Uusiiko Ranska 20 vuoden takaisen mestaruutensa, vai matkaako pokaali ensi kertaa Balkanille?
Kuukauden mittainen jalkapallon riemujuhla saa päätöksensä tänään sunnuntaina, kun Ranska ja Kroatia kohtaavat maailmanmestaruuskisojen finaalissa. Alkuillasta puoli maailmaa kiinnittää katseensa televisiokuvan välityksellä Moskovan Lužniki-stadionille.
Kroatian pitkä matka
Kroatian taival loppuotteluun on ollut monisyinen. Jopa turnauksen aikana joukkueen sisällä on kuohunut. Mitä mahtaa miettiä penkkikomennuksensa jälkeen kiukutellut hyökkääjä Nikola Kalinić, joka lähetettiin kotiin avausottelun jälkeen? Kroatian finaalipaikka on yllätys, eikä joukkue ole sitä saavuttanut helpoimman kautta.
MM-karsinnoissa lohkovoitto ja varma kisapaikka karkasivat toiseksi viimeisellä kierroksella käsistä, kun Pyry Soiri iski Rijekassa loppuminuuteilla 1–1-tasoituksen tiputtaen Kroatian lohkokakkoseksi, jolloin Islanti pääsi viimeisellä kierroksella varmistamaan historiallisen paikkansa lopputurnauksessa. Valmentaja Ante Čačić sai lähteä, ja tilalle tullut Zlatko Dalić johdatti maansa lopulta Venäjän kisoihin kukistamalla Kreikan jatkokarsinnassa suvereenisti. Nyt Dalićista on tulossa kansallissankari, alle vuodessa valinnastaan.
Lisäksi maassa on jo pidempään kuohuttanut entisen Dinamo Zagrebin puheenjohtajan Zdravko Mamićin saamat tuomiot veropetoksesta ja siirtomarkkinoihin liittyvistä huijauksista. Maajoukkueen kapteeni Modrić on saanut osansa kritiikistä sen jälkeen, kun häntä syytettiin väärästä valasta Mamićiin liittyvässä oikeudenkäynnissä. Vaikka maajoukkueen kapteeni on nauttinut viime vuosina epäsuosiota, seisonee koko kansa kuitenkin ruutupaitojen takana loppuottelussa.
Lopputurnauksessa Kroatia on joutunut urakoimaan kaikista joukkueista eniten. Jokaikinen sen kolmesta pudotuspelistä on mennyt jatko-otteluun, kaksi lopulta rangaistuspotkukilpailuun. Se on käytännössä pelannut yhden ottelun enemmän kuin vastustajansa Ranska. Finaalin jälkeen pelaajille koittaa lopulta ansaittu kesäloma. Jos tankista löytyy vielä polttoainetta, saattaa loma alkaa kultamitalit kaulassa.
Vakuuttava Ranska
Tilastosivusto FiveThirtyEightin mukaan Ranska lähtee finaaliin 59 prosentin ennakkosuosikkina. Paikka myös vedonlyöntitoimistojen suosikkina on ansaittu.
Joukkue on jyrännyt MM-finaaliin vakuuttavasti. Karsintalohkonsa se voitti, samoin kuin alkulohkonsa itse lopputurnauksessa. Koko kisoissa se on kuudessa ottelussa ollut häviöllä vain kymmenisen minuuttia, kun Argentiina piti hetken johtoa hallussaan neljännesvälierässä. Gallian kukot kuitenkin käänsi ottelun nopeasti itselleen, eikä sille ole toistaiseksi löytynyt pysäyttäjää.
Matkalla loppuotteluun puolustuksellisesti äärimmäisen hyvin organisoitu Ranska on onnistunut nollaamaan kovia tekijöitä: Lionel Messi, Luis Suárez, Eden Hazard, Romelu Lukaku ja niin edelleen. Kestääkö Didier Deschampsin luoma konsepti loppuun asti, löytyvätkö tarvittavat maalintekijät – siinä avainkysymykset Ranskan kannalta ennen finaalimittelöä.
Itse mestarin selvittämisen lisäksi mielenkiintoa kohdistuu siihen, kenet kruunataan kisojen parhaaksi pelaajaksi. Molempien finalistien kenties tärkeimmät pelaajat löytyvät keskikentältä. Niin N’Golo Kantélla kuin Luka Modrićilla on mahdollisuus pokata kyseinen titteli. Ranskan voittaessa todennäköisin Kultaisen pallon vastaanottaja lienee kuitenkin lopullisen läpimurtonsa kisoissa tehnyt Kylian Mbappé. Maali tai pari sinetöisi voiton.
MM-kisat päättyvät – jalkapallo ei
Saako Kroatian tuhkimotarina sen kaikista makoisimman päätöksen, vai jyrääkö Ranska vastustamattomasti historiansa toiseen maailmanmestaruuteen – se selviää sunnuntai-iltana.
Finaalin jälkeen jalkapallon ystävälle koittaa hetkeksi tyhjä olo. Mitä nyt, pitääkö odottaa jälleen neljä vuotta?
Elämä ei kuitenkaan tähän sunnuntai-iltaan pääty, eikä jalkapallo. Kotimaan sarjat ovat täydessä vauhdissa, ja maanantaina alkavat alle 19-vuotiaiden poikien EM-kisat Seinäjoella ja Vaasassa. Byyri on alusta lähtien vahvasti mukana, ja kisatunnelmaan pääset virittäytymään vaikkapa täällä.
Sunnuntai on kuitenkin pyhitetty otteluista hienoimmalle, MM-finaalille. Käynnissä olevan turnauksen aikana Fifa tiedotti, että vuoden 2022 Qatarin MM-kilpailut pidetään marras-joulukuussa. Keskelle seurajoukkuekautta osuvat kilpailut ihmisoikeuksia polkevassa maassa ovat saaneet osakseen jo kovaa kritiikkiä – boikottiuhkaakin on. Osa jalkapallokansasta on huolissaan: onko Venäjän MM-turnaus viimeinen kunnollinen, hyvä turnaus?
Sen näyttää tulevaisuus, mutta jos näin on, olkoon finaali sen arvoinen.
Artikkelikuva – Anton W