Byyrin koko kauden kestävässä sarjassa nostetaan ylös tulevan viikonlopun mielenkiintoisimmat kamppailut kansainvälisillä pelikentillä ja avataan niiden ennakkoasetelmat.
Valioliiga: Manchester City-Leicester 21. joulukuuta klo 19.30
Lauantai-illan Valioliigaottelussa selvitellään, kumpi on Liverpoolin ykköshaastaja tällä kaudella. Liverpool on repinyt kymmenen pisteen eron sarjakakkosena majailevaan Leicesteriin ja Manchester Cityyn välimatka on jo 14 pistettä. Varsinkin Leicesterin voittaessa, City olisi käytännössä pakotettu heiluttamaan mestaruuden uusimiselle jo ennen joulua.
Leicesterin voitto ei ole mitenkään poissuljettu ajatus. Manageri Brendan Rodgers peluutti ykkösmiehistöään keskiviikkona Liiga Cupin puolivälierässä Goodison Parkilla, josta jatkopaikka irtosi rangaistuspotkukilpailun jälkeen. Tätä ennen Norwich haki pisteen Leicesteriltä Teemu Pukin maalilla. Leicester on siis pelannut nyt kaksi peliä varsinaisella peliajalla tasan, mutta tätä ennen se lasketteli yhdeksän voittoa putkeen. Edellinen tappio on lokakuun alulta, juurikin Liverpoolia vastaan.
City tuskaili koko marraskuun pelaamisensa kanssa ja heikompi jakso huipentui joulukuun alkupuolella kärsittyyn derbytappioon paikalliskilpailija Unitedille. Tuon ottelun jälkeen City on napsinut pelkkiä voittoja. Viime sunnuntainen vierasvoitto Arsenalista oli henkisesti hyvin tärkeä Citylle. Tuossa ottelussa Kevin De Bruyne oli kerrassaan maaginen. Leicesterin tavoin myös Manchester City eteni aiemmin viikolla Liiga Cupin puolella neljän parhaan joukkoon.
Media: Viasat Jalkapallo, Viaplay
Jupiler League: Gent-Club Brügge 22. joulukuuta klo 15.30
Loput nostomme tulevat sunnuntain puolelta. Pyhäpäivän futiskattauksen avaa Belgian liigan kärkikamppailu Gentin ja Club Brüggen välillä. Gent on ollut läpi syksyn murskaava kotikentällään. Jupiler Leaguessa se on kokenut vain yhden pistemenetyksen kotiyleisönsä edessä, samoin Eurooppa-liigassa vain Wolfsburg on venynyt tasapeliin Ghelamco Arenalla.
Huikeista kotiesityksistä huolimatta sarjakärki Club Brügge on karannut jo 12 pisteen päähän. Torstaina Belgian Cupissa Anderlechtin vieraissa kaatanut Club Brügge on dominoinut belgialaista jalkapalloilua tällä kaudella. 18 ottelun jälkeinen maalisuhde 41–7 on paljon puhuva. Joukkueen vahvuus on ollut pitävän puolustuksen lisäksi ratkaisijamateriaalin laajuus. Ainoastaan hyökkääjät Hans Vanaken sekä David Okereke ovat hurjasta maalimäärästä huolimatta ainoat yli viiden maalin miehet tällä kaudella.
Hyvin ratkaiseva ottelu sen kannalta, mihin suuntaan Belgian mestaruustaisto lähtee kehittymään.
Media: Viasat Sport, Viaplay
Bundesliiga: Düsseldorf-Union Berlin 22. joulukuuta klo 16.30
16 ottelun jälkeen voidaan sanoa, että sarjanousija Union Berlin on osoittanut monen asiantuntijan puheet vääriksi. Union löytyy sarjataulukosta sijalta 11 ja on jo kuusi pistettä putoamiskamppailun paremmalla puolella. Mikä Unionille myös tärkeintä, Hertha Berlin on sen takana sarjataulukossa. Suoran putoamisen paikkaan eli sijaan 17 ilmaa on kahdeksan pistettä. Tuolla paikalla majailee sunnuntain ottelun kotijoukkue Düsseldorf, joten tämä tekee tästä kamppailusta erityisen kutkuttavan.
Union kärsi aiemmin viikolla kotitappion Hoffenheimille. Union loi riittävästi paikkoja jopa pelin voittamiseksi, mutta viimeistelyssään selkeästi kliinisemmät vieraat veivät pistepotin mennessään. Ottelu oli Unionille toinen perättäinen ilman voittoa.
Düsseldorf on vetänyt huomattavasti pidemmän pätkän ilman voittoa. Edellinen kolmen pisteen ilta löytyy lokakuun alulta, kun FC Köln kaatui Esprit-arenalla 2–0. Maalinteko on erityisesti tuottanut Düsseldorfille suurta tuskaa. Rouwen Henningsin viime hetken tasoitusmaali Hoffenheimia vastaan marraskuun lopulla on edellinen Düsseldorfin verkkoon pistämä pallo.
Media: Viasat Urheilu, Viaplay
Valioliiga: Tottenham-Chelsea 22. joulukuuta klo 18.30
Tiheässä ottelurytmissä sunnuntain ottelu on jo kahdeksas tuoreelle Spurs-käskyttäjälle Jose Mourinholle. Tunnetta ei tule Lontoon paikallisesta puuttumaan, kun Mourinho kohtaa vanhan seuransa Chelsean. Mourinho aikanaan vakuutteli Chelsean kannattajille, että hän ei voisi ikinä kuvitella valmentavansa Tottenhamia. Nyt tilanne on muuttunut ja on äärimmäisen mielenkiintoista nähdä millaisen vastaanoton portugalilainen mestarivalmentaja, tulee vieraskatsomonosasta saamaan.
Mourinhon seitsemän ottelua on pitänyt sisällään viisi voittoa ja kaksi tasapeliä. Jos sitä vertaa seitsemään edelliseen ennen Mourinhoa, oli Tottenhamin vastaava saldo kaksi voittoa, kolme tasapeliä ja kaksi voittoa. Portugalilainen on siis tuonut tullessaan ainakin hetkellisen tuloskohennuksen.
Chelsean pelit ovat ailahdelleet sen verran, että kärkikolmikkoon rynniminen vaatii jo töitä sekä onnistumisia. Lokakuussa Frank Lampardin miehistö eteni voitosta voittoon, mutta viime aikoina voittoa on seurannut aina tappio. Näin kävi myös viime viikolla, kun Mestarien liigassa otetun Lille-voiton jälkeen Chelsea kaatui kotonaan Bournemouthille. Rytmillisesti sunnuntaina olisi jälleen voiton vuoro.
Media: Viasat Jalkapallo, Viaplay
Supercoppa: Juventus-Lazio 22. joulukuuta klo 18.45
Sunnuntai-illassa jaetaan myös pokaali. Italialaiset ovat jo pidemmän aikaa vieneet hallitsevan mestarin ja cup-voittajan kohtaamista maan rajojen ulkopuolelle, kosiskellakseen ulkomaisia markkinoita. Tämän kertainen Super Cup pelataan viime vuoden tapaan Saudi-Arabiassa. Pelipaikkana toimii tällä kertaa 25 000 henkeä sisäänsä vetävä King Saud University Stadium maan pääkaupungissa Riyadhissa.
Viime vuonna pelattiin Jeddahissa ja tuolloin Juventus sai nostella Cristiano Ronaldon maalin ansiosta pokaalia Saudi-Arabian taivaalle. Häviävänä osapuolena juhlia seurasi sivusta AC Milan. Historian saatossa Italian Super Cupia on pelattu myös Yhdysvalloissa, Libyassa, Kiinassa ja Qatarissa. Kilpailun menestyksekkäin joukkue on Juventus, joka hakee nyt yhdeksättä voittoaan. Laziolle voitto olisi viides, edellinen on vuodelta 2017.
Ottelu on molemmille joukkueille viimeinen vuoden 2019 puolella, joten mitään syytä ei ole säästellä. Riyadhissa nähtäneenkin ykkösmiehistöt kummaltakin osapuolelta. Edellinen kohtaaminen on tuoreessa muistissa. Seitsemäs päivä joulukuuta Lazio oli tapahtumarikkaan ottelun jälkeen Rooman olympiastadionilla parempi maalein 3–1.
Media: VeikkausTV