Turisteja pursuavan Lontoon keskustan glamour ja kliinisyys on kaukana, kun paikallisjuna pysähtyy syvällä Etelä-Lontoossa sijaitsevalle Selhurstin asemalle. Täällä majaansa pitää pääkaupungin Valioliiga-seuroista se vähiten hohdokkain, Crystal Palace.
Kotkien kotistadionin Selhurst Parkin iltavalot loistavat pimeässä maanantai-illassa noin kymmenen minuutin kävelymatkan päässä sijaitsevalle juna-asemalle. Matka Lontoon keskusta-alueelta Kotkien sydänmaille kestää noin tunnin.
Selhurst Parkia ympäröivä alue on hyvin työväenluokkaista. Talot ovat peribrittiläisiä rivitaloja, yleensä tiilestä rakennettuja. Kadut ovat ahtaita. Alue kuuluu Croydon Northin vaalipiiriin. Konservatiivien murskavoitosta huolimatta työväenpuolueen Steve Reed piti pintansa viime viikon dramaattisissa parlamenttivaaleissa. Reed sai 65,6 prosenttia äänistä ja peittosi vastaehdokkaansa lähes 25 000 äänellä. Labour on hallinnut vaalipiiriä vuodesta 1997 lähtien, kun Croydon North perustettiin.
Alueen ylpeys Crystal Palace FC ja sen kotipyhättö Selhurst Park on tunnettu ainutlaatuisesta tunnelmastaan. Itse stadionista on kuitenkin loistokkuus kaukana. Kauniisti vihertävää nurmimattoa ympäröi neljä arkkitehtuurisesti erilaista katsomoa. Ne ovat brittityyliin hyvin lähellä kenttää. Kaarteita ei ole. Modernius on kaukana ja ränsistynyt futisromantiikka loistaa joka nurkassa.
EUROOPAN suurimpiin kaupunkeihin lukeutuva Lontoo on armottoman kova futisalue. Pääkaupungissa majaansa pitää viisi Valioliiga-joukkuetta ja sama määrä Championship-seuroja.
Pääkaupungin suurseurat kilpailevat Lontoon ykkösseuran asemasta. Arsenal käyttää itsestään nimitystä ”Kings of London”, Chelsean kotistadionilla Stamford Bridgellä lukee ”Pride of London”. Arsenal, Chelsea ja Tottenham ovat globaaleja jättejä, joiden markkina-aluetta on koko maailma. Paikallisromantiikka on kadonnut aika päiviä sitten turistien kansoittamilta stadioneilta.
Crystal Palace taas identifioituu vahvasti Etelä-Lontooseen. Seuran fanikaupasta saatavassa kassissa lukee: ”South London and proud”. Palace on tottakai tunnettu brändi myös maailmalla, onhan se monta vuotta Valioliigaa pelannut seura. Silti meininki pelipäivänä henkii paikallisuutta, etelälontoolaisuutta.
Kylmänä ja märkänä joulukuisena maanantai-iltana ohjelmassa on Palace-fanien kauden kohokohta: kotiottelu seuran pahinta vihollista Brighton & Hove Albionia vastaan.
M23 (tai A23) derbynä tunnettu ottelu on Englannin erikoisimpia derbyjä. Joukkueet ovat eri kaupungeista, eikä kumpikaan ole erityisen menestynyt. Seuroilla ei varsinaisesti ole syytä vihata toisiaan. Muita Lontoon joukkueita kohtaan Kotkat eivät tunne merkittävää antipatiaa. Vieraspelit Lontoossa eivät ole derbyjä. Seura käytti viime kaudella nimitystä ”London Away Days”, kun se mainosti vieraspeliä West Hamia vastaan.
Palacen ja Brightonin, Kotkien ja Lokkien vihanpito paikantuu 1970-luvulle ja tarkemmin ottaen joukkueiden silloisiin managereihin. Entiset joukkuekaverit Tottenhamista Terry Venables ja Alan Mullery valmensivat kolmosdivarissa pelanneita seuroja. Sarjapelien lisäksi joukkueet kohtasivat FA Cupissa, jossa tunteet läikkyivät. Mulleryn kerrotaan saaneen kuumat kahvit päällensä Palace-fanilta, johon Brighton-manageri vastasi viskaamalla taskussa olleet kolikkonsa vihollisfaneja kohti.
Lempinimi ”M23” tulee moottoritiestä, joka yhdistää Etelä-Lontoon ja etelärannikolla sijaitsevan Brightonin. Matkaa Amex Stadiumilta Selhurst Parkille on noin 75 kilometriä. Automatka kestää reilun tunnin.
SAAVUMME veljeni kanssa Selhurstin juna-asemalle puoli kuudelta illalla. Ottelu alkaa paikallista aikaa 19.45. Kävelemme ensimmäisenä fanikauppaan. Isojen seurojen fanikaupat kantavat yleensä nimeä Megastore. Palacen vastaava on ehkä suomalaisen lähikaupan kokoinen. Kaupasta löytyy tuttuun tapaan välinevalmistajan (Puma) tekemää ylihintaista Palace-kamaa sekä erittäin huonolaatuista fanisälää. Ostan futiksesta innostuneelle kummipojalleni Palacen siniset pelishortsit ja -sukat.
Palacen kotipelin yksi erikoisuus on se, että pelioluita ei tarvitse mennä nauttimaan täyteen ahdettuun pubiin. Holmsdale Road Standin takana on ”Fanzone”, josta saa ruokaa ja juomaa. Alueella on pieni fanikauppa ja pelikonsoleita. Isolta screeniltä voi ihastella edellisten kotipelien huippuhetkiä ja nostalgiapätkiä. Myös Palacen cheerleaderit, The Crystals käy esiintymässä.
Tämä ei suinkaan ole ensimmäinen vierailuni sympaattisella Selhurst Parkilla. Olen käynyt Palacen matsissa kahdesti aiemminkin. Niistä viisastuneena siirrymme stadionille jo tunti ennen peliä. Futisromantiikka säteilevän Arthur Wait Standin nurja puoli on nimittäin se, että portit ruuhkautuvat ja niissä saattaa joutua jonottamaan kymmeniä minuutteja. Sitä paitsi, varsin maittavaa Palace Alea myydään sisälläkin.
Arthur Wait Stand on vaihtopenkkejä vastapäätä sijaitseva pitkä sivu. Samassa katsomossa mylvivät myös vierasfanit. Tuhannet Brighton-fanit ovat taittaneet tunnin matkan etelästä. Vieraskatsomo on odotetusti täynnä ja osoittaa suosiotaan, kun Lokkien maalivahdit saapuvat lämmittelemään.
Alkulämmittelyjen jälkeen seuraa yksi Palacen kotiotteluiden ikonisista rituaaleista, jonka olen vieläpä onnistunut missaamaan kahdella edellisellä vierailulla. Valkopäinen kotka lentää – tai tarkemmin sanottuna pyristelee – kentän poikki ja laskeutuu yläriman päälle. Ajatuksen tasolla rituaali kuulostaa hienommalta, mitä se todellisuudessa on. Kotka irrottautuu korkeintaan pari metriä nurmen pinnasta ja lentää pisimmillään ehkä viitisen metriä.
Samalla tunnelma nousee kaiuttimista pauhaavan Glad All Over -kappaleen tahtiin. Kannattajat hakkaavat käsiään yhteen ja laulavat mukana. Derby on alkamaisillaan.
SELHURST PARK ja Palacen kotiottelu lukeutuu ehdottomiin suosikkitapahtumiini. Etelä-Lontoon futiskarnevaaleilla on aina upea vierailla. Odotin kuitenkin myös suurella innolla Brightonin näkemistä. En pelkästään siksi, että Lokit ovat kotijoukkueen pahin vihollinen, vaan myös joukkueen pelillisen murroksen takia.
Uhkapelialalla rahansa tehnyt Brightonin omistaja Tony Bloom teki viime kevään päätteeksi kovan ratkaisun. Aikanaan Sami Hyypiän palavat rauniot Amex Stadiumilla sammuttanut ja seuran Valioliigaan nostanut Chris Hughton sai kenkää.
Bloomin ratkaisu oli kuitenkin perusteltu. Brighton oli valumassa alaspäin. Kokeneen irlantilaisen tilalle tullut Graham Potter on vähintäänkin mielenkiintoinen nimi. Entinen alasarjapelaaja haki valmennusuralleen vauhtia Ruotsista ja Östersundista, jonka Potter nosti maan kolmosdivarista sensaatiomaisesti Eurooppa-liigan pudotuspeleihin.
Viime kauden englantilaisluotsi vietti Swanseassa, joka pelasi mainion kauden vaikka jo ennestään heikko nippu heikentyi putoamisen myötä rajusti.
Vaihdos Hughtonista Potteriin on mielenkiintoinen etenkin siksi, että Lokkien pelillinen identiteetti muuttui täydellisesti. Aiemmilla kausilla Brighton vetäytyi matalaan puolustusblokkiin ja hyökkäsi suoraviivaisesti. Progressiivisemman Potterin alaisuudessa Brighton taas pyrkii ottamaan aloitteen ja hallitsemaan pelivälinettä.
Muutos on näkynyt tilastoissa. Brighton pitää palloa keskimäärin 53,9 prosenttia. Se on sarjan kuudenneksi korkein lukema ja korkeampi kuin muun muassa Tottenhamilla ja Manchester Unitedilla. Kahden aiemman kauden pallonhallintaprosentit ovat olleet 44,1 ja 45,1. Samalla Hughtonin ehdottomiin luottonimiin kuuluneet Glenn Murray ja Shane Duffy ovat pudonneet penkille. Kulmikkaille ja vanhan liiton pelaajatyyppejä edustaville jässiköille ei ole juurikaan käyttöä maata pitkin etenevässä Brightonissa.
ENSIMMÄINEN jakso sujuu pitkälti Brightonin komennossa. Mustissa pelaava vierasjoukkue säätelee pelin virtausta lyhyillä syötöillä. Etenkin keskikentän pohjalla yksin operoiva Davy Pröpper säväyttää. Hollannin maajoukkuepelaaja on käytännössä kokoajan pelattavana ja liikuttaa pelivälinettä hyvällä varmuudella. Tilastot vahvistavat hollantilaisen erinomaisuuden: 81 syötöstä 92,6 prosenttia meni omille.
Palace taas on täysin telineissä. Vieraiden tehokas syöttöralli pakottaa Kotkat valumaan puolustusasemiin. Tämä tosin ei ole uutta, sillä Huuhkajistakin tutun Roy Hodgsonin ryhmä luottaa peribrittiläisiin hyveisiin: tiiviiseen puolustuspeliin ja suoraviivaisiin vastaiskuihin. Ongelma on kuitenkin se, että Palace ei pääse riistoihin ja jos se saakin pelivälineen, pakottaa Lokkien täsmällinen vastaprässi roiskimaan.
Brightonin epäsymmetrinen 4–3–3-formaatio on myös mielenkiintoinen. Vasempana pakkina pelaava, non-Leaguesta aina Valioliigaan asti noussut parimetrinen Dan Burn pudottaa avausvaiheessa kolmanneksi toppariksi. Oikea puolustaja Martin Montoya pelaa wingbackina. Kesäostos Leandro Trossard taas pitää leveyttä vasemmalla. Oikeaksi laituriksi merkattu Aaron Mooy seilaa vapaassa roolissa ympäri keskikenttää.
Brightonin palloralli on rytmikästä. Peliväline liikkuu vähillä kosketuksilla ja Potterin miehistö malttaa kierrättää palloa ympäri nurmimattoa etsien murtopaikkoja. Palace ravaa koko ajan askeleen jäljessä.
Brightonin painostus ei kuitenkaan tuota tulosta. Tauolle siirrytään 0–0-lukemissa.
Toisella jaksolla alkaa tapahtua. Oikealle liikkunut Trossard jatkaa ristipallon suoraan rankkarialueelle, josta löytyy niin ikään kesällä etelärannikolle rantautunut Neal Maupay. Ranskalainen ei hätäile, vaan ottaa yhden tatsin ja tällää toisella kosketuksella pallon kymmenestä metristä ylänurkkaan. Vierasfanit sekoavat. Alkaa perinteinen miiminen kuittailu, joka kuumentaa odotetusti tunteita.
Jyrän alla ollut Palace saa hiljalleen otetta toisen jakson edetessä. Lopulta Selhurst Park räjähtää 75. minuutilla, kun seuran kultapoika Wilfried Zaha pyssyttää tasoituksen. 27-vuotias Palace-kasvatti osoittaa, miksi hänestä pyydetään 80 miljoonan punnan siirtokorvausta. Brighton onnistui pitämään Zahan oikean jalan kurissa tuplaamalla taiturimaisen laiturin kerta toisensa jälkeen. Maalissa Zaha kuitenkin otti terävän askeleen päätyä kohti ja laukoi pallon huonommalla vasemmalla jalallaan vastustamattomasti etuyläkulmaan. Maalin jälkeen Palace-fanit laulavat ”He’s just too good for you”.
Zahan merkityksestä Palacelle on puhuttu paljon. Laituri muutti nelivuotiaana perheensä kanssa Norsunluurannikolta Thronton Heathiin, joka sijaitsee kävelymatkan päässä Selhurst Parkilta. Aina kun Zaha koskee palloon yleisö kohahtaa. Jos Zaha saa pallon vastahyökkäyksessä yleisö nousee seisomaan.
Maalin jälkeen pelin luonne muuttuu totaalisesti. Laulu raikaa yleisössä ja kotijoukkue vyöryttää. Ilmassa on runsaasti sähköä ja peli virtaa vauhdilla. Lisämaalit jäävät kuitenkin uupumaan. M23-derby päättyy 1–1-pistejakoon.
Brighton on takuulla pettyneempi. Kymmenisen minuuttia päätösvihellyksen jälkeen iäkkäämpi herrasmies tokaisee kusilaarilla: ”He got us out of jail”. Kommentilla hän viittaa luonnollisesti Zahan maaliin ja siihen kuinka pahasti Palace oli jyrän alla. Saman asian voi todeta tilastoista. Brighton hallitsi palloa 65-prosenttisesti. Maalipaikkojen laatua mittaavat xG-lukemat menivät vieraille 2,48–0,48.
Tulos vahvistaa kiistakumppanien asemia tasaisessa keskikastissa. Palace nousee pisteellä Arsenalin ohi yhdeksänneksi. Brighton on 20 pisteessä sijalla 13. Kumpikaan ei ole varsinaisesti turvassa, mutta ei missään nimessä putoamiskahinoissakaan.
Ottelu myös alleviivaa derbyjen erityisyyttä. Nykypäivän huippufutis on äärimmäisen organisoitua ja harjoituskentillä hinkataan mitä pienempiä nyansseja. Derbyissä yleisön tunnelataus onnistuu kuitenkin imaisemaan pelaajat mukaansa. Kontrolli unohtuu, kun huutomyrsky ottaa vallan. Näin kävi etenkin toisen jakson lopussa, kun peli virtasi kovalla intensiteetillä.
KAHDEN edellisen päivän aikana kävimme katsomassa ottelut Chelsea–Bournemouth ja Arsenal–Manchester City. Niistä jäi käteen lähinnä Cityn ja etenkin Kevin De Bruynen dominointi. Odotukset M23-derbyä kohtaan olivat korkealle, eikä Selhurst Park pettänyt. Hieman ränsistyneessä ”ladossa” laulu raikaa ja tunnelma on katossa. Turisteja ei ole niin paljon, että tunnelma kärsisi. Suurseurojen peleissä tämä taas on enemmän sääntö kuin poikkeus.
Voin siis suositella Palacen kotipeliä erittäin lämpimästi. Selhurst Parkilla on Lontoon ja monien mielestä koko Valioliigan paras tunnelma. Peleihin saa myös lippuja melko helposti ja Lontoon hintatasoon nähden halvalla. Jäsenyys tosin on ostettava. Yhdellä jäsenyydellä saa kuitenkin vastustajasta riippuen 2-4 lippua. Silver-jäsenyys maksaa 25 puntaa. Jos haluaa varmistaa paikkansa huippuotteluun kannattaa ottaa 60 puntaa maksava Gold-jäsenyys, joka tarjoaa 48 tunnin etuosto-oikeuden. Aikuisten matsiliput maksavat pelistä riippuen 30-50 puntaa.
Etelä-Lontoon ylpeyttä kannattaa mennä ihastelemaan myös siitäkin syystä, että pöhöttynyt futiskupla ei ole vielä imaissut Crystal Palacea sisäänsä. Ei Palace varsinisesti mikään antiteesi ole, mutta paikallisuus, etelälontoolaisuus näkyy ja kuuluu. Palacen kuuluisa lauluryhmä: The Holmesdale Fanatics pitää huolen, että laulu raikaa läpi 90-minuuttisen.
Yksi useimmin lauletuista chanteista kuuluu: ”The Pride of South London, South London’s number one, you know it’s true, We’re red and blue”.
