Lähes päivälleen 20 vuotta sitten Tunisia ja Englanti kohtasivat omassa avausottelussaan Ranskan MM-kisoissa. Tuosta ottelusta muistetaan parhaiten Marseillen satamakaupungin väkivaltaisuudet peliä edeltävinä päivinä.
Tuolloin englantilaiskannattajat vannoivat mm. Alan Shearerin, Paul Scholesin ja teinisensaatio Michael Owenin nimeen. Ottelu päättyi 2-0 Englannin voittoon.
Marseillessa Englannin puolustusta johti Tony Adams yhdessä Gareth Southgaten kanssa. Näistä jälkimmäinen johdatti Englannin nyt päävalmentajana Volgogradin nurmelle avausotteluun Tunisiaa vastaan ja samalla ympyrä tietyllä tapaa sulkeutui.
Tunisialle hatun nosto
Tunisia tiedosti paitsi omat vahvuutensa, niin myös omat heikkoutensa. Se kuuluisa Sokea Reettakin näki jo pääsiäisenä millä sykkeellä juoksuvoimainen Englanti tulee tähän peliin. Joukkue yritti alussa tehdä englantilaisten pelin hankalaksi korealla prässillään.
Se epäonnistui. Englanti tuli oikealta ja vasemmalta. Ylhäältä ja alhaalta. Sivulta ja keskeltä. Tunisia ei lopulta säästynyt alusta kuivin jaloin. Harry Kanen maalin ja Tunisian maalivahdin Mouez Hassen loukkaantumisen jälkeen moni kaltaiseni Englannin 0-2 -voiton puolesta vetoa lyönyt alkoi jo repiä lappuaan, koska kaikki viittasi täydelliseen tyrmäykseen.
Hassen loukkaantuminen oli lopulta pelin käännekohta. Tässä vaiheessa Tunisia sai kovasti kaipaamansa hengähdystauon. Samalla hetkellä päävalmentaja Nabil Maaloul kaivoi taskustaan suunnitelma been.
Täydellinen muutos
Tämän jälkeen Tunisia luopui korkeasta prässistään. 4-3-3 miehitys muuttui yhdeksi mielipuolisen tiiviiksi nipuksi. Välimatkat pysyivät ihanteellisina kaikissa tilanteissa. Palloa ei pyritty enää aktiivisesti riistämään, vaan se käytännössä annettiin vastustajalle. Viimeistään tässä vaiheessa voidaan heittää romukoppaan se väittämä, etteikö afrikkalainen joukkue osaisi pelata hyvin organisoitua jalkapalloa.
Tunisian hätä katosi, ja kuin salama kirkkaalta taivaalta, se sai kalastettua pallon pilkulle kesken täydellisen Kolmen leijonan hallinnan. Ferjanin Sassin tasoitusmaalin myötä Tunisian toiveet heräsivät uudelleen eloon.
Tasoitusmaalin jälkeen Tunisia tiputti omaa ryhmitystään entistä puolustusvoittoisemmaksi, samalla tukkien ne viimeisetkin tilat mihin pelata. Aika ja tila otettiin pois englantilaisilta.
Ei pisteen pistettä
Mitä enemmän pelikellossa oli pelattu, sitä enemmän Tunisia pyrki tappamaan peliä rikkoen, aikaa pelaamalla ja vapaapotkuja hakemalla. Se ei ollut tullut Volgogradiin hakemaan sympatiapisteitä, vaan alkulohkopistettä.
Sassin suunnitelma piti melkein loppuun asti. Harry Kanen pusku lisäajalla oli lopulta liikaa ja Englanti nousi 1-2 -voittoon. Lopulta Tunisialle ei jäänyt käteen mitään.
Entäs Englanti?
Gareth Southgaten nuori miehistö sai erinomaisen oppitunnin jalkapallon MM-kisoista. Turnauksista suurimmassa ei ole ainuttakaan peliä pelattu etukäteen ja siellä joutuu kohtaamaan hyvin vaihtelevalla tavalla jalkapalloa pelaavia maita.
Jos Tunisialle nousi hattu, niin samoin nousee myös Englannille! Usko omaan tekemiseen ei horjunut missään vaiheessa ja lopussa sitä odotti kolmen pisteen palkinto.
Kun Southgate luuti itse puolustuksessa mainituissa Ranskan MM-kisoissa 20 vuotta takaperin, Englanti oli raikas joukkue kentällä. Sen pelaajista pystyi aistimaan intohimon. Tuo intohimo kantoi tuolloin pudotuspelien ensimmäiselle kierrokselle, jossa tie nousi pystyyn Argentiinaa vastaan yhdessä MM-historian klassisimmista otteluista.
Sitä samaa raikkautta ja intohimoa on aistittavissa tässä Englannin joukkueesta. Katso vaikka uudestaan Englannin ensimmäinen maali ja kiinnitä huomiosi Dele Alliin pallon painuttua verkkoon. Hän näyttää yksin samalta kuin kokonainen varuskunta pääsisi yhtä aikaa ensi kertaa iltalomalle. Kuinka pitkälle tämä tällä kertaa kantaa, niin sen lähiviikot osoittavat meille.
Miten tästä eteenpäin?
Tunisia on seuraavan kerran tulessa lauantaina Moskovan Spartak -stadionilla, jossa se kohtaa Belgian.
Englanti siirtyy kannattajinensa puolestaan Nizhny Novgorodiin. Sunnuntain päiväpelissä asettuu vastaan ennalta selvästi heikompi Panama.