Helmarit maailmalla – Franssille cup-mestaruus

Byyri seuraa Suomen naisten maajoukkuepelaajien otteita kansainvälisillä kentillä.

Juhlat jatkuvat

Suomalaisittain menestyksentäyteinen cup-kevät jatkui viikonloppuna! Sanni Franssi sai lauantaina revanssinsa, kun Fortuna Hjørring kaatoi Tanskan cupin loppuottelussa Olga Ahtisen ja Ria Ölingin Brøndbyn 1–0. Franssi oli avauskokoonpanossa ja vaihdettiin lopussa kentältä. Brøndbyn suomalaisista Öling pelasi vajaat 70 minuuttia ja Ahtinen vartin lopusta.

Tuplamestaruuden Juventuksen riveissä vienyt Tuija Hyyrynen puolestaan pääsi nauttimaan vielä juhlahumusta, kun seura järjesti sunnuntaina miesten ja naisten edustusjoukkueille yhteiset mestaruusjuhlat. Miehissä Italiaa viime vuosina dominoinut Juventus näyttää ottaneen paikkansa huipulla myös naisten puolella: kaksi kautta Serie A:ssa, kaksi mestaruutta.

Tulevaisuudenlupaus isojen päätösten edessä

Mestaruushuumasta nautittiin viikonloppuna myös Saksassa, kun Katriina Talaslahden Bayern München II päätti sunnuntaina kautensa 2. Bundesligan mestaruuteen.

Vasta 18-vuotias suomalaismaalivahti on vielä tulevaisuuden nimi, mutta hän on viettänyt Bayernin maineikkaassa organisaatiossa jo neljä vuotta. Kauden päätösottelussa Talaslahti torjui 3–2-voiton Hoffenheimin kakkosjoukkueesta ja nappasi varoituksen.

Talaslahti on päässyt kokeilemaan Bayernin edustusjoukkueen tolppien välissä olemista harjoitusotteluissa, mutta kilpailullissa kamppailussa veräjää ovat vartioineet kokeneemmat pelitoverit. Ensi kaudella suomalaislupausta odottanevat kuitenkin isot minuutit pääsarjatasolla, sillä sopimus müncheniläisseuran kanssa on ohi ja pöydällä on useiden seurojen sopimustarjouksia. Hiljattain julkaistussa pitkässä Ylen artikkelissa Talaslahti kertoo, että tulevan joukkueensa hän paljastaa touko-kesäkuussa.

Salmelle jatkoa, Kemppi etsii uutta seuraa

Ajaxissa kautensa cup-mestaruuteen päättänyt Iina Salmi on solminut amsterdamilaisseuran kanssa vuoden mittaisen jatkosopimuksen. 24-vuotias keskikenttäpelaaja pelasi päättyneellä kaudella 13 sarjaottelussa tehden niissä yhden maalin.

Bristol Cityn hyökkääjä Juliette Kemppi sen sijaan jättää seuran yhden kauden jälkeen. 40 A-maaottelua pelannut 25-vuotias Kemppi on aiemmin ulkomailla edustanut Tukholman AIK:ta ja norjalaisia Kolbotn IL:ää sekä Lillestrøm SK:ta.



Byyri.com