Sastamalan juhannusklassikko 2019 – otteluennakko

Uusi vuosi, uusi klassikko. Juhannusklassikko on jalkapallo-ottelu, jossa kaksi sastamalalaista juhannusporukkaa ottavat mittaa toisistaan viheriöllä.

Viime vuoden ottelu päättyi FC Peltikillan murskavoittoon Märhäryhmästä lukemin 6–1. Tänä vuonna viimeisimmätkin taistelijat alkavat käydä jo kolmeakymmentä, joten monilla palautuminen edellisen vuoden ottelusta jatkuu varmasti tulevaan alkuvihellykseen asti.

Grillipihvejä ja Argusia

Tämän vuoden otteluun valmistautuminen on ollut ilmeisen vähäistä, ainakin käytännön harjoittelun puolella, tai sitten treenaaminen on pidetty hyvin salassa. Joku on ehkä käynyt salilla, toinen pelailemassa frisbeegolfia, mutta lähinnä alkukesä on keskitytty ahmimaan grillipihvejä ja kiskomaan Argusin Camaro Cervezaa eli “Argusia”.

WhatsApp-ryhmään on uhitteluja laitettu ajoittain. Uhittelun muoto on ollut lähinnä suun pieksäntä, mutta myös jokunen “pelote” videon muodossa on saateltu ilmoille. Suurin yksittäinen puheenaihe on ollut FC Peltikillan “Barcan sinisistä” Märhäryhmän “Realin valkoisiin” loikanneen Kopinhon toiminta, ja häneen mahdollisesti ottelussa kohdistettava erikoisvartiointi.

Kokeneita sotaratsuja ja muovikuusia

Joukkueiden viralliset avauskokoonpanot on pidetty visusti salassa, mutta koko liuta valistuneita arvioita niistä on esitetty. Märhäryhmä on hankkinut keskikentän dynamon Kopinhon lisäksi mahdollisesti pari muutakin uutta yllätysnimeä rosteriinsa, mutta joukkueen runko rakentunee tuttujen peruspilareidensa varaan. FC Peltikilta kärsi viime vuonna loukkaantumisista, mutta nyt miesten pitäisi olla kunnossa, ainakin jonkinlaisessa. Varsinaisia supersubeja ei siis ole ollut tarvetta ostaa, mutta ainakin yksi uusi kasvo nähtäneen Peltikillankin paidassa.

Ottelu joka pelataan poikittaisella kentällä pikkumaaleihin, vaatii erityisiä taktiikoita ja pelaajilta nopeita ratkaisuja,sekä mieletöntä palloakrobatiaa. Kentällä joukkueella on kuusi kenttäpelaajaa ja veskari. 2-2-2 ja 2-3-1 lienevät muodostelmista kovimmassa huudossa, mutta toki 3-2-1, eli “muovikuusi” voi olla myös toimiva tässä konseptissa.

Tämän vuoden ottelun luonteeseen tulee vaikuttamaan isosti myös uusi tuomari. Usean vuoden viheltänyt Erkkinen joutui valitettavasti perumaan osallistumisensa. Tämän vuoden viheltäjästä on käyty värikästä keskustelua, ja erittäin kovan tason nimiä on tiputeltu, sekä myös arvioitu näiden puolueettomuutta. Lopullinen tuomarivalinta tulee näyttelemään suurta roolia näinkin kuumassa kamppailussa.

Vielä on treeniaikaa jäljellä

Vielä on h-hetkeen aikaa reilu viikko. Lenkillä pitäisi jaksaa käydä, ja vähän potkutarkkuuttakin hienosäätää, mutta grillijuhlat, työt ja kalastuskausi tuntuvat haittaavan treeni-intoa. Joka tapauksessa huikea urheilutapahtuma tästä klassikko-ottelusta on jälleen rakentumassa. Lipunmyynti käy kuumana ja viimeiset uhkailut vihollisten leireihin sinkoilevat.

Tärkeintä tänä vuonna on muistaa hoitaa pokaali, eli “Botnanpaskoma” paikalle, jotta voittaja pääsee sitä heti saunottamaan.

Seuraavassa osassa selviää kuka toi skumppapullon, kuka mätti maaleja, kuka vietiin sairaalaan, kuka sammui vaihtopenkille ja miten tuomari kesti paineet.