Veikkausliigasta-juttusarja käsittelee viikoittain Veikkausliigan kuumimpia puheenaiheita. Esille nostetaan eri joukkueita, kannattajia ja kaikenlaista mielenkiintoista viikon varrelta. Lue, niin pysyt kärryillä.
SJK:n tuskien taival jatkuu
Seinäjoella syksyä odotetaan jännittyneissä tunnelmissa. Tällä kertaa syynä ei ole mestaruuden tavoittelu tai edes mitalipelit. SJK on ajautunut piinaavaan putoamiskamppailuun, eikä peli ota kulkeakseen.
Itseluottamus, tai pikemminkin sen puute on avaintekijä SJK:n pelissä.
Lauantain kotiottelussa KuPS:ia vastaan isännät puolustivat maalin johtoaan melko lailla sisukkaasti tunnin ajan. Rasmus Karjalaisen nikattua tasoituksen kääntyi ote täysin vieraille, eikä kuopiolaisten johtomaali ollut lopulta kuin ajan kysymys. Yhden takaiskun merkitys tuntuu tällä hetkellä moninkertaiselta.
KuPS-kamppailu oli kuin tiivistys seinäjokisten kaudesta tähän mennessä. Näennäisesti peli kulkee kelvollisesti, palloa pystytään tarvittaessa hallitsemaan ja laukaisuetäisyyksille päästään. Pelaaminen ei ole huolellista, jolloin myös maalinteko on työn ja tuskan takana. SJK on tehnyt sarjassa vähiten maaleja yhdessä hännän huippu PS Kemin kanssa.
SJK on todellisessa vaarassa ajautua viidennen liigakautensa päätteeksi putoamiskarsintoihin. Niin Mehmet Hetemajta kuin Billy Ionsiakin kaivattaisiin kipeästi kokoonpanoon, mutta sekään ei takaa automaattisesti kurssin kääntymistä. SJK on kerännyt sarjan joukkueista eniten varoituksia, peräti 58 kappaletta. Myös viime kaudella varoitetuimman joukkueen kyseenalainen kunnia meni Seinäjoelle. Heikot tulokset purkautuvat ajoittain tarpeettomina rikkeinä ja turhautumisina.
SJK ei kuitenkaan vastannut kierroksen suurimmasta romahduksesta, vaikka joukkueen johtoasema KuPSia vastaan kääntyikin tappioksi.
IFK Mariehamnin johti Ilvestä vastaan jo 2-0, mutta tilanne vaihtui reilussa 20 minuutissa 3-6 tappioksi. SJK, IFK Mariehamn ja TPS ovat kaikki kahden pisteen sisällä – kolmikosta vain kaksi selviää täysin kuivin jaloin kaudesta.
Sterling Yateke nousi kovaan kerhoon
Kesällä Rovaniemen Palloseuran kanssa harjoitellut 18-vuotias Sterling Yateke oli ilmiliekeissä perjantain ottelussa PS Kemiä vastaan. Lopulta ilman sopimusta RoPS:n kanssa jäänyt Yateke siirtyi elokuussa TPS:n riveihin ja onnistui täydellisesti kolmannessa ottelussaan. Keski-Afrikan Tasavallasta kotoisin oleva nuorukainen iski peräti neljä maalia ja saalisti näin seuralleen elintärkeät pisteet putoamistaistoa ajatellen.
Kuva – Jari Elamo, Twitter
Ottelun huippuhetket ovatkin Yateken totaalista dominointia!
Veikkausliigan historian aikana useampi pelaaja on kyennyt viimeistelemään neljä maalia yhdessä ottelussa, mutta FF Jaron riveissä pelannut Mikko Paatelainen on edelleen ainoa viiden maalin mies. Tällä kaudella Yateken temppuun on yltänyt KuPS:n Petteri Pennanen vierasottelussa IFK Mariehamnia vastaan.
Pelaaja | Maalit | Seura | Vastustaja | Vuosi |
Mikko Paatelainen | 5 | FF Jaro | FC KooTeePee | 2005 |
Sterling Yateke | 4 | TPS | PS Kemi | 2018 |
Petteri Pennanen | 4 | KuPS | IFK Mariehamn | 2018 |
Akseli Pelvas | 4 | SJK | HIFK | 2015 |
Frank Jonke | 4 | FF Jaro | FC Lahti | 2013 |
Timo Furuholm | 4 | Inter | RoPS | 2011 |
Hermanni Vuorinen | 4 | Honka | VPS | 2009 |
Roni Porokara | 4 | Honka | FF Jaro | 2006 |
Hermanni Vuorinen | 4 | Honka | FC Inter | 2006 |
Saku Puhakainen | 4 | TPS | TPV | 1999 |
Luiz António | 4 | Jazz | HJK | 1996 |
Tom Enberg | 4 | TPS | FinnPa | 1995 |
Andrei Androsov | 4 | FC Oulu | Kuusysi | 1994 |
Jokke Kangaskorpi | 4 | MP | HJK | 1994 |
Kimmo Tarkkio | 4 | HJK | Kumu | 1990 |
Jari Litmanen | 4 | Reipas | Haka | 1990 |