Suomen peli oli todella Kamaraa katsottavaa

Suomi - Kreikka jalkapallon EM-karsintaottelu Ratinan stadionilla Tampereella 5.9.2019

Huuhkajien pelien keskustassa on uusi johtotähti.

Kansa hullaantui torstai-iltana Ratinassa Paulus Arajuuren tunteikkaasta tuuletuksesta onnistuneen katkon jälkeen. Ilmiöksi kasvaneen Teemu Pukin maali oli sitä mitä yleisö oli tullut katsomaan ja yli 16 000 katsojaa tanssi, lauloi, huusi ja velloi kotkalaisen nimeen minuuttien ajan johto-osuman jälkeen. Lukas Hradeckysta on tullut Pohjoiskaarteen lemmikki. Hradeckyn ja kannattajien välinen side on jo melkein yhtä vahva kuin oluen ja Oktoberfestin välinen yhteys.

Kaikki he ovat hetkensä ansainneet, aivan kuten muutkin kentällä esiintyneet Huuhkajat valmennuksineen sekä taustoineen. Mainittujen esimerkkien ei kannata kuitenkaan antaa sumentaa sitä tosiasiaa, että kuka oli Tampereen illan hahmo. Hän oli Glen Kamara.

Kamara oli kaikkialla. Hänen oikea-aikaiset syöttönsä rytmittivät Huuhkajien peliä, ja syöttövalikoima tuntuu laajentuvan aina jokaiseen maaotteluun. Kamara oli keskeisessä roolissa hyvin taktisella avausjaksolla. Pallottomana miehenä hän tuntui olevan symbioosissa Markku Kanervan muodostelmassa, pitäen välit mahdottomina pelata, ohjaten muita ja osaten haistaa katkot.

Ja niitä katkoja sitten nähtiinkin lukuisia. Välittömästi riiston jälkeen Kamaran jalkapallotietokone pään sisällä havaitsi valkopaitaisen pelaajan, jolla oli eniten tilaa edetä. Millimetrin tarkka syöttö valitulle kohteelle tai tämän juoksulinjalle. Käytetty tila juostiin tyhjäksi ja eteneminen vietiin usein aina boksiin asti.

Katkojen ja syöttöjen lisäksi pitää korostaa myös Kamaran ymmärrystä purkaa peliväline pois painealueelta, kun sen aika on. Maailmassa on pitkä jono taitavia keskikenttäpelaajia, joille pallon purkaminen ei ole vaihtoehto. He eivät edes tiedä mitä koko sana tarkoittaa. Seuraa pallonmenetyksiä ja takaiskuja.

Kamaran aivot osaavat raksuttaa aina joukkueelle optimaalisimman vaihtoehdon kuhunkin pelitilanteeseen ja tämän jälkeen hän osaa vielä toteuttaa valintansa huikealla onnistumisprosentilla. Oli kyseessä sitten oma eteneminen pallon kanssa, syöttö ykkösellä ylöspäin, rauhoittaminen alaspäin tai härski siivoaminen.

Suomen peliä rytmittää nykyisellään numero 6.

Torstaina Kamarasta muodostui kreikkalaisille mahdoton pideltävä. Ottelun ainoaan maaliin johtanut rangaistuspotku tuomittiin tilanteesta, jossa pallottomalta Glen Kamaralta napattiin jalat alta.

Rangaistuspotkun lisäksi kreikkalaiset ottivat peräti kolme keltaista korttia rikkeistä, jotka olivat kohdistuneet juurikin Kamaraan. Kaikki kortit tulivat tilanteista, joissa pallo oli hetkeä aikaisemmin riistetty ja Kamara oli joko päässyt tai pääsemässä täyteen vauhtiin pelivälineen kanssa.

23-vuotiaan keskikenttäpelaajan esitystä voikin kuvailla erinomaiseksi. Ainoat miinusmerkit tulevat parista tilanteesta, joissa Kamara vei prässipelinsä liian syvälle laitaan ja keskelle jäi tila mitä pyrittiin hyödyntämään. Näistä ei kuitenkaan mitään syntynyt, joten synninpäästö voidaan antaa. Toinen tilanteista johti lopulta Ratinan räjäyttäneeseen Paulus Arajuuren katkoon.

Kreikka tuntuu sopivan Kamaralle vastustajana todella hyvin. Kamara oli viime lokakuussakin Ratinan iltavalojen päällikkö, kun helleenit kävivät edellisen kerran ottamassa lukua Tampereella.

Siitä ei ole edes kahtakaan vuotta aikaa, kun Glen Kamaraa alettiin tuomaan isommin sisään Huuhkajien keskikentällä. Kehitys on ollut nopeampaa mitä moni osasi kuvitella. Kamara on tarkkaan ottaen kasvanut lyhyessä ajassa tärkeämmäksi pelaajaksi Huuhkajille mitä harva uskalsi odottaa missään vaiheessa tapahtuvaksi.

Pohjoiskaarre saa iloita Glen Kamarasta vielä pitkään.

Torstain ottelusta muodostui lopulta kertakaikkisen Kamaraa katsottavaa. Huuhkajien kannattajien riemuksi vastaavaa on lupa odottaa jatkossakin ja vuosia eteenpäin.

 

Kuvat: Arno Hämäläinen