Uruguaylaisen Eduardo Galeanon merkkiteoksen ensimmäinen painos julkaistiin jo 24 vuotta sitten nimellä El fútbol a sol y sombra. Jalkapalloromantiikkaa hehkuva kirja, mutta myös ikävää kehitystä havainnoiva opus nousi todelliseksi urheilukirjojen klassikoksi ja sen suomennos tunnetaan nimellä Jalkapallo valossa ja varjossa (Nemo). Onko Jukka Koskelaisen suomentama kirja niin hyvä kuin puhutaan vai onko hehkutus mennyt yli?
Kaunis peli
Eduardo Galeanon kirja on kunnianosoitus jalkapallon kauneudelle, mutta samalla se on myös osoitus jalkapallon kyvystä kertoa tarinoita, jotka jäävät ikuisesti elämään. Jokainen haluaa olla paikalla silloin kun kentällä tapahtuu jotain sellaista, joka ylittää tavanomaisen arkielämän kokemuksen. Galeanon sanoin ”en ole enempää kuin hyvän jalkapallon kerjäläinen ja kuljen pitkin maailma hattu kourassa ja anon katsomoissa: yksi kaunis tilanne, luojan tähden!”.
Eduardo Galeano oli Uruguayn Montevideossa vuonna 1940 syntynyt ja vuonna 2015 kuollut, ehkä yksi Etelä-Amerikan tunnetuimpia kirjailijoita, joka halusi nuorempana – aivan kuten ikätoverinsakin, tulla kuuluisaksi jalkapalloilijaksi. Vaikka Eduardosta ei jalkapalloilijaa tullutkaan, niin onneksi hän kuitenkin säilytti eteläamerikkalaisen intohimonsa jalkapalloa kohtaan.
Kirjan pääosassa on Etelä-Amerikan jalkapallon historia, mutta MM-kisojen kautta myös muun maailman jalkapallon huippukohdat tulevat käsitellyiksi. Kirja poikkeaa yleisistä jalkapallon historiaa käsittelevistä kirjoista siten, että kirjassa ei mainita lainkaan minkäänlaisia tilastoja tai taktisia analyyseja.
Pääosassa ovat pelaajat, kannattajat ja jalkapallokulttuuri, mutta ennen kaikkea hetket, kun jotain todella kaunista tapahtui.
Galeano johdattaa lukijan läpi jalkapallon historian tarina kerrallaan. Jokainen tarina on pieni palanen jalkapallon katsomisen kokemuksellista historiaa. Severinon maali, Garrinchan kikat, ikuinen viha, kannattajien juhlat jne.
Tarinoista muodostuu kokonaisuudessaan kuvaus etelämerikkalaisen ja miksi ei yleensäkin jalkapallon kauneudesta: lyhyet syötöt, rytmi, ilo ja eleganssi, jota esittävät slummeista nousseet köyhät pojat.
Galeanolle jalkapallo on kaikkea muuta kuin vain sääntökokoelma ja peli. Hänelle jalkapallossa on tärkeintä kokemuksellisuus ja yhteisöllisyys. Kerromme tarinaa kauniista maalista kerta toisensa jälkeen. Jaamme keskenämme tappion pettymyksen, voiton ilon ja sietämättömän jännityksen. Pelaajat ovat arkikokemuksen yläpuolelle nousevia yhteisönsä sankareita, sotureita, joiden harteilla makaa koko yhteisön kunnia.
Tarinat eivät kuitenkaan ole pelkästään sankaritarinoita, vaan mukaan mahtuu esimerkiksi Brasilian maalivahdin Moacyr Barbosan kohtelu vuoden 1950 jalkapallon maailmanmestaruuskisojen jälkeen. Finaalitappio oli ollut koko kansan pysäyttänyt shokki ja kansan raivon sai ikäväkseen kokea kaksi maalia taakseen päästänyt Barbosa.
Jalkapallon konnat
Galeano kunnioittaa tarinoillaan etenkin jalkapallon alkuhämärän pioneereja, jotka pelasivat lähes olemattomalla palkalla puhtaasta rakkaudesta lajiin. Kirjan edetessä loppuaan kohden paljastuu myös Galeanon mielestä koko jalkapalloilevan maailman konnat: FIFA, Havelange, Blatter ja tulosjalkapallo.
Galeano näkee selvän yhteyden palkintorahojen, pelaajien palkkioiden ja jalkapallotaktiikoiden välillä. Pyrkimys voittoon on kääntynyt tappion pelkoon ja jalkapallosta on tullut liian kurinalaista ja jäykkää leikkisyyden, kekseliäisyyden ja ilon kustannuksella. Pelaajille ei Galeanon mielestä suoda enää sellaisia vapauksia kuin ennen ja jalkapallo on menettämässä taiteellista sieluaan insinööritieteille.
Galeanon harmiksi Etelä-Amerikka on vielä häviämässä kyseisen kilpajuoksun Eurooppaa vastaan.
Loppua kohden Galeanon inho jalkapallon kattojärjestöä kohtaan vain kiihtyy ja osiltaan ivaaminen menee turhan sentimentaaliseksi. Nostalgian kaipuu tuntuu estävän Galeanoa näkemästä mitään positiivista nykyjalkapallossa, vaikka hän myöntääkin lukittautuneensa kotiinsa vuoden 2010 MM-kisojen ajaksi.
Siinä hän on kuitenkin oikeassa, että MM-kisojen maalikeskiarvo on ollut jatkuvassa laskussa, eikä vuoden 2010 kisatkaan todennäköisesti sammuttaneet nostalgian kaipuuta uruguaylaisen sydämestä.
Kirjan tarinat vangitsevat lukijansa lukemaan aina vain seuraavan tarinan ja samalla toivomaan, että olisi voinut olla paikalla tapahtumahetkellä. Kirja on myös tämän vuoksi helppolukuinen ja sopii luettavaksi lyhyinä tuokioina. Tarinat muodostavat yhdessä kokonaisuuden, mutta jokainen tarina on itsessään mielenkiintoinen siivu jalkapallon historiaa.
Uskoisin, että meillä jokaisella on varmasti jonkinlainen käsitys eteläamerikkalaisten lähes uskonnollisesta suhtautumisesta jalkapalloon, niin Galeanon kynästä lähteneet tarinat ovat tuon uskonnon raamattu.
Kirjan alkuperäinen painos julkaistiin vuonna 1995 ja muun muassa Sports Illustrated lehti nosti teoksen parhaimman sadan urheilukirjan joukkoon. Uudistetussa toisessa painoksessa on mukana tekstit vuosien 1998, 2002, 2008 ja 2010 maailmanmestaruuskisoista.