Niklas Moisander viihtyy Bremenissä

Suomen maajoukkueessa pelinsä jo lopettanut Niklas Moisander jatkaa uraansa seurajoukkueensa kanssa Pohjois-Saksan Werder Bremenissä. Hyviä otteita esittänyt suomalaistoppari valittiin kesällä joukkueensa varakapteeniksi. Moisander on erittäin arvostettu pelaaja muiden pelaajien, valmentajien ja fanien keskuudessa.

Äskettäin jatkosopimuksen tehnyt suomalainen viihtyy hyvin Bremenissä.

– Minulla on erittäin hyvä asema Bremenissä ja perheen kanssa myös viihdytään kaupungissa erinomaisesti, joten mikäs täällä ollessa, kommentoi Moisander jatkosopimuksen tekemiseen vaikuttaneita asioita.

Viimeiset kaudet eivät ole seuralla menneet hyvin. Tähän haetaan parannusta alkaneella kaudella ja tavoitteet onkin asetettu selkeiksi.

– Ollaan joukkueen kanssa asetettu tavoitteeksi Eurooppa, joten sinne pyritään. Tehtävä ei kuitenkaan tule olemaan helppo, kertoo Moisander päättäväisesti.

Werder Bremen on aloittanut kautensa voitolla Eintracht Frankfurtista ja tasapelillä Hannover 96:n kanssa. Moisander on ollut joukkueensa parhaimmistoa molemmissa otteluissa, ja etenkin miehen millimetrin tarkat syötöt on jo huomioitu alkukauden peleissä.

Yhdysvaltalainen tilastoja kokoava SmartSoccer laski viimeiselle kolmannekselle suuntautuneiden syöttöjen tarkkuuden, ja Moisanderin nimi komeilee listan kärjessä. Huomion arvoista ovat myös listalta löytyvät joukkuekaverit, Milos Velkovic ja Philipp Bargfrede.

 

– Henkilökohtaisena tavoitteena on jatkaa samaan malliin, miten edelliset kaksi kautta ovat menneet. Pelata isossa, vastuullisessa roolissa mahdollisimman paljon ja pysyä terveenä.

Viime kauden päätteeksi arvostettu Kicker.de arvioi Moisanderin Werder Bremenin kauden parhaaksi puolustajaksi. Koko liigan listauksessa Moisander oli sijalla 14., mikä kertoo omaa kieltään erinomaisesti sujuneesta sesongista. Tällä kaudella koko joukkueen on onnistuttava, jotta tavoite europaikasta saavutetaan. Kesän ja alkukauden perusteella tuo tavoite vaikuttaa täysin realistiselta.

– Pre-season meni hyvin ja meille on tullut muutamia hyviä hankintoja. Erittäin luottavaisin fiiliksin mennään eteenpäin.

Maajoukkuetauon jälkeen Moisanderin Bremen kohtaa kotonaan sarjanousija Nürnbergin.

Artikkelikuva – DeichStube