Kakkosen sarjakausi saavutti viime viikonloppuna puolivälin. Byyri käy läpi lohko kerrallaan, missä mennään kussakin lohkossa. Päätämme katsauksen A-lohkon läpikäyntiin.
PEPO ja Gnistan karussa
Kuten otsikko kertoo on A-lohkoa leimannut runsasmaaliset ottelut. Oikeastaan ainoa joukkue, joka tekee kunnolla tämän lohkon trendistä poikkeuksen on PEPO. Lappeenrantalaiset johtavatkin, ehkä juuri tästä syystä, A-lohkoa. Omissa on kolissut yhdessätoista ottelussa ainoastaan seitsemän kertaa. Se on vähiten kaikista Kakkosen joukkueista.
PEPO on pelannut myös koko kauden ilman ainuttakaan tappiota. 23 pistettä keränneet lappeenrantalaiset olivat jo viime kaudella lähellä nousua. Molemmat viime kaudella Kakkosesta Ykköseen nousseet joukkueet tulivat viime kaudella A-lohkosta ja PEPO taisteli nousukarsintapaikasta viimeiseen asti.
Sarjaporrasta alemmaksi tälle kaudelle tulleet oulunkyläläiset ovat keränneet 21 pistettä, eli kaksi vähemmän kuin PEPO, sarjan ollessa puolivälissä. Gnistanin alku oli vakuuttava, kun se voitti viisi ensimmäistä otteluaan. Kuusi viimeisintä ottelua on kuitenkin kerryttänyt pistepussia ainoastaan kuuden pisteen verran. Mukana tuossa pistesaaliissa on ainoastaan yksi voitto. Tänä viikonloppuna Gnistanilla tulee kuluneeksi jo kuukausi edellisestä täydestä pistepotista.
Tasaista, tasaista, tasaista
Kärkikaksikon takana onkin sitten todella tasaista. Yhdeksän joukkuetta mahtuu näet kahdeksan pisteen sisään.
Yhdeksästätoista pisteestä löytyy toinen mikkeliläinen MP, joka on selättänyt vaikean viime kautensa. Onnistujia ja vastuunkantajia on löytynyt laajalla rintamalla. Yksi onnistujista on Byyrin kausiennakossakin esille nostettu Lucas, jonka maali LPS:aa vastaan levisi laajalti. Uskomaton osuma omalta kenttäpuoliskolta on nautinnollista katseltavaa, vaikka kuinka moneen kertaan kelattuna.
Kaksi pistettä MP:n perässä on kolmen joukkueen rintama: FC Viikingit, JIPPO sekä JäPS.
Kuva – Mikko Jokela
Viikinkien kausi käynnistyi pahasti yskähdellen, kun se menetti tukun pisteitä kierroksilla kaksi ja kolme ennalta paljon heikommaksi povatuille joukkueille. Tämän jälkeen seurasi hyvä jakso, mutta kesäkuun neljä peliä toivat tasan yhden voiton ja kolme tappiota, tyrehdyttäen orastavan nousun kohti kärkikahinoita.
Sarjanousija JIPPO on ehdottomasti yksi Kakkosen kauden onnistujista. Allekirjoittanut näki viime kaudella yhden ottelun Joensuun keskuskentällä ja joukkue ei tuolloin luvalla sanoen esittänyt kovinkaan potentiaalisia Kakkosen otteita. Paljon on tämän jälkeen vettä virrannut Pielisjoessa ja joukkue on nyt pelaamassa itseään A-lohkon vankkaan keskikastiin.
JäPSin otteita on leimannut suuri ailahtelevaisuus, mutta viihdearvo on järvenpääläisten otteluissa ollut kohdallaan. Vai mitä sanotte seuraavista tuloksista: JäPS-FCV 0-5, MyPa-JäPS 4-5, PKKU-JäPS 2-7, JäPS-Gnistan 4-1, JäPS-LPS 7-3.
FCV eli FC Vaajakoski on pisteen tätä kolmikkoa perässä, eli kerännyt 16 pistettä. Se on tosin pelannut pelin enemmän. Toukokuun puolivälin ja juhannusviikon väliin mahtui hankala viiden ottelun jakso, josta joukkue voitti ainoastaan yhden ja hävisi neljä. Muuten joukkue on esiintynyt varsin hyvin. Alku oli hurja, kun vaajakoskelaiset voittivat kaksi ensimmäistä otteluaan yhteismaalein 11-0!
Suuressa suurennuslasissa kauteen lähtenyt MyPa on sarjassa sijalla kahdeksan ja viidessätoista pisteessä. Alku oli vaikea, kun avausvoittoa sai odottaa toukokuun puolenvälin yli. Helpottava voitto tuli lopulta Vaajakosken vieraana ja tämän jälkeen joukkue on hävinnyt ainoastaan yhden ottelun. MyPan käyrä onkin vahvasti nousujohteinen.
MyPaa seuraa pisteen päässä sarjan toinen mikkeliläisjoukkue Pallo-Kissat. Kissojen sarjan puolivälin lukema on 14. 14 maalia, 14 päästettyä, 14 pistettä. Komeat 2212 katsojaa seurasi 1.6. Mikkelin derbyä, jossa MiPK ja MP tasasivat pisteet 1-1-tuloksella.
Kahdestatoista pisteestä ja jo putoamisviivan alapuolelta löytyvät vielä PK Keski-Uusimaa ja NJS. Uudelleen täksi kaudeksi Kakkoseen noussut PKKU aloitti sanalla sanoen karmeasti. Kuuden ensimmäisen ottelun jälkeen kasassa oli tasan yksi piste. Joukkue pelasi kuitenkin upean kesäkuun ja nosti itsensä mukaan taisteluun sarjapaikan säilyttämiseksi.
Myös NJS on sarjanousija, joka palasi takaisin liiton sarjoihin kolmen vuoden tauon jälkeen. Toisin kuin PKKU ja MyPa, on NJS:n kurssi tällä hetkellä laskeva. Hyvin kauden aloittaneen nurmijärveläisryhmän edellisestä voitosta on jo reilusti yli kuukausi aikaa. Päävalmentaja Marko Tukiaisella riittääkin miettimistä siinä, kuinka sarjapaikka saadaan turvatuksi.
Surullinen Laajasalo
Yksi joukkue erottuu Kakkosen A-lohkosta selvästi, eikä edukseen. Laajasalon Palloseura otti talvella vastaan Legirus Interiltä vapautuneen sarjapaikan ja lähti kuromaan kiinni välimatkaa joukkueen rakentamisessa Kakkoseen, mutta tuskaisaa on ollut. Viimeisestä kolmesta ottelusta on tullut kaksi tasapeliä, mutta yhdeksän ensimmäisen ottelun tappioputki on ehtinyt kasvattaa välimatkan putoamisviivan yläpuolelle 12:n pisteen mittaiseksi. Maalisuhdekin on synkkää luettavaa: 11-48.
Olemme nyt käyneet läpi kaikkien kolmen Kakkosen lohkon tilanteen, kun kausi on puolivälissä.
Lopuksi vielä listauksena Kakkosen parhaat maalintekijät tällä hetkellä:
Jussi-Pekka Rämä, MyPa | 12 |
David Carlsson, GBK | 11 |
Ville Kiiski, Honka Akatemia | 8 |
Paul Obi Chibueze, Hercules | 8 |
Arjan Goljahanpoor, GBK | 7 |
Jasin-Amin Assehnoun, FC Espoo | 7 |
Tuure Nummi, JäPS | 7 |
Lucas, MP | 6 |
Mikko Mäkirinne, JIPPO | 6 |
Niklas Kuusio, KaaPo | 6 |
Joni Mäkelä, KuFu-98 | 6 |
Sami Viljanen, SJK 2 | 6 |