Mersey-joen rannalta: Tuuliviiri nimeltä Liverpool

Myrskyn jälkeen on poutasää. Tällä kertaa alkukaudesta Liverpoolin faneja ihastuttanut myrskyisä hyökkäyspelaaminen on kuitenkin vaihtunut negatiivissävytteiseen poutasäähän.

Eivät myrskytuulet ole toki Merseysidelläkään täysin tyyntyneet: Punaisten puolustusta riepotellaan milloin minnekin, ja jonkinlainen päänsisäinen hurrikaani näyttää kuljettavan puolustuslinjan miehistöä välillä aivan minne sattuu. Jostain syystä tämä kaikki kuulostaa kovin tutulta Liverpool-fanin korvaan.

Alkukauden paikka paikoin maagisista esityksistä huolimatta kaikkein kärkkäimmät Pool-fanit ovat olleet jo vaatimassa managerin vaihtoa puolustuspään sekoilujen taas alettua. Suurimmat Klopp-kriitikot ovat kaivaneet esille tilastoja, joissa saksalaisen aikakautta on verrattu Merseysidellä jopa klovnin maineeseen ajautuneen Brendan Rodgersin alkuaikaan punaisten peräsimessä. Tilastot eivät valehtele: ensimmäisten 73 pelin jälkeen Rodgers oli kerännyt 1,96 pistettä ottelua kohden voittoprosentilla 56%, Klopp on puolestaan yltänyt 1,81 pisteeseen per ottelu ja voittoprosenttiin 51%.

Nyt jokaisen kriitikon olisi kuitenkin hyvä hieman kasata ajatuksiaan, ja katsoa tulosten taakse.

Ensinnäkin, Rodgers sai toisella kaudellaan mielettömästi vetoapua aivan omissa stratosfääreissään pelanneelta kärkikolmikolta SterlingSuarezSturridge. Kolmikosta kaksi kolmasosaa on jo aikoja sitten poistunut Anfiledin nurmelta, ja Sturridge on vain varjo entisestään. Lisäksi Jürgen Klopp on tehnyt todella paljon työtä myös pelikentän ulkopuolella, ollen vaikuttamassa niin akatemian kehittämiseen kuin toimiston uusiin positioihinkin. Näiden ratkaisujen hedelmistä saadaan nauttia vasta pitkällä aikavälillä.

Olen aikaisemmissa kirjoituksissa tässä juttusarjassa kehunut saksalaismanageria ja seison edelleen sanojeni takana. Koko maailmasta löytyy vain kourallinen managereita, jotka olisivat oikeasti selkeä parannus tämän hetkiseen käskyttäjään verrattuna, eikä yksikään heistä ole realistisesti Liverpoolin saatavilla. Toisekseen, Klopp on kaikessa intohimossaan, työläismentaliteetissaan ja me vastaan muu maailma –ideologiassaan niin punaisten näköinen valmentaja kuin vain mahdollista.

Kaiken kritiikin yläpuolella ei kuitenkaan myöskään Klopp saa olla. Liverpoolin viime kaudelta tutut puolustuspelaamisen ongelmat eivät näytä poistuneen mihinkään. Aggressiivisen pelityylin myötä linja on äärimmäisen haavoittuvainen, ja keskikentän pelaajat ovat liian harvoin tukemassa linjaa. Lisäksi voi hyvin kysyä, miksei Liverpoolin kovasti jahtaamalle Virgil Van Dijkille ollut suunniteltuna varavaihtoehtoa.

On kuitenkin aiheellista pohtia, onko tason heittely ja nitropurkille fanit ajava puolustustyöskentely kiinni vain pelaajien tasosta ja puolustuksen organisoinnista. Viimeaikaisia otteluita koskien on merkillepantavaa, kuinka taso on laskenut otteluiden edetessä. Viime lauantain matsissa Leicesteriä vastaan punaiset olivat selvästi määräävämpi osapuoli koko ensimmäisen jakson, ja vasta toisella jaksolla fanit pakotettiin puremaan kynsiään. Samoin viikolla päättyneessä 0-2-cup-tappiossa, niin ikään Leicesteriä vastaan, Liverpool vei kenttätapahtumia ensimmäisen puolikkaan, mutta ei saanut maalia aikaiseksi, jonka jälkeen ketut tulivat toisella puolikkaalla ohi. Ja kun katsoo kahden viikon takaisen Manchester City –murskatappion numeroiden taakse, vastaava kehityssuunta on jälleen havaittavissa. Liverpool oli hyvin ottelussa mukana aina Sadio Manen punaiseen korttiin asti, jonka jälkeen toisella jaksolla peli repesi.

Kun tähän lisätään se fakta, että Jürgen Kloppin pelityylin tiedetään olevan todella kuluttuva pelaajille, voidaanko tästä vetää syy-seuraussuhteita?

Onko niin, että Anfieldin isänniltä vain yksinkertaisesti loppuu bensa otteluiden aikana? Se selittäisi sen, kuinka keskittymiskyky herpaantuu ja helppoja virheitä sattuu useammin. Jokainen voi itse päätellä, onko tämä hyvä vai huono asia seuran kannalta. Voi kuitenkin hyvin olla, ettei Poolin oman pään junnumaiseen sekoiluun ole niin yksinkertaista vastausta kuin pelaajien taitotaso tai valmentajan osaamattomuus.

Kaiken tämän jälkeen tilanne on kuitenkin enemmän tai vähemmän tuttu. Tulivoimaa seuralla riittää, ja sillä edelleen pystytään paikkaamaan heikkouksia omassa päässä. Esimerkiksi viikonloppuna Leicesteria vastaan Poolin pelaaminen oli jälleen paikoitellen todella hyvää ennen toisen puolikkaan aivan karmivia suorituksia. Lisäksi Philippe Coutinho osoitti, että hän on tullut takaisin pelaamaan, eikä aio jäädä vain sivustakatsojaksi unelmasiirron kariutumisesta huolimatta. Aihiot ovat siis hyviä, mutta edelleen näyttää siltä, ettei joukkue tule otteluita voittamaan, jos se tekee vain yhden maalin. Nyt saammekin toden teolla jännätä sitä, kuinka ilotulitusmaiseen tykitykseen yksi Euroopan mielenkiintoisimmista hyökkäyksistä oikeasti pystyy.

 

Kirjoittaja: Juuso Sallinen