Helmarit maailmalla – Kuulumisia Hollannista ja Italiasta

Byyri seuraa viikoittain Suomen naisten maajoukkuepelaajien otteita kansainvälisillä kentillä.

Maali-iloittelua Alankomaissa

Helmarien keskikenttäpelaaja Iina Salmi teki sunnuntaina joukkueensa kaksi viimeistä maalia, kun Ajax eteni Hollannin cupin puolivälieriin kukistettuaan alasarjajoukkue VV Bavelin murskalukemin 13-0.

Videot maaleista:

Toistaiseksi kolmessa maaottelussa esiintynyt 24-vuotias Salmi siirtyi Amsterdamiin PK-35 Vantaan riveistä viime heinäkuussa. Vastuuta on cup-otteluiden ohella tullut myös Eredivisiessä. Salmi on pelannut seitsemän liigaottelua, joissa on syntynyt yksi täysosuma.

Ajaxilla kulkee kelvollisesti myös liigassa. Joukkue on kolmantena PSV:n ja Twenten takana, kun runkosarjaa on jäljellä kaksi ottelua. Tämän jälkeen joukkueiden pisteet puolitetaan, ja runkosarjan viisi parasta joukkuetta pelaavat kaksinkertaisen sarjan, minkä jälkeen mestari on selvillä.

Amsterdamin suurseura on vienyt pokaalin kotiin kahtena edelliskautena, mutta tänä vuonna mestaruus on kovan työn takana. PSV on karannut jo 12 pisteen etumatkalle. Tehtävä ei kuitenkaan ole mahdoton.

– Tavoitteemme on ehdottomasti voittaa sarja ja sitä kautta saada paikka ensi kauden Mestarien liigaan, Salmi kommentoi Palloliiton sivuilla pari viikkoa sitten.

Vahvaa suorittamista Italianmaalla

Serie A:ssa nähtiin viikonloppuna hyviä suomalaisotteita. Tavagnaccon Heidi Kollanen pelasi lauantaina täydet minuutit ja osui kertaalleen, kun joukkue kävi hakemassa vieraspisteen Atalantalta. 2–2-tasoitusmaali syntyi Kollasen hyvän prässäämisen seurauksena, kun Atalantan maalivahti Diede Lemey epäonnistui avauksessaan.

[embedyt] https://www.youtube.com/watch?v=riNh4IoxqkQ[/embedyt]

Osuma oli marraskuussa Italiaan siirtyneelle suomalaishyökkääjälle jo kauden kolmas. Yhdeksäntenä sarjassa oleva Tavagnacco majailee yhdeksän pistettä putoamisviivan yläpuolella.

AC Milanin Nora Heroum puolestaan urakoi sunnuntaina niin ikään täydet minuutit, kun milanolaiset kaatoivat kotonaan Sassuolon vakuuttavasti numeroin 5–2. Rossoneri jatkaa Serie A:ssa toisena, neljä pistettä Juventusta perässä.