. Palattuaan loukkantumisestaan Newcastlen kakkosvahti Karl Darlow:n huippuotteet pudottivat Dubravkan penkin puolelle. FA-Cupissa Dubravka pelasi Arsenalia vastaan, mutta seitsemästä torjunnastaan huolimatta Newcastle hävisi 2–0 jatkoajan jälkeen. Kauden edetessä uskoisin, että Dubravka tulee hyppäämään takaisin tolppien väliin myös Valioliigassa, sillä hän on aivan liian hyvä lämmitääkseen penkillä.
1.Ricardo Pereira – Leicester
Listan huipentaa portugalilaispuolustaja Ricardo Pereira. Viime kaudella Pereira oli jopa Trent Alexander-Arnoldin ohella paras oikea pakki Valioliigassa. Viime maaliskuussa 27-vuotias portugalilainen loukkaantui ja hänelle todettiin ristisiteen repeämä, joka vei hänet ulos kentiltä jopa puoleksi vuodeksi. Pereiran puuttuminen vaikutti suuresti siihen, ettei Leicester pystynyt pitämään Mestarien liiga paikastaan kiinni. Joulukuun alussa Pereira teki paluun pelatessaan Zoryaa vastaan Eurooppa-liigan puolella. Todella taitavan ja työteliään portugalilaisen paluuta Valioliiga-kentille varmasti moni odottaa. Huonoja esityksiä Leicester-paidassa pystyy varmasti laskemaan yhden käden sormilla. Jos Leicester haluaa estää sulamisen tälläkin kaudella pitää Pereiran päästä takaisin kentille. Nuori James Justin on osoittautunut hyväksi korvaajaksi, mutta ei hän ole lähelläkään sitä tasoa, jolla Pereira viime vuodet on pelannut.