Seurahymnien jäljillä: Narcotic (Bordeaux)

Viikoittaisessa juttusarjassa nostamme aina yhden seuran ja sen tunnussävelen esille, kerromme sen taustat, ja miksi se koskettaa kyseisestä kannattajakuntaa.

Seurahymnisarjan kahdeksannessa osassa nostamme tapetille ehkä yhden, jos ei kaikkein erikoisimmista, niin ainakin yhden epäloogisimmista seurahymneistä.

Kuten viime viikolla toimme esille FC Barcelonan El Cant del Barçan yhteydessä, että hymni voi olla tilaustyö, mutta välillä ne muotoutuvat myös täysin sattumalta, eikä niillä välttämättä ole lähtökohtaisesti mitään kosketuspintaa kyseiseen seuraan, sen kaupunkiin tai välttämättä edes koko maahan.

Ranskalaisseura FC Girondins de Bordeauxn Narcotic on malliesimerkki jälkimmäisestä.

Vuonna 1996 perustettu saksalainen vaihtoehtorockyhtye Liquido julkaisi seuraavana vuonna ensimmäisen demonsa, joka kiinnitti välittömästi levy-yhtiöiden huomion. Liquido päätyi lopulta Virgin Recordsin leipiin ja ensimmäinen sinkkujulkaisu Narcotic oli jättimenestys. Se nousi välittömästi listaykköseksi Itävallassa ja keikkui pitkään listojen kärkisijoituksilla mm. Belgiassa, Hollannissa, Ruotsissa, Sveitsissä ja tietysti kappaleen emämaassa Saksassa.

Kotimaassaan kappaleen suosiosta kertoo jotain se, että saksalaisen radiokanavan äänestyksessä vuonna 2009, Narcotic valittiin kautta aikain toiseksi parhaaksi kappaleeksi. Edelle nousi vain Led Zeppelinin Stairway to Heaven.

Samaisena vuotena Liquido hajosi. Viiden studioalbumin jälkeen yhtye ei saavuttanut koskaan ensimmäisen kappaleensa kaltaista menestystä. Ainoa sinkkulistoille noussut kappale ensimmäisen albumin jälkeen oli vuonna 2005 julkaistulta Float-pitkäsoitolta löytyvä Ordinary Life, joka löytyi Saksan listasijalta 73. Naapurimaa Itävallassa sinkku ylsi sijalle 17.

Ei suoraa yhteyttä Ranskan lounaisrannikolle

Suoraa yhteyttä Liquidolle ja FC Girondins de Bordeauxn välille ei löydy, vaikka kuinka kaivaisi.

Vuonna 2008 julkaistua Liquidon viimeiseksi jäänyttä studioalbumia Zoomcraft markkinoitiin etukäteen kovasti Narcoticin kautta. Ennen kyseisen levyn ensimmäisen sinkun, Gameboyn, julkaisua Narcotic sai osakseen runsaasti radiosoittoa. Linjaus poikkeisi merkittävästi aiemmasta, sillä yhtye oli tuota ennen kovasti ponnistellut päästääkseen eroon one hit wonderin maineestaan.

Zoomcraft-albumin markkinoinnin yhteydessä Narcotic alkoi saada myös enemmän soittoa Ranskassa verrattuna kymmenen vuotta aikaisempaan aikaan. Tiettävästi tuolloin Narcoticin mieleenpainuva, jopa hypnoottinen melodia, iskostui Bordeauxn kannattajien mieleen. Narcotic alkoi saavuttaa suosiota kannattajien keskuudessa ja hiljalleen siirtyi osaksi ottelutapahtumaa soimaan mm. lämmittelyjen sekä väliajan aikana.

Kun FC Girondins de Bordeaux siirtyi vuonna 2012 uudelle stadionilleen Matmut Atlantiquelle, on Narcoticin mieleenpainuva kosketinsoitto saatellut joukkueet pelaajatunnelista viheriön puolelle.

Saksalaisen rockyhtyeen englanniksi laulettu kappale ei ole lähtökohtaisesti olisi se ensimmäisen arvaus ranskalaisen perinteisen jalkapalloseuran hymniksi, mutta Narcotic on ihan osoitus siitä, että koskaan ei voi ennalta tietää minne jokin kappale päätyy, kun jotain melodiaa alkaa hahmottelemaan heidelbergilaisessa autotallissa.

Narcotic huhtikuussa 2015 ottelussa Bordeaux-Marseille: