Tim Sparvin jalanjäljissä – kuvareportaasi Vöyriltä

Norrvalla FF perustettiin syksyllä 1996, kun neljä lähialueen seuraa (Hellnäs BK, Maxmo SK, Oravais IF ja Vörå IF) fuusioituvat futiksen osalta. Olin seuraamassa Norrvallan 25-vuotisjuhlaottelua Vöyrillä ja aistimassa uinuvan pikkukunnan kesäviikonloppua.

Kylänraitti on hiljainen ja harvat liikkeet ovat kiinni tai sulkeutumassa aikaisin, vaikka on lauantai.

Grilli onneksi palvelee ja leijonapaitaan pukeutunut myyjä puhuu murtaen suomeakin. Reilu 80% Vöyrin asukkaista puhuu ruotsia äidinkielenään, mutta suomellakin pärjää, jos toinen kotimainen ei taivu. Naapurikunnista Kauhava ja Isokyrö ovat käytännössä täysin suomenkielisiä. Kontrasti on iso.

Makkaraperunat tulevat kaikilla mausteilla, kuten asiaan kuuluu. Kasvisvaihtoehtoja vanhan liiton grillillä ei edes ole. Ennen otteluun siirtymistä tutustun vielä kahteen ruokakauppaan ja muutamaan nähtävyyteen.

Vöyrin ”keskustan” yhdellä suoralla tiellä pärjää kävellen, jahka on ensin saanut kyydin perille asti. Bussilla voi tulla esim. Vaasasta vaihdon kera parisen tuntia ja junalla Kauhavan asema on lähin (43 km). Saavutettavuus on heikko ja oikeastaan kaikilla lähialueilla toteamme saman asian reissun aikana: lähes jokainen tulee omalla autolla peliin.

Kuuluttamon tonttuovi ansaitsee erityismaininnan. Kuuluttaja löi siihen päänsä kerran jos toisenkin.

Norrvalla FF:n tunnetuin kasvatti on Tim Sparv. Sparv on kotoisin Oravaisista, joka nykyään kuuluu Vöyrin kuntaan. Sparv ei ole kuitenkaan ainoa tunnettu pelaaja piskuisesta seurasta. Muun muassa Mathias Kullström, Nora Jåfs ja Jesper Engström ovat Norrvallan kasvatteja. Kovia nimiä noin 6000 asukkaan kunnasta.

Ottelutapahtumassa kasvatteja ja muita merkittäviä tapahtumia seuran historiasta tuodaan hienosti esiin vanhojen lehtileikkeiden voimin. Myös kuuluttaja huomioi juhlaottelussa merkittävät pelaajat. Omista kasvateista ollaan ylpeitä ja tätä ei pelätä tuoda esiin.

Ottelu on viihdyttävä Kolmosen kamppailu Norrvallan ja NIK:n (Uusikaarlepyy) välillä. Aurinko tulee esiin pilvien takaa ja sympaattinen, mutta vanha katettu katsomo saa lehtereilleen reilun satahenkisen yleisön. Puoliajalla on Poprilliä ja kahvia, sekä junioreiden tekniikkakisa. Sparv ja Jåfs ovat vuosia sitten tuoneet samankaltaisesta kisasta kultaa Vöyriin.

Horisontissa siintää mäkihyppytorni. Hiihtolajit ovat täällä voimissaan.

Vierailijat hallitsevat ottelua Thomas Kulan johdolla, mutta kotijoukkue on tehokas paikoissaan. Skotlannista tullut Aberdeen-taustainen hyökkääjä Michael Dangana on pitelämätön ja todella kova Kolmosen tasolle. Nuoren miehen hattutemppu siivittää Norrvallan 4–2-voittoon.

En osaa arvioida, ponnistaako Dangana Norrvallasta korkeammalle, mutta mainittakoon nyt samalla Luqman Kassimin nimi. Englantilaislaituri tuli täysin puskista Norrvallan riveihin Kolmoseen ja sen jälkeen matka on vienyt VPS:n kautta Järvenpään Palloseuraan. Jotain tälläkin rintamalla tehdään Vöyrissä oikein, kun saavat hankittua tämän kaliiperin vahvistuksia.

Vöyrissä pelataan laadukkailla Niken palloilla.

Juttelen ennen ottelua NFF:n taustoihin ja kakkosjoukkueeseen kuuluvan Tonin kanssa. Puheesta paistaa rakkaus seuraa kohtaan ja ylpeys, kun hän muistelee pelanneensa ”Timpan” kanssa aikoinaan. Tämä on myös asia, jonka aistin yhden lauantain aikana. Sparv on selkeästi jättänyt lähtemättömän vaikutuksen alueelle ja voisiko nuorille futareille parempaa esikuvaa edes keksiä?