Mites MYPA? Edustusjalkapallo palasi Myllykoskelle

Veikkausliigan maratontaulukon toisena oleva Myllykosken Pallo katosi jalkapallokartalta kolme vuotta sitten. Kyseessä ei ole ensimmäinen suomalaisseura, jonka talousvaikeudet ovat nujertaneet. Nyt MYPA on kuitenkin kammennut takaisin jaloilleen. Kiitos tästä kuuluu vakaalle junioritoiminnalle ja tiiviille kannattajakulttuurille.

Paperitehtaan suojeluksessa MYPAsta (aiemmin nimellä MyPa) kehkeytyi menestystarina, joka tunnettiin ympäri Suomen. Seuran taipaleessa on paljon samaa toisen tehdasseuran Valkeakosken Hakan kanssa. Kanta-Hämeen menestynein seura oli menestyksensä aallonharjalla kausien 1995-2004 välillä, jolloin palkintokaappi karttui viidellä Suomen mestaruudella. MYPAn sinnikäs yritys puolestaan palkittiin kaudella 2005, jolloin pitkään jahdattu mestaruuspokaali nostettiin ilmaan silloisessa Anjalankosken kaupungissa. Saviniemessä muistellaan edelleen kaiholla mestaruuden ratkaissutta ottelua Tampere Unitedia vastaan.

Kuva – Heavenbound

 

Mestaruuskauden jälkeen mitalit karttoivat MYPAa, mutta sijoitukset pysyivät tasaisesti kymmenen kärjessä. Toistaiseksi viimeiseksi jääneellä kaudellaan pääsarjassa punavalkoiset sijoittuivat valmentajalegenda Antti Muurisen luotsaamana kahdeksanneksi.

Romahduksen taustalla ei koskaan ollutkaan pelillinen ahdinko, vaan taloudelliset syyt. Seuran päätä yritettiin pitää pinnalla riskialttiilla satsauksilla, joista Muurisen naaraaminen peräsimeen oli yksi suurimmista. Lopulta pohja petti tunnetuin seurauksin.

Taloudelliset vaikeudet eivät ole harvinaisia suomalaisella jalkapallokartalla, mutta MYPAn tapaan konkurssiin hakeutuneet seurat ovat vähissä. Aiemmin vertailukohteena käytetty Haka koki sekin omat kipunsa, mutta Valkeakoskella saadaan edelleen nauttia Ykkösen otteluista ilman tekohengitystä.

Kouvolan alueen jalkapalloseurat, pitäkää yhtä!

Kouvolan alueen jalkapalloa on moitittu yhteistyökyvyn puutteesta. Eräänlainen kyräily on estänyt laajemmat kehitysprojektit Pohjois-Kymenlaakson seurojen välillä menneinä vuosina. MYPAn ajauduttua taloudellisiin vaikeuksiin ja vajottua Palloliiton sarjajärjestelmän pohjalle kevättalvella 2015 ilmapiirissä oli kuitenkin huomattavissa puhdistumisen merkkejä.  Kouvolan alueen merkittävimpiin seuroihin kuuluvat muun muassa perinteikkäät Sudet ja Valkealan Kajo sekä aikanaan liigatasollakin käväissyt Kuusankosken Kumu.

Pelaajaliikenne eri sarjoissa pelaavien joukkueiden välillä on ollut vähäistä. Vuonna 2009 Anjalankoski sulautui kuntaliitoksen myötä osaksi Kouvolaa, mutta kantakaupunkilaiset eivät heti ottaneet MYPAa täysin omakseen. Etäisyyttä Kouvolan ja Myllykosken välillä on 15 kilometriä, mutta henkisesti matka on ollut huomattavasti pidempi.

Saviniemessä palattiin edustusjalkapallon pariin kaudelle 2017, kun MYPA juniorit sai naapuritaajaman kilpakumppaniltaan Inkeroisten Purhalta sarjapaikan Kaakkois-Suomen Kolmoseen.

Myllykoskelaiset viihtyivät Kolmosessa vain kauden verran edettyään sarjan läpi tappioitta. Nousu Kakkoseen oli luonnollinen askel perinteisellä jalkapallopitäjällä. Myös paikallisottelun saaminen otteluohjelmaan oli lähellä, mutta Sudet taipui lopulta putoamisviivan alle ja sen suuntana oli Kolmonen.

[Aseta Feeniks-vertaus tähän] 

Paikan vakiinnuttaminen Palloliiton kansallisella portaalla toisi kaivattua vakautta vuoristoratamaisten viime vuosien jälkeen.  On muistettava, että seura nousi käytännössä tuhkasta takaisin sarjatoimintaan mukaan. Toki MYPAn junioritoiminta ei koskaan taustalla lakannutkaan, vaan jatkoi konkurssin jälkeen toimintaansa niin normaalisti kuin pystyi.

Paperitehtaan tukea ei taustalla enää ole, mutta futisperinne on syvällä paikallisessa kulttuurissa. Fanituotteiden myynti hoitui talkoovoimin Kolmosessa aivan kuin muutamaa vuotta aiemmin Veikkausliigassakin.

Muutaman vuoden usva on pikku hiljaa hälvennyt, ja MYPA-talon liepeillä on jälleen vilkkaampaa liikehdintää. Huhtikuun alussa Saviniemessä pelattiin harjoitusottelu MYPAn ja rakkaan paikallisvastustaja KTP:n välillä. Aurinkoinen keli houkutteli paikalle useamman sataa katsojaa, mukaan lukien tukku kotkalaisfaneja. Ykköseen valmistautuvan KTP:n ahtaajafutis teki eron vieraiden 3-0 voittoon päättyneessä ottelussa. Tappiosta huolimatta MYPA-kannattajien keskuudessa oli aistittavissa helpotus. Myllykoskelainen edustusjalkapallo elää ja voi olosuhteisiin nähden hyvin.

Kakkosen kausi potkaistaan käyntiin lauantaina 28. huhtikuuta. MYPA matkaa avausotteluunsa Helsinkiin Gnistanin vieraaksi.