Kirjoittaja on 1907 laukausta -blogin ylläpitäjä. Jos futistilastot kiinnostavat, käy tsekkaamassa 1907-blogi!
Alfredo Morelos oli jo HJK:hon tullessaan poikkeuksellinen pelaaja Veikkausliigaan. Kolumbian nuorisomaajoukkuepelaajia ei ole nimittäin näillä leveysasteilla juurikaan näkynyt. HJK:n ja sen kannattajien toiveet olivat korkealla, mutta Morelos onnistui lopulta täyttämään ja jopa ylittämään kaikki häneen kohdistuneet odotukset.
Morelos Veikkausliigassa kaudella 2017
Aktiivisimmin laukoneet pelaajat, Veikkausliiga 2017
Morelos oli innokas laukoja, mutta myös tehokas. Morelos oli monissa tilastoissa omilla mitta-asteikoillaan kauden 2017 Veikkausliigassa. Mielenkiintoinen havainto on esimerkiksi se, että hän laukoi lähes kaksi kertaa aktiivisemmin kuin viidenneksi eniten laukonut Demba Savage.
Scoring contribution, Veikkausliiga 2017
Morelosin scoring contribution (eli suomeksi maalit + maalisyötöt per 90 peliminuuttia) oli sekin aivan omaa luokkaansa. Jopa ero toiseksi parhaaseen Filip Valenčičiin oli valtava, kuten kuvasta nähdään. Joissain peleissä Morelos vaikutti hieman laiskalta, mutta tilastot todistavat, että tulosta tuli silti murhaavalla tahdilla. Itse asiassa viime vuosina vain Vahid Hambo on päässyt lähelle samoja lukemia Veikkausliigassa. Tämä tapahtui kaudella 2015, jolloin Hambo oli melkoisella 13 ottelun hot streakillä ennen siirtymistään Brightoniin.
Siirto Skotlantiin
Matka kohti suurempia ympyröitä oli vain ajan kysymys, ja heinäkuussa 2017 Morelos jätti HJK:n. Kysyntää oli varmasti poikkeuksellisen paljon: lopulta Morelos päätyi Skotlannin liigan perinteikkääseen Glasgow Rangersiin.
Alku uudessa seurassa oli erinomainen, ja maaleja syntyi jo heti ensimmäisistä peleistä lähtien lähes samaan tahtiin kuin Veikkausliigassa. Syksymmällä tuli kuitenkin pitkä kuiva kausi, ja loka-marraskuussa Morelos ei tehnyt maalin maalia Skotlannin Premiershipissä. Maalisyöttöjä tuli sentään tuolloinkin muutama. Joulukuussa Morelos palasi taas lähes maali per ottelu -tahtiin ja koko sarjan maalipörssin johtoon.
Nähdäksemme paremmin näiden lukujen taakse, voimme katsoa Skotlannin liigan osalta myös ns. expected goals -lukuja (xG), jotka kuvaavat laukausten maaliodotusarvoa (xG:stä tarkemmin edellisessä jutussani.)
Skotlannin Valioliigan koko kauden xG:t ja NPG:t (non-penalty goals)
Kuvassa on käytetty xG-lukuina Stratabetin kuusiportaista “vaarallisuusasteikkoa”, jossa maalipaikat on rankattu heikosta erinomaiseen, minkä lisäksi niille on annettu keskimääräiset pitkän aikavälin onnistumistodennäköisyydet (aineistossa on mukana pelit joulukuun loppuun 2017). Morelos johtaa Skotlannin liigan maalipörssiä, mutta mikä ilahduttavinta, nämä xG-lukemat osoittavat, että kyseessä ei ole sattuma.
Itseasiassa Morelos on melko ylivoimainen xG:n osalta, sillä ero seuraavana olevaan Scott Sinclairiin on noin neljän maalin luokkaa. Näiden xG-lukujen perusteella Morelos on siis ollut jopa hieman epäonnekas, vaikka onkin viimeistellyt sarjassaan eniten maaleja (10), sillä hänen maalipaikkoihinsa perustuva odotettu maalimäärä olisi ollut 13,79. Morelos on laukonut edelleen melko hanakasti, vaikkakaan ei läheskään samaan tahtiin kuin Veikkausliigassa (Rangersissa reilut 3 maalintekoyritystä / 90 minuuttia). Moreloksen maalipaikat ovat olleet keskimäärin koko sarjan laadukkaimpien joukossa (keskimääräinen xG 0,25).
Skotlannin Valioliigan xG / 90 ja xGA / 90 (expected assists)
Maalipaikkoja Morelos ei ole Skotlannissa pystynyt luomaan joukkuekavereilleen samaan tahtiin kuin Veikkausliigassa, sillä expected assists / 90 on ollut vain hieman yli 0,12 / 90 peliminuuttia. Kuitenkin Morelosin xG-lukemat per 90 peliminuuttia ovat olleet koko sarjan parhaat, eli myös suhteutettuna peliaikaan Morelos on ollut sarjan vaarallisin pelaaja. Lukemana 0,8 odotettua maalia / 90 minuuttia on erinomainen, ollen parempi kuin esimerkiksi loistavaa kautta pelaavalla Liverpoolin Mohamed Salahilla (0,77) tällä kaudella toistaiseksi.
Tulevaisuus
On mielenkiintoista nähdä, miten Alfredo Morelosin ura kehittyy jatkossa. Omiin silmiini miehen fyysinen kunto näyttäisi olevan nyt hieman paremmalla tasolla kuin HJK:ssa, mutta toisaalta mitään huikeita erityisominaisuuksia miehellä ei ole. Kuten tilastokatsauksesta nähtiin, tilastojen perusteella Morelos on toistaiseksi ollut myös Skotlannin liigaan erittäin laadukas pelaaja. Viimeistely toimii sekä päällä että jaloilla, ja Morelos on pystynyt myös luomaan paikkoja melko hyvin.
HJK:ssakin seurataan Morelosin kehitystä varmasti mielenkiinnolla, sillä Rangersiin siirron yhteydessä on mahdollisesti sovittu myös prosentit tulevasta jatkosiirrosta. Skotlannin liigan maalikuninkuus heti ensimmäisellä kaudella olisi sen verran kova juttu, että saarivaltion isompienkin seurojen kiinnostuksen luulisi heräävän.
This article was written with the aid of StrataData, which is property of Stratagem Technologies. StrataData powers the StrataBet Sports Trading Platform, in addition to StrataBet Premium Recommendations.