Espanjassa lomaillessa päätin lähteä katsomaan jalkapalloa. Asuimme hotellissa käytännössä keskellä ei mitään Almerían provinssissa Espanjan kaakkoiskulmassa. Lähin joukkue, jolla oli kotipeli lomamme aikana oli vähän yli sadan kilometrin päässä sijainnut Cartagena, joka tällä kaudella pelaa Espanjan kakkostasolla Segundassa. Päätin siis hypätä vuokra-auton rattiin ja lähteä katsomaan peliä. Lipun olin ostanut varmuuden vuoksi jo aiemmin päivällä netistä, vaikka en olettanutkaan stadionin tulevan läheskään täyteen. Lipunosto Cartagenan nettisivuilta oli helppoa, ja mobiililipun sai kännykkään, joten lippujen printtaamisesta ei tarvinnut huolehtia.
Stadionille oli lyhintä tietä noin tunnin ja viidentoista minuutin ajomatka tietullin sisältävää moottoritietä pitkin. Olin aiemmin kuullut, että Espanjan valtio on viime vuosina joutunut pahoihin talousongelmiin paitsi taannoisen finanssikriisin takia, mutta myös siksi, että maassa on viime vuosina laitettu jopa liikaa rahaa infrastruktuurin kehittämiseen, myös alueilla, joissa sille ei oikeastaan ole kysyntää.
Tämä moottoritie AP-7 oli siitä hyvä esimerkki. Tie alkoi enemmän tai vähemmän keskeltä ei mitään ja sadan kilometrin matkan aikana näin tasan 12 autoa, jotka ajoivat samaan suuntaan. Vastaan tulleita autoja oli noin 50. Silti kyseessä oli uutuuttaan kiiltävä moottoritie, jonka varrella oli myös useita pitkiä tunneleita, joiden rakentaminen on varmasti ollut kallista.
Ollessani tulossa perille ymmärsin myös toisen syyn miksi tätä tietä käyttää niin harva: tullimaksu oli 10,90 euroa. Vertailun vuoksi, kun ajoin pari kuukautta aiemmin Irlannissa lähes koko maan läpi itä-länsisuunnassa Galwaystä Dubliniin, paikallinen tullimaksu oli 3,20 euroa. Ei siis ihme, että nekin harvat autoilijat, joilla olisi näille nurkille asiaa, käyttävät todennäköisesti mieluummin pidempää, mutta ilmaista kiertotietä. Toinen tullipisteen ongelma oli se, että kumpikaan kahdesta maksukortistani ei toiminut maksuautomaatissa, joten tullipisteen virkailijan piti tulla pelastamaan minut puomien välistä.
Muilta osin lähes omaa yksityistä moottoritietä pitkin perille pääsi kuitenkin hyvinkin näppärästi. Parkkipaikkakin löytyi lopulta varsin helposti stadionin lähellä sijainneen koulun pihalta.
Mielenkiintoinen yksityiskohta stadionin ulkopuolella oli se, että vierasjoukkue Espanyolin bussi oli parkkeerattu stadionin viereen avoimelle kentälle. Aikoinaan näin samanlaisen tilanteen Sevillassa, mutta silloin Atletico Madridin bussi oli sentään poliisien ympäröimä, siinä missä Espanyolin bussi oli vain jätetty parkkiin. Mitään ilkivallan uhkaa ei kuitenkaan tuntunut olevan, vaan paikalliset kotijoukkueen fanit ainoastaan ottivat itsestään kuvia vierasjoukkueen bussin vieressä. Varsin hankala kuvitella, että esim. Britanniassa tällainen voisi olla mahdollista.
Cartagenan noin 15 000 katsojaa vetävä stadion, Estadio Cartagonova, valmistui vuonna 1988. Se ei siis ole kovinkaan vanha stadion, mutta varustelultaan varsin koruton. Vessoja ja myyntipisteitä on vähän ja ruokavalikoima todella rajallinen. Ainakaan miesten vessoissa ei ollut edes vessapaperitelineitä, joten myöskään vessapaperia tuskin on stadionilla nähty sen 35-vuotisen historian aikana. Mitään käsienkuivausvälineitä ei myöskään ollut.
Varsin spartalaisista puitteista huolimatta itse pääasia, eli jalkapallon katsominen, onnistuu stadionilla erittäin hyvin. Kompaktin kokoisella stadionilla ei ole juoksuratoja ympärillä ja katsomot ovat melko lähellä kenttää. Muutamilta alimmilta riveiltä näkymä ei välttämättä ole paras mahdollinen, mutta vähän ylempää kentän näkee erittäin hyvin. Kaikki penkit tosin olivat todella likaisia, samaan tapaan kuin Helsingissä Finskillä/Sonskilla/Femmalla/Boltilla/mikä sen stadionin nimi tällä viikolla onkaan.
Kannattaa siis tuoda oma nenäliinapaketti mukana, tai lainata vieruskavereilta, kuten itse tein. Yhteistä kieltä ei tarvita, kun vain tarpeeksi ahkerasti tekee ilmassa pyyhkimisliikkeitä ja osoittaa likaista penkkiä.
Itse ottelukokemus oli oikein positiivinen. Ennen ottelua oli tunnelmaa nostattava valoshow, ja vähän alle 8000-päinen kotiyleisö eli pelissä hyvin mukana. Cartagena aloitti pelin myös hyvin, prässäsi aktiivisesti ja lähti pallonriistojen jälkeen nopeasti hyökkäyksiin. Vaikka Cartagena oli ennen ottelua 22:n joukkueen sarjassa viimeisenä ja Espanyol toisena, Cartagena oli parempi ensimmäiset 20 minuuttia.
Sitten tapahtui jotain, johon sopii hyvin vanhat ja kuluneet fraasit ”jos et itse tee, niin kaveri kyllä tekee” ja ”huippupelaajat laittaa paikoista sisään”. Kahdenkymmenen minuutin pelin jälkeen Espanyol sai keskiympyrän kaarella vaarattoman oloisen pallonriiston, jonka jälkeen pallo pelattiin nopeasti oikeaan laitaan. Laidasta lähetettiin keskitys boksiin ja kolminumeroisen määrän pelejä La Ligassa pelannut Pere Milla pisti pallon cartagenalaispuolustuksen keskeltä maaliin.
Tästä takaiskusta Cartagena ei oikeastaan missään vaiheessa toipunut. Se ei enää onnistunut riistämään palloja lähellä vastustajan maalia, eikä myöskään rakentamaan mitään kovin vaarallista hitaista hyökkäyksistään.
Espanyol pelasi ottelussa mielenkiintoisella, epäsymmetrisellä muodostelmalla, jossa vasen laitahyökkääjä hakeutui koko ajan keskelle, yrittäen luoda keskustaan määrällisen ylivoiman niin että vasemmassa laidassa oli suurimman osan aikaa vain yksi pelaaja, eli vasen laitapakki. Tätä Cartagena ei kuitenkaan pystynyt missään vaiheessa kunnolla hyödyntämään ja edes tappioasemassa peliajan käydessä vähiin oikea laitapuolustaja ei yrittänyt nousta aktiivisesti ja luoda 2v1 -ylivoimaa laidalla sen jälkeen, kun Cartagena oli riistänyt pallon.
Yhtä tolppaan osunutta kaukolaukausta lukuun ottamatta Cartagena ei saanut edes lopussa aikaan mainittavaa kiriä. Aivan lopussa Efesé joutui hakemaan tasoitusta kovalla riskillä, mutta ei ollut hyökkäyksissään yhtä kliininen kuin moni kotijoukkueen fani auringonkukansiemeniä syödessään. Lopun riskinottamisen ainoa seuraus oli, että Espanyol pääsi vielä lisäajalla ylivoimahyökkäykseen, josta tanskalainen ex-barçapelaaja Martin Braithwaite viimeisteli loppulukemiksi 0–2 (huippuhetket).
Kotijoukkueen tappiosta huolimatta tunnelma pelissä oli hyvä, ja kotiyleisö eli pelissä mukana loppuun asti. Niinpä lähdin kotiin yhtä hienoa kokemusta rikkaampana. En tosin uskaltanut luottaa siihen, että tietulliasemalla olisi henkilökuntaa paikalla enää puolenyön jälkeen, enkä uskaltanut ottaa riskiä menomatkan maksukorttiongelmien takia. Niinpä ajoin kotiin pidempää ja tullitonta reittiä ja olin takaisin hotellilla yhden aikaan yöllä. Mutta onneksi lomalla ei tarvitse herätä aikaisin aamulla!
