Byyri seuraa viikoittain Suomen naisten maajoukkuepelaajien otteita kansainvälisillä kentillä.
Suomalaiset avainrooleissa
Juventuksen Tuija Hyyrynen pelasi sunnuntaina täydet minuutit oikeana puolustajana Serie A:n keskikastin Tavagnaccoa vastaan. Torinolaiset ryöväsivät pisteet numeroin 0–2. Juventuksen avainpelaajiin kuuluva 101 maaottelun konkari on pelannut kymmenen sarjakierroksen jälkeen kahdeksassa liigaottelussa, joista seitsemässä avauskokoonpanossa.
Tavagnaccon riveissä 21-vuotias, toistaiseksi yhden A-maaottelun Helmareissa pelannut hyökkääjä Heidi Kollanen kellotti niin ikään ysikymppisen. Kollanen siirtyi marraskuussa Italiaan voitettuaan syksyllä PK-35:n kanssa Naisten Liigan ja tultuaan sarjan maalitilastossa toiseksi 15 täysosumalla. Sopimus jatkuu kevääseen asti, minkä jälkeen Kollanen on palaamassa PK-35:n paitaan. Kollanen on pelannut siirtonsa jälkeen kolmessa ottelussa täydet minuutit tehden yhden maalin.
Nora Heroumin edustama AC Milan puolestaan jäi maalittomaan tasapeliin lauantain kotiottelussa Atalantaa vastaan. Keskikenttäpeluri vaihdettiin kentälle 70. minuutilla. Ottelu oli kauden ensimmäinen, jossa Heroum ei ollut avauskokoonpanossa.
Italian naisfutis kovassa nosteessa
Juventus ja AC Milan kuuluvat Serie A:n ehdottomiin ennakkosuosikkeihin. Seurat kohtasivat marraskuun alussa, jolloin kotijoukkue AC Milan korjasi potin 3–0-voitolla. Seuraavaa suurseurojen kohtaamista saadaan odotella kevättalveen saakka. Pohjois-Italian jättiläiset lyövät yhteen 16. helmikuuta Torinossa. Mikäli molemmat ryhmät jatkavat samaan tahtiin, saatetaan tuolloin pelata jo mestaruudesta.
Sekä Juventuksen että AC Milanin joukkueet ovat nuoria. Juventuksen naisten joukkue perustettiin vuonna 2017, ja se onnistui jo debyyttikaudellaan viemään Italian mestaruuden. Hyyrynen toimi tällöin Rita Guarinon luottopelaajana, samoin kuin sittemmin Brøndbyyn siirtynyt Sanni Franssi. AC Milan puolestaan pelaa liigassa vasta ensimmäistä kauttaan. Toistaiseksi peli on kulkenut: kymmenen kierroksen jälkeen joukkue on sarjassa toisena, pisteen perässä Juventusta.
Naisten Serie A:ta on pelattu vuodesta 1968, mutta vasta viime vuosina miesten puolelta tutut suuret seurat ovat alkaneet satsata naisten joukkueisiinsa. AS Roman naisten joukkue pelaa liigassa ensimmäistä kauttaan, Fiorentina neljättä. Tulevaisuudessa panostukset tuonevat italialaisille seurajoukkueilla aikaisempaa parempaa kansainvälistä menestystä.
Toistaiseksi italialaisjoukkueiden paras saavutus Naisten Mestarien liigassa ja sen edeltäjässä Naisten UEFA Cupissa on ASD Bardolino Veronan (nyk. AGSM Verona) välieräpaikka vuodelta 2008. Juventuksen ensimmäinen visiitti Mestarien liigassa päättyi syyskuussa ensimmäisen pudotuspelikierroksen tappioon Brøndbylle.