Helmarit maailmalla – Maajoukkue tositoimissa Tanskaa vastaan

Byyri seuraa viikoittain Suomen naisten maajoukkuepelaajien otteita kansainvälisillä kentillä.

Harjoitusleiri päättyi niukkaan tappioon

Kuluneella viikolla Helmari-pelaajat ovat seurajoukkuevelvoitteiden sijaan keskittyneet edustustehtäviin maajoukkueessa. Viime viikolla alkanut Kyproksen leiri huipentui maanantaina pelattuun Tanska-otteluun.

Hallitseva EM-hopeamitalisti Tanska oli tällä kertaa kovempi lukemin 1–0. Ottelun ainokainen syntyi 69. minuutilla, kun Mille Gejl laukoi tarkasti rangaistualueen rajalta alakulmaan. Tanskalla oli etenkin toisella puoliajalla useita paikkoja lisämaaleihin, mutta Tinja-Riikka Korpela esitti maalillaan huippuotteita. Myös Suomelle aukeni tekopaikkoja. Paras tilanne aukesi Ria Ölingille, joka pääsi läpi kauniin syöttökuvion päätteeksi. Sijoitus viuhui kuitenkin tolpan väärälle puolelle.

Päävalmentaja Anne Signeul piti näkemästään.

– Olen hyvin tyytyväinen ensimmäiseen puoliaikaan. Pystyimme hallitsemaan peliä, mutta toisella puolella aggressiivisesti pelannut Tanska pääsi niskan päälle, Signeul totesi HUU-TV:n haastattelussa.

Signeulin oli tyytyväinen myös koko harjoitusleirin antiin.

– Pelasimme paremmin yhteen joukkueena. Tulos on vielä parempi, kun otetaan huomioon, että monien pelaajiemme kausi ei ole vielä alkanut.

Kooste ottelusta on nähtävissä täällä: https://www.palloliitto.fi/videot/maajoukkueet/kooste-tanska-helmarit

Loppuvuoden kalenteri hahmottuu

Loppuviikosta tiedotettiin myös Helmarien tulevista otteluista. Helmikuun lopulla palataan Kyprokselle, kun vuorossa on Cyprus Cup. Alkulohkossa Suomi kohtaa Etelä-Afrikan, Tšekin ja Pohjois-Korean. Lohkovaiheen jälkeen luvassa on vielä sijoitusottelu.

Harjoitusottelut jatkuvat huhtikuussa, kun ensin Helmarit matkustaa Sveitsin vieraaksi 4.4. ja kohtaa 9.4. kotiottelussa Puolan. Lisäksi kesäkuulle on luvassa kaksi maaottelua, joista tiedotetaan myöhemmin.

Harjoituspelien jälkeen vuoden toisella puoliskolla koittavat viimein tosipelit, kun karsinnat vuoden 2021 Englannin EM-kisoihin alkavat. Karsintalohkot arvotaan vajaan kuukauden kuluttua, 21. helmikuuta. Suomi arvotaan lohkoon kakkoskorista. Itse karsintaottelut käynnistyvät elo-syyskuun vaihteessa.

Helmareiden kevätkalenteri

21.2. EM-karsintojen lohkoarvonta

27.2. Etelä-Afrikka – Suomi (Cyprus Cup)

1.3. Suomi – Tshekki (Cyprus Cup)

4.3. Suomi – Pohjois-Korea (Cyprus Cup)

6.3. sijoitusottelu (Cyprus Cup)

4.4. Sveitsi – Suomi (ystävyysottelu)

9.4. Suomi – Puola (ystävyysottelu)