Tien päällä: Albert Einsteinin kotikonnuilla Matias Pyysalon otteita katsomassa

Kirjoittaja on Fussball-Ranskalaiset -blogia ylläpitävä Keski-Euroopassa asuva savolainen, jota kiehtoo futiskulttuuri.

Matkalla Müncheniin oli aikaa ottaa pieni pysähdys Ulmin yliopistokaupunkiin. Ulm sijaitsee Tonavan varrella ja on historiallinen 120 000 asukkaan kaupunki Saksasa.

Ulmin vanhassa kaupungissa sijaitsee maailman korkein kirkko – Ulmer MünsterKirkko kohoaa 161,53 metrin korkeuteen, eli jopa ylemmäksi kuin kehuttu Kölnin kirkko.

Ulmista on kotoisin yksi maailman kuuluisin ja viisain saksalainen, eli Albert Einstein. Albert tosin asui Ulmissa vain vuoden. Kaupunki oli silti ottanut miehen omakseen, sillä Ulmista löytyi Einsteinkatu, Einstein-kahvila, Einstein Burgeri ja Einstein suihkulähde.

Albert ei koskaan kokenut suurta sidettä kaupunkiin.

No ei Ulmiin tullut eksyttyä Albertin tai kirkon takia. Tarkoitus oli tietysti uuteen stadioniin tutustuminen ja nähdä kahden erittäin perinteikkään seuran kohtaaminen: SSV Ulm 1846 Fußball vastaan Kickers Offenbach.

SSV Ulm 1846 Fußball

SSV Ulm pelasi 1980- ja 1990-luvuilla pääosin kolmos- ja kakkos-Bundesliigaa. Kaudeksi 1999/00 seura nousi Bundesliigaan asti. Innostus taisi olla käsin kosketeltava, sillä seura myi silloin peräti 15 000 kausikorttia ja tilapäisten katsomoiden ansiosta katsojakeskiarvo oli jopa 21 500 katsojaa per peli. Bundesliiga-unelmaa kesti vain kauden verran, jonka jälkeen seura tippui vitoseen asti. Kaudesta 2016/17 lähtien seura on pelannut taas nelosta – Regionalliga Südwestiä.

Ulmin logosta löytyy kuuluisa kirkontorni.

Ulmin ehkä kuuluisimmat kasvatit ovat Bayern Münchenissä tutuksi tulleet veljekset Uli Hoeneß ja Dieter Hoeneß. Uli teki 17-vuotiaana 22 maalia Ulmille, jonka jälkeen suuri Bayern München poimi hänet ikiajoiksi. Myös PSG:n nykyinen valmentaja Thomas Tuchel pelasi aikanaan neljä kautta Ulmissa.

Kickers Offenbach

Offenbacher Kickers on näitä entisaikojen suuria saksalaisia jalkapalloseuroja, jotka vuodesta toiseen suunnittelevat paluuta parrasvaloihin. Toteutuksessa tosin on toivomisen varaa, silllä kaudesta 2013/14 lähtien on pelattu vain Regionalligaa.

Historiasta löytyy paljon pelejä ylemmältä sarjatasolta, sillä Offenbach pelasi ykkösliigaa vuosina 1945–1962, sekä Bundesliigaa kausilla 1968/69, 1970/71, 1972-1976 ja 1983/84. Seuran ehdottomasti suurin saavutus oli kaudella 1969/1970, jolloin OFC voitti Saksan cupin, vaikka pelasi vain kakkosliigaa.

Itselleni suurin koskaan seurassa pelannut on ehdottomasti vuoden 1990 maailmanmestari Rudi Völler. Tämän hetken Bundesliiga-pelaajista Sebastian Rode ja André Hahn kävivät uran alussa Offenbachissa.

Tällä hetkellä Offenbacher Kickers kiinnostaa erityisesti siellä pelaavan suomalaisen, Matias Pyysalon takia.

Donaustadion

Vuonna 1925 rakennettu Donaustadion – Tonava Stadion sijaitsee aivan Tonavan rannalla, joten nimi on varsin osuva. Stadionilla on järjestetty jalkapallo pelien lisäksi useita yleisurheilun Saksan mestaruuskilpailuja.

Stadionia on luonnollisesti remontoitu lukuisia kertoja. Kuvassa oleva pääkatsomo rakennettiin vuonna 1952.
Vuodesta 1999 lähtien Stadionille on mahtunut 19.500 katsojaa, josta 4.280 istumaan.

SSV Ulm oli selvästi parempi joukkue ja voitti 1–0. Sarjanoususta ei kummankaan kannata tällä kaudella haaveilla, sillä kärjessä oleva 1. FC Saarbrücken on jo karannut tavoittamattomiin.

Haastattelussa Matias Pyysalo

Matias Pyysalo on VJS:n kasvatti, joka on pelannut Suomen poikamaajoukkueissa sekä Yhdysvaltojen yliopistosarjoissa. Offenbachiin Matias päätyi testijakson kautta ja sai sitä kautta ammattilaissopimuksen. Pyysalosta on kirjoitettu myös aiemmin Byyriin ja nyt pääsin jututtamaan suomalaista paikan päällä ottelun jälkeen.

Miten olet kotiutunut Offenbachiin? Mitkä ovat olleet Saksaan muuttamisen tuomat suurimmat yllätykset?

– Saksaan muutossa ei ollut hirveästi ”yllätyksiä”. Olin aikaisemmin jo asunut ulkomailla (USA), niin tämä varmasti auttoi sopeutumaan kentän ulkopuolella. Suurin yllätys oli varmasti fudiksen taso ja pelaajien yksilöllinen laatu. Meilläkin on pelaajia joilla on kokemusta 1,2 ja 3 Bundesliigoista. Treeneissä taistellaan erittäin kovaa pelipaikoista viikonlopuille.

Regional-liiga on virallisesti amatöörisarja. Kuinka moni teidän joukkueesta pelaa täysipäiväisenä?

– Meillä kaikki pelaajat pelaavat täysipäiväisesti.

Miten harjoitukset eri maissa eroavat toisistaan? Jos vertaa Saksaa, Suomea ja USA:ta?

– Omasta kokemuksesta Saksassa treenataan fyysisesti erittäin kovaa ja rasitus on kova. Välillä on tosi pitkiä treenejä, ja juoksuvoima on täällä ehdoton jokaisella pelaajalla. Jenkeissä taas keskityttiin enemmän pitämään treenit lyhyempinä ja tehokkaina, mutta myös fysiikkavalmennus oli isossa osassa siellä.

Mitkä pelit ovat Offenbachille niin sanottuja derby-pelejä?

– Offenbachille isoin derby on Waldhof Mannheimia vastaan ja seurojen fanit vihaavatkin syvästi toisiaan. He nousivat viime kauden päätteeksi meidän sarjasta kolmosliigaan. Pienempi derby on FSV Frankfurtia vastaan.

Kickers Offenbach on vanha perinneseura, joka pelasi aikaan jopa Bundesliigaa. Perehdytetäänkö pelaajia mitenkään seuran menneisyyteen?

– Pelaajia ei liikaa perehdytetä seuran puolesta, mutta oletusarvo on, että jokainen pelaaja tietää seuran historiasta, eritoten Saksan Cupin voitosta.

Miten vieraspeleihin valmistaudutaan?

– Vieraspeleihin valmistaudutaan vaihdellen. Viikon aikana vastustajista käydään paljon videomateriaalia läpi. Peleihin, jotka ovat yli kolmen tunnin ajomatkan päässä, matkustetaan jo päivää aikaisemmin ja yövytään hotellissa. Lähempänä oleviin vieraspeleihin lähdetään sitten ihan normaalisti, niin että ollaan noin 1,5-2 tuntia ennen peliä paikalla.

Matias Pyysalo ja allekirjoittanut.

Tulihan vietettyä taas hieno ilta uudessa kaupungissa, jota voi kyllä suositella. Peli ja stadion täyttivät myös jalkapalloromantikon odotukset. Ja myönnän, että suomalaisten pelaajien otteiden seuraaminen on aina upeaa. Matiaksen tapaaminen oli piste iin päälle.