Veikkausliigasta: RoPS tähtää hopeaan, PS Kemi kolehdille

Veikkausliigasta-juttusarja käsittelee viikoittain Veikkausliigan kuumimpia puheenaiheita. Esille nostetaan eri joukkueita, kannattajia ja kaikenlaista mielenkiintoista viikon varrelta. Lue, niin pysyt kärryillä!

RoPS tähtää hopeiseen kauden huipennukseen

Hienoa kautta pelaava Rovaniemen Palloseura on etenemässä kohti Veikkausliigan toista sijaa ja hopeisia mitaleja. Joukkueen vire on kantanut hyvänä läpi kauden, mutta teoriassa takana vaaniva kolmikko KuPS, FC Honka ja Ilves voivat vielä kiriä lappilaiset kiinni.

RoPS etenee parhaillaan kolmen ottelun voitottomassa putkessa ensi kertaa sitten kesäkuun alun. Elokuussa SJK:sta Rovaniemelle siirtynyt hyökkääjä Vahid Hambo näkee selvän syyn viime kierrosten tulosten takana.

– Olemme jostain syystä nukkuneet ensimmäisen puoliajan melkein kaikissa kolmessa pelissä. Vastustaja on saanut siitä itseluottamusta, Hambo arvioi.

Kärkimies toteaa, että viime otteluista on puuttunut ”tappomeininki”. Huolissaan hän ei kuitenkaan ole, sillä pelissä on edelleen tallella tutut elementit.

– Vedetään vahvasti loput kolme peliä ja varmistetaan hopea pohjoiseen.

Hambon oma syyskausi on ollut onnistunut. Hän onnistui heti pestinsä alussa pariin otteeseen maalin teossa, jotka osaltaan auttoivat sulautumaan uuteen joukkueeseen.

– Nyt on tullut muutama heikompi ottelu, maalit ovat jääneet puuttumaan, Hambo kertoo.

Loppukauden fokus on selvä, RoPS tarvitsee vielä pisteitä ja Hambo haluaa auttaa maaleillaan niiden hankkimisessa. Tulevaisuuden suunnitelmat ovat 23-vuotiaalla kärkimiehellä vielä auki. Myös jatko Rovaniemellä on mahdollinen.

– Ensi kausi on täysin auki, mitään ei ole poissuljettu. Täällä Rollossa olen viihtynyt hyvin, Hambo sanoo.

RoPS kohtaa vielä vieraissa Palloseurat Turusta ja Vaasasta, kausi päättyy kotiotteluun Ilvestä vastaan.

PS Kemin pelaaminen Ykkösessä on epävarmaa

PS Kemin putoaminen Veikkausliigasta varmistui sunnuntaina ja samalla seura kertoi tiedotteessaan aloittavansa varainkeruukampanjan. Taloudellisissa vaikeuksissa olevalla seuralla on tarkoituksena kerätä neljässä viikossa 100 000 euroa. Ilman varainkeruun kautta tulevaa rahaa, seuran lisenssihakemus Ykköseen olisi hataralla pohjalla.

– PS Kemi on iso toimija alueella. Nyt alueen jalkapalloihmisillä on tilaisuus näyttää, että tätä toimintaa tarvitaan täällä jatkossakin, vetoaa PS Kemin puheenjohtaja Antti Pasanen.

Tilikausi Kemissä tulee olemaan miinusmerkkinen tänäkin vuonna, mutta suunta on parempi kuin edellisinä vuosina.

– Jos saamme tavoitesumman kerättyä, se helpottaa tilannettamme huomattavasti, Pasanen lisää. Kampanjassa rahalleen saa vastineeksi vähimmillään muun muassa nimensä seuran tukijalistaan ja ikikausikortin maksamastaan tukisummasta riippuen sekä pääsyn erilaisiin tapaamisiin sekä muita etuja.

Taloudellisten asioiden lisäksi paljon parjattu kemiläisten tiedotusosasto aiotaan ottaa paremmin hoidettavaksi. Yhteistyökumppaneita yritetään myös haalia, mutta PS Kemi Oy:n konkurssi ei toiminnanjohtaja Jarkko Ruhasen mukaan ole järkevä vaihtoehto.

– Siinä kaikki jäisivät nuolemaan näppejään, niin velkojat, omistajat, pelaajat kuin junioritkin, Ruhanen alleviivaa. Lähdemme siitä, että keräämme varoja eri keinoin sekä säästämme kuluissa ja saamme talouden sitä kautta tasapainoon. Putoaminen Ykköseen ei ole maailmaloppu, se antaa meille mahdollisuuden hiljentää hieman tahtia, kerätä voimia, rakentaa toimintaa ja organisaatiota niin, että saamme vakiinnutettua vähintään Ykkösen tason. Tällöin 3-5 kuluttua, jos urheilullisesti olemme valmiita nousemaan takaisin liigaan, olemme vahvempia myös organisaation puolesta.

Isoja säästöjä jatkoa ajatellen seura aikoo tehdä ensi kauden pelaajabudjetista.

– Ensi kauden joukkueen rakentaminen aloitetaan lähiaikoina. Meillä on runsaat kymmenen pelaajasopimusta ensi kaudeksi, joissa osassa on mukana liigapykälä. Keskustelut pelaajien ja valmennuksen kanssa ovat vielä edessäpäin.

Kannattajaryhmä Kempton Royalsin mielipide varainkeruusta on selkeä.

– Tukea todellakin tarvitaan. Kemptonit ovat antaneet oman tukensa vuosien aikana monille tahoille, kuten esimerkiksi Savon Pallolle ja KuPS:n Salamille. Nyt toivomme, että me ja PS Kemi saamme myös tukea ihmisiltä, kun sitä tarvitsemme. Pienikin lahjoitus on tervetullut.

Tiistaina kannattajaryhmä antoi vielä ukaasin koskien PS Kemin valmentajaa, David Hannahia. Kempton Royalsia ei nähdä PS Kemin otteluissa, eikä seuran tapahtumissa, niin kauan kuin Hannah on puikoissa.