Euroviikonloppu: Serie A starttaa, Pukki iskee seuraavaksi Chelsean kimppuun

Byyrin koko kauden kestävässä sarjassa nostetaan ylös tulevan viikonlopun mielenkiintoisimmat kamppailut kansainvälisillä pelikentillä ja avataan niiden ennakkoasetelmat.

Jupiler League: Genk-Anderlecht 23. elokuuta klo 21.30

Heinäkuussa alkanut Belgian pääsarja Jupiler League on ehtinyt jo viidennelle kierrokselleen. Viikonlopun kierros ottaa varaslähdön perjantai-iltana, kun Belgian menestynein seura Anderlecht matkaa KRC Genkin vieraaksi.

Suomalaisittain ottelussa on tietenkin kiinnostavinta nähdä Genkin puolustaja Jere Uronen, joka on pelannut kaikissa tähänastisissa otteluissa täydet minuutit. Genk on puolustava mestari, mutta sen kausi ei ole lähtenyt liikenteeseen parhaalla mahdollisella tavalla. Sarja-avauksessa kaatui Kortrijk kotinurmella lukemin 2-1, tätä seurasivat tappiot KV Mechelenille ja Waregemille. Laiva saatiin kuitenkin viime viikonloppuna takaisin oikealle kurssille, kun Waasland-Beveren kaatui vieraissa vakuuttavan esityksen jälkeen.

Jos Genkin alku on ollut kenkku, niin ei ole ollut helppoa Anderlechtillakaan. Neljän ottelun jälkeen joukkue on yhä ilman voittoa ja löytyy sarjataulukosta vasta sijalta 13 kahdella pisteellään. Voitto perjantaina Cristal Arenalta voisi antaa vieraiden kaudelle uuden alun.

Media: Viaplay

 

Valioliiga: Norwich-Chelsea 24. elokuuta klo 14.30

Viime viikon lauantai oli käänteentekevä Teemu Pukin uralla. Jos jalkapalloilevassa maailmassa oli vielä joku, joka ei ollut kuullut Teemu Pukista, niin viimeistään tuolloin kotkalainen pommitti hattutempullaan itsensä kiinalaisen maanviljelijän sekä qatarilaisen öljysheikin tietoisuuteen.

Kolme maalia Carrow Roadilla Newcastlen verkkoon jäivät historiaan. Pukista tuli Valioliigassa ensimmäinen pelaaja, joka on tehnyt neljä maalia kahdessa ensimmäisessä ottelussaan. Hattutemppu oli myös ensimmäinen Norwichin pelaajan Valioliigassa tekemä tällä vuosituhannella. Edellisen kerran verkko oli venynyt kolmesti Norwich-lapikkaasta 26 vuotta sitten. Tuolloin Efan Ekoku kuritti Evertonia syyskuussa 1993.

Pukkipartyt voivat hyvinkin saada jatkoa jälleen tulevana lauantaina. Carrow Roadille saapuu tällä kertaa vieraaksi suuri ja mahtava Chelsea. Lontoolaisten startti on ollut kaukana täydellisestä. Sarja-avauksessa Chelsea hävisi Old Traffordilla Manchester Unitedille tylyin 4-0-luvuin, vaikka aloittikin ottelun väkevästi. Viikko sitten kaivattu avausvoitto jäi puolestaan saamatta kotikentältä Leicesteria vastaan. Näiden pelien välissä joukkue kävi Istanbulissa pelaamassa UEFA Super Cupin Liverpoolia vastaan. Tämän taiston Chelsea hävisi rangaistuspotkuilla.

Tuoreella managerilla Frank Lampardilla oli hyvä selitys Leicester-tasapeliin, koska 120 minuuttia Istanbulissa näkyi pelaajista. Tällä kertaa Chelsea on saanut valmistautua Norwich-kohtaamiseen koko viikon, joten kauden avausvoiton täytyy nyt tulla. Teemu Pukki voi tosin olla asiasta eri mieltä.

Media: Viasat Jalkapallo, Viaplay

 

Serie A: Parma-Juventus 24. elokuuta klo 19.00

Viikonloppuna käynnistyvän Serie A:n myötä voidaan todeta koko eurooppalaisen jalkapallokarusellin olevan jäälleen täydessä käynnissä.

Sarjan avausottelussa Parma isännöi Juventusta. Viime kaudeksi takaisin pääsarjaan palannut Parma pyrkii alkavalla sesongilla vakiinnuttamaan paikkansa korkeimmalla tasolla. Edellinen kausi sujui varsin mallikkaasti, ja Parmassa tehdään nyt taatusti kaikki mahdollinen, ettei kuuluisaa toisen kauden kirousta tapahdu.

Kesän hankinnoista mainittakoon Interistä lainalle saapunut Yann Karamoah, joka on todella juoksuvoimainen lisä oikealle laidalle päävalmentaja Roberto D´Aversan palettiin. Samalle pelipaikalle hankittiin myös Mattia Sprocati Laziosta Karamoahia kirittämään.

Juventuksen mielenkiintoisin uusi tuttavuus tälle kaudelle löytyy penkin päästä. Eurooppa-liigan Chelseassa voittanut Maurizio Sarri saapui kesällä Torinoon, eikä pitkäaikaisen Napoli-valmentajan siirtyminen vihollisseuraan ollut lähimainkaan kaikkien mieleen. Sarri tarvitseekin heti voittoja saadakseen omat ultransa puolelleen.

Kentän puolella kiinnostavin uutuus on Ajaxista saapunut, aiemmin tässä kuussa 21 vuotta täyttänyt toppari, Matthijs de Ligt. Nuoresta iästään huolimatta de Ligt on jo nyt pelipaikkansa parhaimmistoa maailmassa ja Juventus teki pitkäaikaisen investoinnin puolustukseensa kiinnittämällä nuoren hollantilaisen.

Media: Ruutu+

 

Valioliiga: Liverpool-Arsenal 24. elokuuta klo 19.30

Valioliigaviikonlopun ennalta isoin kohtaaminen on lauantai-illan Tykkimiesten matka Anfield Roadille. Ottelussa kohtaavat kahden kierroksen jälkeen ainoat puhtaan pelin joukkueet, joten voidaan puhua myös kärkikamppailusta – varhaisesta vaiheesta huolimatta.

Liverpool jyräsi edellisessä kotiottelussaan Norwichin ja kävi viikkoa myöhemmin poimimassa kolme pistettä Southamptonin vieraana. Siinä välissä Jürgen Kloppin miehistö kävi nostamassa Super Cupin kannua Istanbulissa.

Arsenal on puolestaan raapinut maalin voitot aiemmista peleistään. Avausottelussa kaatui Newcastle lukemin 0-1 ja viime lauantaina Emiratesilla juhlittiin 2-1-voittoa Burnleysta. Gabonilainen Pierre-Emerick Aubameyang on vastannut kahdesta Tykkimiesten kolmesta maalista, joten Liverpoolin puolustuksen pitää olla hereillä hänen kanssaan.

Liverpoolin torjuntavastuuta Allison poissa ollessa kantaa West Hamista saapunut Adrian, mutta muuten kotijoukkueen sairastupa on Nathanel Clynea ja Naby Keitaa lukuunottamatta tyhjä. Arsenalin potilasosastolta odotellaan hiljalleen palautumisia, mutta esimerkiksi Granit Zhakalle ja Mesut Özilille tämä peli saattaa tulla vielä liian aikaisin.

Media: Viasat Jalkapallo, Viaplay

 

La Liga: Real Madrid-Valladolid 24. elokuuta klo 20.00

Tarunhohtoiselta Santiago Bernabéulta kuuluu kummia. Edellinen kausi meni täydellisesti pieleen. Real Madrid sijoittui La Ligassa vasta kolmanneksi, lähti keväällä Mestarien liigassa lauluun Ajaxia vastaan jo varhaisessa vaiheessa ja Espanjan Cupissakin tie pysähtyi jo ennen loppuottelua. Ainoa pokaali mitä kausi 2018-19 toi palkintokaappiin, oli seurajoukkueiden maailmanmestaruuden nappaaminen talvella. Se ei paljoa Madridissa lämmitä.

Mollivoittoinen meno on saanut jatkumoa kesällä. Päävalmentaja Zinedine Zidane ei ole onnistunut hankkimaan haluamaansa Paul Pogbaa Old Traffordilta. Myös muut isojen kalojen onginnat ovat toistaiseksi päättyneet tuloksettomina. Nimekkäin uusi valkopaita onkin Chelseasta saapunut Eden Hazard. Belgialaiseen lyötiinkin sitten kiinni hurjat 100 miljoonaa euroa. Samalla naapuriseura Atleticoa pidetään yleisesti tällä kaudella Barcelonan ykköshaastajana. Siinä riittää Los Blancosin kannattajilla pureksittavaa.

Kun isot hyökkäyspään hankinnat ovat loistaneet poissaolollaan, on Madridissa järkevästi investoitu puolustukseen. Eder Militao on Euroopan huipputasolle laadukas puolustaja, jonka puuttuminen on näkynyt Porton pelaamisessa tällä kaudella. Luka Jovic puolestaan on kova hankinta hyökkäyspäähän

Kausi käynnistyi Real Madridin osalta vierasvoitolla Celta Vigosta. Madridin ohjelma on maaottelualkuun asti helppo, joten yhdeksän pistettä tauolle lähdettäessä toisi kaivattua rauhaa Santiago Bernabéulle.

Myös vierailija Real Valladolid aloitti oman urakkansa vierasvoitolla Betisistä. Lauantain ottelussa Valladolidilla on selvä kiusaajan rooli ja vain ja ainoastaan voitettavaa.

Media: C More Max, C More