Juhannuspäivän ottelukattauksen avasi Belgian ja Tunisian välinen kamppailu Moskovan Spartak -stadionilla.
Odotin otteluun suurta belgialaisinvaasiota, mutta yllätyksekseni paikalla oli vähintään saman verran tunisialaisia kuin belgialaisia. Ja ääntä – sitä pohjoisafrikkalaisista riitti. Jos Belgia vei nurmella 5-2, olivat lukemat samat katsomossa tunisialaisille.
Oli miten oli, Moskovan Spartakin punainen stadion täyttyi kahdesta punaisesta kannattajajoukosta, jotka muodostivat ikimuistoisen ja intiimin tunnelman.
Pari sanaa Tunisiasta
Arvostusta Tunisialle, joka Englanti-pelin kilpikonnan jälkeen tuli Moskovaan oikeasti pelaamaan. Tämä ratkaisu mahdollisti sen, täysi ja intensiivinen tupa sai nauttia helteen lisäksi myös viihdyttävästä jalkapallosta.
Tunisialla on käynyt tässä turnauksessa runsaasti huonoa onnea. Arpa heitti sen pitkään aikaan parhaan maajoukkueen ennalta jatkon kannalta lähes mahdottomaan lohkoon.
Huono onni ei päättynyt siihen. Ykköstorjuja lasarettiin avauspelin alussa ja toisessa pelissä kaksi avainpelaajaa kannetaan paareilla ulos, ennen kuin ensimmäinen jakso on päättynyt.
Tunisia on ihan OK joukkue tähän turnaukseen, mutta sen penkiltä tuleva laatu ei vain yksinkertaisesti enää riitä.
Pari sanaa Belgiasta
Belgian peli pyöri mukavasti ja tasapaino henki katsomoon. Tunisian ensimmäinen oli vartiointivirhe ja toinen selkeässä johtoasemassa pelaavan joukkueen laiskaa pelaamista.
Belgialla on nyt kasassa kuusi pistettä kahdesta pelistä maalierolla 8-2. Niin pitääkin olla. Se on kohdannut Panaman ja Tunisian.
Seuraavaksi Belgia kohtaa Kaliningradissa Englannin. Tuo ottelu antaa enemmän vastauksia kysymykselle: Missä Belgia menee nyt?
Belgia oli Moskovassa vahva. Sen keskikentän peliä Eden Hazardin johdolla oli suoranainen ilo seurata. Hyökkäyksestä löytyi toinen toistaan mielenkiintoisempia kombinaatioita. Ja mikä parasta – sillä löytyy penkiltä paitsi laatua, niin myös erilaisia pelillisiä vaihtoehtoja.
Belgia vaikuttaa valmiilta. Se naulasi Moskovan helteessä jatkopaikkansa ja lähtee suosikkina toisen kierroksen pudotuspeliotteluun, tulee siinä vastaan kuka tahansa.
Tuon ottelun jälkeen tuleekin sitten puolivälierä. Se on se peli, missä Roberto Martinezin Belgia punnitaan.