Euroviikonloppu – The Special Onen paluu

Byyrin koko kauden kestävässä sarjassa nostetaan ylös tulevan viikonlopun mielenkiintoisimmat kamppailut kansainvälisillä pelikentillä ja avataan niiden ennakkoasetelmat.

Championship: Fulham-QPR 22. marraskuuta klo 21.45

Tulevan viikonlopun poimintoihin nousee jopa neljä ottelua Englannin kentiltä. Perjantai-iltana pelataan varsin kiinnostava kamppailu kyseisen maan kakkosportaalla, kun Fulham ja QPR lyövät yhteen ihanan idyllisellä Craven Cottagella Lontoon paikallisessa. Jaossa on isoja pisteitä playoff-viivan tuntumassa, joukkueita erottaessa ennen perjantai-iltaa vain kaksi pistettä.

Kotijoukkue Fulhamin edellinen kotiottelu päättyi nöyryyttävään 0–3-tappioon Hullille. Mökkiläiset ehtivät kuitenkin pestä kasvonsa vielä ennen maajoukkuetaukoa, kun kolme pistettä tarttui matkaan Birminghamin vieraana Aleksandar Mitrovicin maalilla. Serbialaisen pyssy oli vireessä myös viimeisissä karsintapeleissä, joissa hän viimeisteli kolme maalia kahteen otteluun. Fulhamin kannattajien toiveissa on, että piippu sauhuaa myös perjantaina.

QPR:n hyvin alkaneen kauden tuloskunto kyykkäsi loka- ja marraskuun maaottelutaukojen välissä pahasti. Neljästä edellisestä pelistä on tullut ainoastaan kaksi pistettä ja omissa on soinut viimeisen kuuden ottelun otannalla yli kahden maalin keskiarvolla. Ainoastaan sarjajumbo Barnsleylle on tehty tällä kaudella enemmän maaleja kuin Ärrille.

Media: Viaplay

Ligue 1: PSG-Lille 22. marraskuuta klo 21.45

Pariisilaisille osuu hämmentävästi jälleen kerran maaottelutauon jälkeinen erittäin haastava perjantai-illan ottelu. Tällä kertaa sijoittelussa on varmastikin katsottu Ranskan liigan toimistolla jo tulevaan viikkoon ja pyritty näin antamaan PSG:lle lepoaikaa tulevan tiistain Mestarien liigan vierasotteluun Real Madridia vastaan. Kauniista ajatuksesta huolimatta PSG-luotsi Thomas Tuchel ei arvostanut tätä ja avautui torstai-iltaisessa lehdistötilaisuudessa otteluajankohdasta. Maajoukkuetauon jälkeinen perjantaipeli on PSG:lle jo toinen tällä kaudella ja myös aiempina kausina ne ovat osuneet pariisilaisille useaan kertaan.

Marco Verratti on varmuudella PSG:n keskikentältä sivussa, samoin kuumeilusta kärsineen Kylian Mbappen pelaaminen on epävarmaa. Positiivisella puolella tulee puolestaan olemaan Neymarin paluu pelikentille kuukauden tauon jälkeen perjantai-illan ottelussa. Pariisilaiskannattajat näkisivät perjantaina mielellään myös Edinson Cavanin avauksessa. Uruguaylainen iski maaottelutauolla 50. maajoukkuemaalinsa ja hyökkääjähierarkiassa Mauro Icardin taakse jäänyt PSG-fanien suosikki puhkuu tällä hetkellä peli-iloa kuntouduttuaan loukkaantumisesta.

Vierasjoukkue Lille on PSG:lle kaikkea muuta kuin helppo vastus. Lille on saanut kasattua tälle kaudelle vahvan joukkueen ja löytyy tällä hetkellä sarjataulukosta viidenneltä sijalta, vain kaksi pistettä europaikkoja perässä. Edellisessä kohtaamisessa huhtikuussa Lille löylytti pariisilaisia murskalukemin 5–1.

Media: Viasat Sport, Viaplay

Valioliiga: West Ham-Tottenham 23. marraskuuta klo 14.30

Tottenham antoi aiemmin viikolla kenkää joukkueen Mestarien liigan loppuotteluun vieneelle argentiinalaisluotsi Mauricio Pochettinolle. Korvaaja löytyi nopeasti, kun kiistelty Jose Mourinho palkattiin lontoolaisten peräsimeen. Mourinhon värväys on herättänyt laajalti kritiikkiä, mutta portugalilaisella on yhä puolestapuhujansa.

Mourinhon debyytti Tottenhamin käskyttäjänä osuu Lontoon kiihkeään paikallisotteluun West Hamia vastaan. Lontoon suuren joukkuemäärän aiheuttamana derbyhenki on useista paikallisotteluista kateissa, mutta West Hamin ja Tottenhamin kohtaamisissa on aina tunnetta ja tunnelmaa riittänyt.

Spursin syksy on ollut erittäin mollivoittoinen ja joukkue löytyy Valioliigassa vasta sijalta 14. ja Liiga Cupistakin on ehtinyt jo tulla lähtö nöyryyttävästi kolme sarjaporrasta alempana pelaavalle Colchesterille. Ainoa positiivinen asia on ollut Mestarien liiga, minkä lohkovaiheesta lontoolaiset vaikuttavat menevän jatkoon, mutta totuuden nimissä on myös todettava, ettei Punaisesta tähdestä eikä Olympiakosista ole ollut myöskään juuri vastusta Tottenhamille. Spurs on pelannut nyt viisi ottelua Valioliigassa ilman voittoa.

Media: Viasat Jalkapallo, Viaplay

Valioliiga: Everton-Norwich 23. marraskuuta klo 17.00

Koko Suomen Norwich matkustaa lauantaina Liverpooliin ja Goodison Parkille. Kotijoukkue Everton ei ole vielä osannut päättää onko se kriisijoukkue vaiko ei. Toffeesin murheenkryyni on ollut jo pidemmän aikaa erittäin heikko vieraspelaaminen. Siksi vierasvoitto Southamptonista maajoukkuetauon alla oli Evertonin leirissä enemmän kuin kaivattu. Edellisestä vierasvoitosta kun ehti Valioliigassa kulua peräti kahdeksan kuukautta. Tämä on ikuisuus seuralle, joka on avoimesti ilmaissut tavoittelevansa pysyvää pääsyä kärkiviisikkoon.

Portugalilaisvalmentaja Marco Silvan asema Evertonin penkillä on ollut tukala jo pidemmän aikaa, ja lehtitietojen mukaan seura on jo etsinyt korvaajaa. Silvan työpaikan on tähän asti pitänyt joko hyvät esitykset Liiga Cupin puolella, jossa Everton on rynninyt jo kahdeksan joukkoon tai vaihtoehtoisesti sitten se tosiasia, että korvaajaa ei vain ole löytynyt. Norwich-ottelun jälkeen Evertonin ohjelma on todella vaikea, kun se kohtaa vielä ennen tapaninpäivää Leicesterin, Liverpoolin, Chelsean, Manchester Unitedin ja Arsenalin. Sillä ei siis yksinkertaisesta ole varaa olla voittamatta sarjajumboa kotikentällä.

Myös Norwichin pistepussi kaipaa kipeästi täydennystä. Viime ajat ovat olleet Carrow Roadilla yhtä surkeutta ja Norwich on saanut vain yhden pisteen viimeisestä seitsemästä ottelustaan. Teemu Pukki on saanut varmasti entisestään lisävirtaa EM-paikasta, mutta Kanarianlintujen pitää pystyä ensin jotenkin toimittamaan pallo suomalaiselle, että hänen vaarallisuuttaan voidaan käyttää hyväksi. Pukki joutuu valumaan tällä hetkellä aivan liian syvälle hakemaan palloa, joka on auttamatta pois yksinäisen kärkimiehen tekemisestä viimeisellä hyökkäysneljänneksellä.

Viasat on Goodison Parkilla läsnä koko studiotiimin kera, joten ottelun tunnelmat välittyvät Suomeen poikkeuksellisen hyvin.

Media: Viasat Jalkapallo, Viaplay

Valioliiga: Manchester City-Chelsea 23. marraskuuta klo 19.30

Valioliigaviikonlopun ehdoton huippuottelu on Everton-Norwich -ottelun jälkeen pelattava Manchester Cityn ja Chelsean kohtaaminen. City hävisi edellisessä pelissään kirvelevästi Liverpoolille maalein 3–1. Tappio tiputti Cityn sarjataulukossa neljänneksi ja Liverpoolin etumatka sarjakakkoseen Leicesteriin on jo kahdeksan pistettä. Innokkaimmat Pool-fanit ilmoittautuivatkin mestareiksi isänpäivän voiton myötä.

Cityn hyökkäys on toiminut tällä kaudella loistavasti. 12 otteluun Pep Guardiolan miehistö on latonut peräti 35 maalia. Kivikovassa kärkitaistossa yllätystappiot Wolverhamptonille sekä Norwichille ovat vain olleet yksinkertaisesti liikaa. Manchesterissä ei siis voida kuin luottaa siihen, että omat kompastelut on nyt kompasteltu ja olla valmiita iskemään, kun muut kärkijoukkueet alkavat menettämään pisteitä.

Moni oli valmis tyrmäämään valmentajana varsin kokemattoman Frank Lampardin nimityksen Chelsean manageriksi, kun Manchester United pyyhki Chelsealla Old Traffordin nurmea avauskierroksella. Chelsea on kuitenkin kuin varkain kivunnut kärkikolmikkoon ja on pisteen juuri Manchester Cityä edellä. Erityisen vaikuttavaa on ollut Chelsean vieraspelaaminen. United-tappion jälkeen Chelsea, kun on voittanut kaikki vieraspelinsä eri kilpailuissa.

Bernardo Silvan puuttuminen on Manchester Citylle iso menetys, mutta muuten joukkueiden sairastuvat eivät ole saaneet täydennystä pitkäaikaistoipilaiden lisäksi.

Media: Viasat Jalkapallo, Viaplay