Mersey-joen rannalta: Taakse jää, housuunpaskojien valtakunta

Päätösvihellys Stamford Bridgellä toissa lauantaina toi Valioliigan ystäville niin kovin tutun tuloksen: Liverpoolin ottelu, ja vastustaja oli jälleen noussut lähes tekemättömästä paikasta tasapeliin aivan ottelun loppuhetkillä. Yksi asia on kuitenkin the Redsin kannalta merkittävää – tällä kertaa tuo tasoihin noussut joukkue oli Liverpool, eikä toisinpäin, kuten viime kausina ollaan totuttu.

Sulaa vahaa

Kuvitelkaapa seuraava tilanne: Liverpool pelaa näyttävää ja vauhdikasta jalkapalloa. Energisen alun ansiosta se onnistuu ottamaan ottelussa nopeasti tai suhteellisen nopeasti kahden maalin johdon. Samalla, räjähtävällä pelityylillään joukkue jatkaa ottelun dominointia läpi toisen puoliajan, eikä vastustajalla tunnu olevan mitään virkaa kentällä. Ottelun voittajasta ei pitäisi olla mitään epäselvyyttä.

Kuitenkin viimeisen parinkympin aikana paljon juosseiden pelaajien jalka alkaa kuitenkin selvästi painaa, ja ote alkaa siirtyä vastustajalle, joka janoaa maalia kuin Saharan läpi vaeltanut dromedaari vettä. Lopulta he iskevät kavennusosuman, jonka johdosta punanuttuinen joukkue kusee paniikissa housuihinsa kuin persu pride-kulkueessa, ja ote siirtyy täydellisesti tappioasemassa olevalle joukkueelle. Vääjäämätön tasoitusmaali syntyy vielä ennen päätösvihellystä, ja fanit saavat jälleen päivitellä tuttua sulamista.

Kuulostaako tutulta?

Jopa intiaanien hautausmaa Stephen Kingin romaanissa on viime vuodet ollut yllätyksellisempi juonenkäänne kuin tämänkaltaiset johtoaseman menettämiset Liverpoolin peleissä. Siitä päivästä lähtien, kun Jürgen Klopp astui punaisten valtaistuimelle, joukkue olikin ennen viime kevään ryhtiliikettä ja Virgil van Dijkin saapumista menettänyt enemmän pisteitä johtoasemasta kuin yksikään toinen seura Euroopassa.

Uusi selkäranka

Siksi tämän alkukauden positiivisin yllätys onkin ollut se, että tämä housuunpaskojien valtakunta on lopulta valahtanut kasaksi raunioita, ja tilalle on noussut uusi ja uljas Liverpool.

Lähes täsmälleen yllä kuvatun kaltainen tarinan kulku koettiin myös alkukauden otteluissa Leicesteriä ja Tottenhamia vastaan – sillä mestaruuspokaalin kokoisella erotuksella, että punaiset kestivät loppuun asti, ja kavennusmaali jäi vastustajan ainoaksi lohduksi. Vielä merkittävämpi osoitus uudistuneesta itseluottamuksesta annettiin Mestareiden liigan ensimmäisellä kierroksella PSG:tä vastaan, kun pariisilaiset päästettiin ottelun lopussa tasoihin, mutta joukkue jaksoi silti uskoa itseensä ja onnistui taikomaan voittomaalin aivan ottelun loppuhetkillä. Tilanne, joka mitä suurimmalla todennäköisyydellä olisi mennyt juuri päinvastoin vielä viime kaudella.

Vastaavaa itseluottamusta henkivät myös pelaajien otteet Stamford Bridgellä toissa viikolla. Usko ei tuntunut horjuvan missään vaiheessa, ja todellisia huippupaikkoja rakennettiin tuhlattavaksi asti ennen Daniel Sturridgen aivan käsittämätöntä tasoitusosumaa.

Pelaajarinki sekä valmennusporras ovatkin luoneet Melwoodin harjoituskeskuksen syövereissä täysin uudenlaisen kulttuurin seuran ympärille – kulttuurin, jossa itseensä uskotaan eikä ensimmäisestä vastoinkäymisestä iske päälle täysimittainen paniikki.

Osoitus asennemaailman muutoksesta oli myös tyylipuhdas ja dominanssia peilaava 3-0-voitto Southamptonista Valioliigassa. Lopputuloksessa ei ole toki mitään erikoista, jos ei huomioida sitä, että se saavutettiin Mestarieen liigan ottelua seuraavalla kierroksella. Näistä peleistä kun Liverpool ei saalistanut voiton voittoa viime kaudella.

Samalla tavalla onnistumiseksi voidaan lukea Manchester Cityn täydellinen hyydyttäminen viime sunnuntaina viime viikkoina kovalle kuormitukselle joutuneen joukkueen toimesta. Tällä kertaa ei nähty iloista ylikävelyä tai totaalista katastrofia kuten viime kaudella, vaan tilalla oli kypsää ja realistista pelaamista.

Muutos pelaajien asenteissa onkin vain osa laajempaa muutosrintamaa, jonka Klopp on ajanut läpi Mersey-joen rannalla. Saksalaisen vaatima pelityyli on omiaan kuluttamaan pelaajat loppuun niin fyysisesti kuin henkisesti – tällä kaudella tuota pelityyliä on muokattu selvästi pelaajia säästävämpään ja palloa hallitsevampaan suuntaan. Tämän myötä jokaisen pelaajan kone ei ehkä viimeisen kaksikymppisen aikana piiputakaan enää kuin vaarin perintölada jäisessä ylämäessä. Samasta syystä johtuen pelaajat ovat varmasti olleet fyysisen kärsimyksen ylärajoilla viikkoina, joihin on osunut sekä Mestareiden liigan että Valioliigan ottelut. Tällä kaudella Poolin rinki on niin paljon laajempi, että Klopp pystyy huomattavasti enemmän kierrättämään pelaajiaan, joka mahdollistaa useammat tuoreet jalat jokaiseen peliin. Yksi väsynyt Napoli-ottelu on isossa kuvassa vain työtapaturma.

Muutoksen tuulet pyörivätkin Merseysidellä railakkaammin kuin nuoriso mummotunnelissa, ja ne luovat uutta Liverpoolia niin kentällä, kulisseissa kuin pelaajien pääkopissa. Jos seura onnistuu loppuun asti uuden selkärangan ja kulttuurin kasvattamisessa Anfieldilla, poistaa se toki joukkueesta yhden piirteen, joka on ollut punaisille niin ominainen kuluneina vuosina. Ja juuri tämän ominaisuuden poistuminen saattaa tietää täydennystä Anfieldin pokaalikaappiin lähitulevaisuudessa.