Byyri pohjustaa kesän MM-kisoja julkaisemalla 25 tarinaa unohtumattomista kisamuistoista. Sarjan aiemmat jutut ovat luettavissa täältä. Lue, liikutu ja kommentoi somessa!
Kun joulukuussa aloin tehdä 25-osaista Kohti MM-kisoja -sarjaa, minulla oli pari keskeistä motiivia tarinoiden kirjoittamiseen. Ensinnäkin halusin päästä nostattamaan omaa kisakiimaani, ja kerran viikossa ilmestyvä juttusarja avaisi siihen oivan portin. Toisekseen rakastan jalkapalloa, mutta vielä enemmän ihmisiä ja tarinoita sen ympärillä. Halusin tietää lajin suurimman turnauksen tarinoista ja sen sankareista lisää. Toivoin myös salaa törmääväni itselleni ennalta tuntemattomaan helmeen.
Kirjoitin paperille mielestäni kertomisen arvoisia aiheita kisahistoriasta. Lista oli nopeasti yli 30 aiheen mittainen. Aloin kuitenkin käymään MM-kisoja läpi turnaus ja peli kerrallaan. Jos jotain oleellista on jäänyt sittenkin huomaamatta? Kun pääsin vuoteen 1974, löysin toivomani helmen.
22. kesäkuuta 1974 Itä-Saksa voitti Länsi-Saksan Hampurissa! Haukoin henkeäni. Aivan ensimmäinen ajatus oli, että miten lajisivistyksessäni voi olla näin suuri aukko? Miten oli mahdollista, etten ollut kuullut tästä aikaisemmin? Samalla janosin lisää tietoa ja päätin, että tämä kohtaaminen päätyy 25 tarinan joukkoon. Seuraavaksi kerron, mitä tiedonjanossani löysin.
Itä-Saksan lajihistoria lyhyesti
Läntisen ja itäisen Saksan keskinäistä historiaa ei liene tarvetta sen kummemmin kaivaa. Länsi-Saksan jalkapallohistoriasta on puhuttu ja kirjoitettu lukuisia kertoja, kun Itä-Saksan lajihistoria on puolestaan vähemmän tunnettu.
Itä-Saksa pelasi omana valtionaan yhteensä 293 virallista maaottelua. Näistä ensimmäinen nähtiin vuonna 1952 Puolaa vastaan Varsovassa. 12. syyskuuta vuonna 1990 pelattu ottelu Belgiaa vastaan Brysselissä jäi puolestaan maan viimeiseksi.
Näiden vuosien aikana maa selviytyi MM-kisoihin tasan kerran. Se tapahtui vuonna 1974, juuri silloin, kun kisaisäntänä toimi naapurimaa Länsi-Saksa. Lohkoarvonnassa Itä- ja Länsi-Saksa arvottiin kohahduttavasti samaan lohkoon. Kohtaaminen olisi ensimmäinen maiden välillä aikuisten tasolla. Maat olivat kohdanneet aikaisemmin olympiakarsintojen sekä olympialaisten yhteydessä, mutta tämä oli ensimmäinen kerta, kun ne kohtasivat nurmella ykkösmiehistöillään.
Kisahistorian poliittisin ottelu
Kisoja myös edelsi poliittisuutta tihkunut draamanäytös. Neuvostoliitto oli selviytynyt jatkokarsintaan ja oli yhden otteluparivoiton päässä kisapaikasta Länsi-Saksan MM-kisoihin. Edessä oli enää yksi vastus: Chile.
Ensimmäinen osaottelu Moskovassa oli päättynyt 0-0. Jälkimmäiseen osaotteluun Santiagoon Neuvostoliitto ei kuitenkaan suostunut matkustamaan, koska ottelu oli tarkoitus pelata Estadio Nacional de Chilen stadionilla. Neuvostoliitto oli pyytänyt kansainvälistä lajiliittoa siirtämään ottelun toiselle stadionille, mutta pyyntöön ei suostuttu. Samaisella stadionilla oli vain paria kuukautta aikaisemmin teloitettu Augusto Pinochetin vastustajia. Lopulta otteluun stadionille saapui vain Chilen joukkue, ja pelaajat toimittivat pallon aloituksesta tyhjään maaliin 15 000 katsojan edessä. Chile matkasi Länsi-Saksaan.
Jännitteet olivat siis maailmanpoliittisesti korkealla, kun Hampurin taistelu Itä-Saksan ja Länsi-Saksan välillä lähestyi.
Saksojen vahvat lähdöt
Saksat oli arvottu samaiseen alkulohkoon Chilen ja Australian kanssa. Itä-Saksa oli voittanut historian ensimmäisessä MM-kisaottelussaan Australian 2-0. Hienoa tulosta oli seurannut tasapeli Chilen kanssa. Nämä tulokset toivat Itä-Saksalle tilanteen, jossa jatkopaikka alkulohkosta oli yhä mahdollinen. Se tosin vaati joko hyvää tulosta Länsi-Saksaa vastaan tai sitä, että Chile ei voita omaa päätöspeliään ennalta heikompaa Australiaa vastaan.
Kisaisäntä Länsi-Saksan lähtö kisoihin oli ollut vahva. Avausottelussa Chile oli kaatunut Berliinissä maalein 1-0 ja tätä oli seurannut tyylikäs 0-3-voitto Australiasta Hampurissa. Näin Länsi-Saksa oli varmistanut jatkopaikkansa omasta alkulohkostaan jo ennen lohkon päätösottelua Itä-Saksaa vastaan.
Heikkotasoinen ottelu
Länsi-Saksa lähti otteluun valtaisana suosikkina. Maa oli hallitseva Euroopan mestari, ja joukkueen runko muodostui Bayern Münchenin tuoreesta Euroopan Cupin voittajajoukkueesta. Lisäksi heillä oli kotiyleisön tuki. Hampurin Volksparkstadionilla oli yli 60 000 katsojaa, joista vain 1500 oli DDR:stä.
Itä-Saksasta matkustaneet fanit olivat tarkkaan valittuja. He saapuivat kaikki stadionille samalla junalla ja poistuivat junalla välittömästi ottelun jälkeen. Kaikki oli hyvin valvottua: loikkauksia ei saanut tapahtua.
Itse ottelu ei tasoltaan päätä huimannut. Jännitteet olivat niin korkealla, että se heijastui väkisinkin kenttätapahtumiin. Ottelun ainoa osuma syntyi pelin 77. minuutilla, kun Itä-Saksan Jürgen Sparwasser otti korkean pystysyötön rinnallaan alas Länsi-Saksan rangaistusalueella karistaen samalla puolustajan kintereiltään. Tarkka laukaus maalin kattoon, villi tuuletus ja Itä-Saksa 1-0-voittoon.
Jälkipyykki
Itä-Saksa voitti sensaatiomaisesti alkulohkon. Jälkikäteen on väitetty, että Länsi-Saksa olisi hävinnyt tahallaan ottelun ja varmistanut tällä tavoin itselleen helpomman loppuohjelman turnauksessa. Kun lukee historiankirjoja ja perehtyy ajan kuvaan, tuo spekulaatio vaikuttaa allekirjoittaneesta hyvin kaukaa haetulta.
Länsi-Saksan joukkue piti tappion jälkeen pitkän sisäisen kriisipalaverin. Se loi lopulta pohjan sille, että Länsi-Saksa rynni turnauksessa kotiyleisönsä riemuksi aina maailmanmestaruuteen asti.
Itä-Saksan turnaus ei jatkunut enää yhtä satumaisesti, mutta aivan yhtä lailla he pystyivät tuntemaan itsensä voittajiksi. He olivat joutuneet yhteen kylmän sodan suurimmista urheilullisista taistoista ja tulleet sieltä ulos voittajana.
Länsi-Saksa yritti useaan otteeseen myöhemmin sopia ystävyysottelua maiden välille. Vaikka Itä-Saksassa pelaajat, valmentajat ja fanit uutta kohtaamista toivoivatkin, ei ottelu DDR:n valtiojohdon estelyistä johtuen koskaan toteutunut. Maat arvottiin samaan karsintalohkoon vuoden 1992 EM-kisoihin, mutta ne ehtivät yhdistyä ennen kuin nuo karsinnat alkoivat. Näin Hampurin kohtaaminen jäi maiden välillä niiden historian ainoaksi.
Kuva: Rainer Mittelstädt / Bundesarchiv, Bild
