Kommentti: Karhu heräsi talviunilta

Vihdoin se sitten alkoi, 64 ottelua ja neljä viikkoa kattava futisjuhla.

Mitä jäi sitten käteen avausottelusta, Venäjän ja Saudi-Arabian välisestä öljyderbystä?

Keskeisimpänä se, että kisaisäntä Venäjä on yhä mukana. Pistemenetys avausottelusta olisi käytännössä päättänyt sen kisat ennen kuin ne ehtivät edes kunnolla alkaa.

Parjattu Venäjä

MM-kisojen historia tuntee ainoastaan yhden kisaisännän alkulohkoon jäämisen. Tämä tapahtui kahdeksan vuotta sitten Etelä-Afrikassa. Tuolloin Etelä-Afrikka lähti kuitenkin lauluun pää pystyssä ja saappaat jalassa, kovan taistelun jälkeen.

Venäjä on ollut kovan kritiikin kohteena. Sen on sanottu olevan MM-historian huonoin kisaisäntä ja kaikkien aikojen huonoin Venäjä. Ei siis mikään herkullinen lähtökohta valmistautua kotikisoihin.

Erityisen kovaa arvostelu on ollut kotimaassa, suurimpana sylkykuppina valmentaja Stanislav Cherchesov. Sivusta katsoen hänen osakseen saama kritiikki on tuntunut hieman kohtuuttomalta. Venäjän maajoukkueen nykytila ei ole hänen vikansa, vaan tulosta päämäärättömästä toiminnasta, jossa Cherchesovin nimekkäämmät ja enemmän tienanneet edeltäjät pyrkivät tekemään tulosta jättäen nuorennusleikkauksen tekemättä.

Venäjä tarrasi mahdollisuuteen

Seitsemän ottelun voitottomassa putkessa Moskovan Luzhnikin stadionille astellut Venäjä oli siis kovassa paikassa. Hieman hermostuneen alun jälkeen saimme nähdä näytöksen, jossa selkeästi organisoitu kisaisäntä teki selvää sekavasta Saudi-Arabiasta.

Turnauksen avausmaalin kunnian sai Iury Gazinsky, jonka uran ensimmäinen maajoukkuemaali ei olisi voinut osua parempaan paikkaan. Venäjän toista maalia, Denis Cheryshevin osumaa, kelpaa kelailla uudestaan ja uudestaan.

Parikymmentä minuuttia ennen päätösvihellystä syntyneen Artem Dzyuban osuman jälkeen venäläisten kasvoilta paistoi helpottuneisuus. Tuuletuksista pystyi aistimaan paineiden purkautumisen ja vapautuneisuuden.

Cheryshevin 4-0-maali ja Aleksandr Golovinin 5-0 olivatkin sitten jo vapautuneiden miesten ilotulitusta.

Sekavat saudit

Entinen Chilen mestarivalmentaja Juan Antonio Pizzi oli selvästi saanut upotettua joukkueensa hyökkäyspäähän muutaman hänelle tyypillisen kombinaation varsin lyhyessä ajassa.

Siihen se sitten jäi. Saudi-Arabia antoi itsestään heikon vaikutelman. Viimeistely harvoissa paikoissa uupui, pelin avaaminen oli paikoitellen kaoottista ja puolustaminen ajoittain jopa koomista.

Miten tästä eteenpäin?

Saudi-Arabia oli Moskovassa niin huono, että siitä ei ollut mittariksi Venäjälle. Tulos takaa kuitenkin sen, että Venäjä sai nyt työrauhan ja kansan tuen taakseen. Ottelun alkuvaiheissa oli havaittavissa jopa vihellyksiä katsomosta omille. Pelin jälkeen oli aistittavissa äitivenäjän kansanjuhlaa.

Tämä avaa joukkueelle täysin erilaisen lähtökohdan seuraavaan otteluun, kun se kohtaa Egyptin tiistai-iltana Pietarissa.

Saudi-Arabia matkaa seuraavaksi Rostoviin, jossa se kohtaa keskiviikkona Uruguayn. Kaikki muu kuin Uruguayn voitto tuosta ottelusta olisi jättiyllätys.