Lontoolainen suurseura Chelsea nappasi marras-joulukuun vaihteen kahden ottelun viikolla kaksi voittoa kaadettuaan kotikentällä sekä kreikkalaisen PAOKin että paikallisvastustaja Fulhamin lukemin 4-0 ja 2-0. Nämä sinällään maukkaat rutiinivoitot olivat kuitenkin vain pieni helpotus murheen keskellä.
Kokonaisuudessaan Maurizio Sarrin Chelsea elää nyt ensimmäistä pelillistä kriisivaihettaan. Tästä vahva osoitus saatiin edellisenä viikonloppuna Tottenhamin nöyryytettyä Chelseaa Wembleyllä lukemin 3-1. Pelitapahtumien perusteella tulos olisi hyvin voinut olla paljon rumempikin.
Lupaava startti
Jos ei oteta lukuun Community Shieldin tappiota Manchester Cityä vastaan, oli Sarrin startti Chelsean peräsimessä lupaava. Mukaan mahtuu Chelsean valmentajien seuraennätys, eli peräti kymmenen ottelun putki ilman tappiota Valioliigassa seurassa aloittamisesta lähtien sekä yhteensä 18 ottelua ilman tappioita kaikissa kilpailuissa ennen Tottenhamia vastaan koettua tappiota. Tästä huolimatta Sarrin Chelsean voidaan sanoa olevan nyt selkeästi ongelmissa.
Paperilla hyvin sujuneen alkukauden ei kannata Chelsean tapauksessa antaa hämätä liikaa. Joukkueen alkukauden otteluohjelma on ollut helpohko, ja se on lisäksi saanut pelata lähestulkoon täysin kakkosmiehistöllään sekä Euroopassa että liigacupin puolella.
Niin sanottujen kovien pelien saldo liigassa on Sarrin alaisuudessa ollut tähän mennessä heikko. Chelsea on kauden mittaan kohdannut kotonaan Arsenalin, Liverpoolin ja Manchester Unitedin sekä vieraissa Tottenhamin. Näistä Chelsea on onnistunut voittamaan ainoastaan Arsenalin, ja lopuista kolmesta ottelusta joukkue on saanut kasaan kaksi pistettä.
Hyökkäävää pelifilosofiaa suosivan valmentajan maineessa vahvasti olevan Sarrin suurimmaksi ongelmaksi Chelsean peräsimessä on yllättäen muodostunut nimenomaan hyökkäyspelaaminen, siinä missä hieman hapuilevan startin jälkeen joukkueen heikkoudeksi ennakoitu puolustuslinja on pääasiallisesti suoriutunut urakastaan kunnialla.
Hyökkäyspelaamisen osalta Sarrilla on mielestäni käsissään ainakin kolme selkeää ongelmakohtaa, jotka esittelen seuraavaksi.
Maalintekijän puuttuminen
Chelsea ei ole tälläkään kaudella löytänyt kokoonpanoonsa säännöllisesti maalintekoon myös kovissa otteluissa pystyvää maalintekijää.
Alvaro Moratan startti viime kaudella oli erittäin lupaava, mutta marraskuun jälkeen espanjalainen vaipui käytännössä koko loppukaudeksi varjojen maille eikä hän ole pienistä väläytyksistään huolimatta onnistunut nousemaan tuosta montusta. Maailmanmestari Olivier Giroud ei puolestaan mahtunut avaukseen Arsenalissa, eikä hän sinällään erinomaisista yksittäisistä ominaisuuksistaan huolimatta ole pystynyt nousemaan selkeäksi ykköskärjeksi alisuoriutuneen Moratan ohi, vaikka avauskokoonpanon paikkoja on viime peleissä tullutkin.
Käynnissä oleva kilpailutilanne on paperilla hyvä asia, mutta fakta on se, että mainituista pelaajista kumpikaan ei vedä vertoja kilpailevien seurojen vastaavan pelipaikan pelaajille.
Hyökkäyksen oikea laita
Kaiken uransa aikana kokenut ja voittanut Pedro aloitti kauden erinomaisesti uuden valmentajan alaisuudessa. Syyskuun lopulla tullut olkapäävamma Kreikassa pakotti kokeneen espanjalaisen sairastuvan puolelle ja paluunsa jälkeen Pedro on muistuttanut jälleen pelillisesti enemmän sitä pelaajaa, josta Chelsean fanit olivat vahvasti hankkiutumassa eroon jo viime kesänä.
Toinen kokenut pelaaja, brasilialainen Willian, elää puolestaan jälleen pelillisesti erästä uransa suvantovaihetta, jotka ovat tulleet tutuiksi jo aiempina vuosina. Parhaimmillaan taitava brassi on ollut jopa joukkueen paras pelaaja, mutta vielä 30 vuoden iässäkin suoritusten tasaisuus vaihtelee huomattavan paljon. PAOKia vastaan erinomaisesti Eurooppa-liigassa esiintynyt vasta 18-vuotias Callum Hudson-Odoi voisi vähäisillä minuuteilla antamillaan näytöillä ehdottomasti ansaita näytönpaikan myös liigan puolella.
Keskikentän kolmikko
Chelsea on Sarrin alaisuudessa palannut ensi kertaa vanhaan kunnon 4-3-3-muodostelmaan, joka oli José Mourinhon valmentaessa aikoinaan ajoittain erittäin menestyksekäs. Italialaisen Jorginhon oletettiin olevan Chelsealle se pelillinen Messias, joka nostaisi Chelsean keskikentän pitkästä aikaa tasolle, jota se oli reilut kymmenen vuotta sitten, ja samalla Chelsean taistelemaan Valioliiga-tittelin lisäksi myös Mestarien liigan pystistä.
Jorginhon pelillinen anti on ollut pääasiallisesti hyvä, ja mies on suoriutunut roolistaan kunnialla. Muun keskikentän tasapainon järkkyminen on viime peleissä näkynyt kuitenkin myös siinä, että Jorginho on etenkin puolustuspäässä joutunut tilanteisiin, joissa hänen puolustuksellinen osaamisensa on joutunut äärirajoille, ja tämä on johtanut virheisiin ja rikkeisiin.
Chelsean keskikentän tämän hetken suurin ongelma on maailmanmestari ja ”omassa roolissaan” maailman paras keskikenttäpelaaja N’Golo Kanté.
Kauden alla ja kauden mittaan sekä Kanté itse että asiantuntijat ovat useaan otteeseen maininneet ranskalaisen ikiliikkujan uuden pelillisen roolin, jossa aiemman suoriutumisen lisäksi Kantén pitäisi pystyä tekemään enemmän tulosta myös hyökkäyspäässä.
Kauden avaus oli Kantén osalta lupaava miehen iskiessä Chelsean kauden avausmaalin Huddersfieldiä vastaan. Tämä on kuitenkin tähän mennessä jäänyt lähestulkoon ainoaksi Kantén hyökkäyspään onnistumiseksi sekä maalien että maalipaikkojen luonnin osalta. Kantésta ei myöskään olla tähän mennessä saatu irti oikeastaan mitään Sarrin aktiivisessa prässipelaamisessa, joka on etenkin viime aikoina vahvasti loistanut poissaolollaan. Pahimmillaan Kanté on kauden aikana näyttänyt olevan hukassa kentällä sekä hyökkäys- että puolustussuuntaan.
Reilut kymmenen vuotta sitten Chelseassa tällä paikalla operoi muuan Michael Essien, jota pystyttiin tarvittaessa peluuttamaan missä tahansa roolissa keskikentän ankkurista aina pelintekijään asti. Kanté ei ole ainakaan vielä onnistunut monipuolisuudessaan nousemaan lähellekään tuota tasoa.
Keskikentän kolmannen lenkin osalta kilpailua on kauden mittaan käyty Ross Barkleyn sekä Real Madridista lainalle saapuneen Mateo Kovacicin välillä. Kovacicin piti kauden alla olla selkeähkö ykkösvalinta Sarrin paletin kolmanneksi lenkiksi, mutta toisin on käynyt, ja uutta tulemistaan elävä Barkley on tässä taisteluparissa ollut ajoittain jopa niskan päällä. Chelsean harmiksi tasaisen varmaan suorittamista ei olla nähty kummaltakaan ja siitä syystä kilpailutilanne on suorastaan valitettava, kun kumpikaan pelaajista ei ole onnistunut nousemaan tarvittavalle tasolle.
Sarrin Napolissa tätä kyseistä roolia pelasi slovakialainen Marek Hamsik, joka on jalkapalloilijana tullut tunnetuksi paitsi komeasta irokeesistaan, myös vahvasta hyökkäyspään panoksesta keskikenttäpelaajan paikalta. Hamsik pystyi Sarrin systeemissä sekä viimeistelemään itse että luomaan tekopaikkoja muille hyökkäyspään pelaajille. Chelseassa Ross Barkley on pystynyt tähän ajoittain, mutta hyvää yksittäistä ottelua on usein seurannut kaksi vaisumpaa. Kovacic ei puolestaan ole edes pelaajatyyppinä kyseiseen rooliin soveltuva, vaan hän on pelaajana lähempänä Jorginhoa, jonka paikalle kroaatilla ei nykyisillä näytöillä ole minkäänlaista asiaa.
Pienemmälle vastuulle tällä kaudella jääneistä pelaajista voisi löytyä apu, kun maalintekotaidoistaan vähemmissä määrin tunnetuksi tullut Englannin MM-ryhmässäkin väkevästi esiintynyt Ruben Loftus-Cheek on löytänyt maalivirettään myös Chelseassa. Kasassa on nyt viisi maalia viimeiseen kuuteen peliin.
Aika käy vähiin
Sarrin hyökkäyspään pelisuunnitelman voisi tällä hetkellä sanoa olevan erittäin pahasti levällään, ja tämä näkyy otteluiden tulosten ja pelien kontrolloinnin lisäksi vahvasti myös yksilötasolla. Alkukaudesta joukkuetta pitkälti yksin kannatellut Eden Hazard on tehojen puolesta kadonnut kuvasta lähes täysin, ja taustalta tukea tuova Marcos Alonsokin on loistanut hyökkäyspäässä poissaolollaan.
Huolestuttavampaa on kuitenkin se, että esimerkiksi Manchester Unitedia ja viimeisimpänä myös Tottenhamia vastaan koko pelillinen paketti puolustuspeliä ja maalivahtia myöten olivat niin sekaisin, että koko Chelsean joukkue näytti ajoittain kentällä eksyksissä olevalta lammaslaumalta.
Sarrilla on käsissään loppuvuodeksi valtava taakka. Italialaisella on kieltämättä käsissään pääosin kyvykäs ja ennen kaikkea leveä ryhmä. Aikaa Sarrilla ei kuitenkaan ole enää paljon, ja pelilliset umpisolmut pitäisikin saada aukaistua mieluiten jo ennen joulukuun otteluruuhkaa. Hyväksi tavoitteeksi loppuvuoden osalta voisikin asettaa sen, että Chelsea olisi vielä vuoden vaihtuessa taistelemassa realistisesti sijoista 2–3 Manchester Cityn todennäköisesti mennessä jälleen kerran menojaan.
Sarrin seuraava todellinen pelillinen mittari siintääkin jo silmissä, kun Chelsea isännöi 8. joulukuuta Manchester Cityä Stamford Bridgellä.
Artikkelikuva – talkchelsea.net
