Sallisen sivukatsomo: Pelaajasiirtojen läpinäkyvyys

Kenellä on varaa palkata Robert Lewandowski?

Tätä varmasti mietitään kuumeisesti nyt ympäri Eurooppaa, kun puolalaiskärki yrittää väkisin löytää tiensä ulos Bayern Münchenistä. Lewandowski on ilmaissut, ettei halua seuran kanssa riitaisaa eroa, mutta joidenkin tietojen mukaan hyökkääjä olisi valmis jopa jättämään harjoituskauden väliin osoittaakseen, ettei aio Baijerissa enää pelata.

Toinen jalka ulkona nykyisestä seurastaan on myös Liverpoolin Sadio Mané, jota huhut vievät Bayerniin Lewandowskin tilalle. Kummankin pelaajan nykyinen sopimus päättyisi vuoden päästä, mutta viimeisimpien tietojen mukaan kumpikaan ei aio odottaa sinne asti, vaan haluaa vaihtaa maisemaa heti.

Täytyy muistaa, että siirtomarkkinoilla mikään ei ole koskaan sitä, miltä näyttää, emmekä me tiedä kuin vain murto-osan siitä, mitä kulissien takana tapahtuu. Yltiöpäiseen prässipelaamiseen kykenemätön Lewandowski ei ole Bayernia valmentavan Julian Nagelsmannin näköinen pelaaja, ja ymmärrys tästä saattaa vaikuttaa myös seuran näkemykseen puolalaisen asemasta.

Mané taas on saattanut esimerkiksi kuulla, että Liverpool aikoo priorisoida Mohamed Salahin jatkosopimuksen ennen hänen vastaavaansa ja vetänyt tästä omat johtopäätöksensä. Toisaalta Liverpool taas saattaa olla halukas rahastamaan Manélle, jos tietää, ettei senegalilainen aio tehdä jatkosopimusta.

Molempien tapauksissa huhut lähtöhaluista ovat kuitenkin peräisin ennen kaikkea pelaajien leireistä, eivät seuroilta. Tämä antaa ymmärtää, että siirtohalukkuus on kummassakin tapauksessa pelaajalähtöistä, eikä niinkään Liverpoolin tai Bayernin tahtotila.

Siirtyivät Lewandowski ja Mané lopulta muualle tai eivät, on kummankin siirtosaaga oiva osoitus siitä, missä jalkapallomaailman siirtomarkkinat tällä hetkellä menevät – ja samalla monella tapaa kuvajainen 2020-luvun yhteiskunnasta.

Nykyään on käytännössä mahdoton löytää pelaajia, jotka haluaisivat rakentaa itsestään todellisia seuraikoneja. Poissa ovat Francesco Totit, Steven Gerrardit ja Raúlit, jotka eivät suostuneet jättämään omaa seuraansa kuin vasta pakon edessä.

Kyse ei ole kuitenkaan vain muuttuneesta jalkapallomaailmasta, vaan muuttuneesta maailmasta. Siinä, missä esimerkiksi suurten ikäluokkien edustajat kokivat ylpeyden aiheeksi sen, että työskentelivät samalla työnantajalla koko uransa, ei vastaavaa ajatusmaailmaa ole mahdollista löytää millenniaali-ikäluokan aivoista. Tämä yhteiskunnallinen murros läikkyy myös jalkapallon puolelle.

Nykyihmiset priorisoivat kokeilunhalua yli turvallisuuden ja kokemuspankkia yli pysyvän perinnön. Yhteiskunnan arvot muuttuvat, eikä sitä ole hyödyllistä jäädä voivottelemaan.

Yksi iso tekijä ilmiön taustalla on sosiaalisen media synty. Somessa eivät rokkaa ne, joiden elämä on tuttua ja turvallista, vaan he, jotka keräävät uniikkeja kokemuksia viikosta toiseen. Koko maailma avautuu meille vain muutamalla näytön painalluksella, minkä vuoksi olemme tiedostavampia ympäröivästä yhteiskunnasta nyt kuin 30 vuotta sitten.

Tällä on sekä positiivisia että negatiivisia vaikutuksia. Yhtenä näistä on FOMO-ajatusmallin synty, jolta eivät säästy jalkapalloilijatkaan. Kun some pukkaa silmillesi jatkuvasti uusia vaihtoehtoja, pesiytyy aivoihin helposti ajatus siitä, että ”olisinko sittenkin tyytyväisempi Barcelonassa?” – vaikka nykytilanne olisikin kaikin puolin lähes täydellinen.

Samaan aikaan pelaajat ovat oppineet ymmärtämään oman arvonsa entistä paremmin, sekä hyvässä että pahassa. Monet pelaajista ovat jo seuratumpia kuin seurat, joita he edustavat. Luonnollisesti tämä voi ajaa pelaajat ajattelemaan, että he ovat kasvaneet ulos senhetkisestä seurastaan ja tarvitsevat uusia haasteita.

Toisaalta viimeaikaiset tutkimustulokset tukevat väitettä siitä, että pelaajat ovat monella tapaa seuroja isompia. Nyt kasvavan fanisukupolven odotetaan tulevaisuudessa osoittavan lojaaliuttaan ja fanitustaan pelaajille seurojen sijasta.

Toisaalta sekä Lewandowskin että Manén siirtohalukkuus on helppo ymmärtää. Kumpikin on voittanut nykyisessä seurassaan kaiken mahdollisen. Kumpikin on yli 30-vuotias. Uran parhaita vuosia on vielä jäljellä, mutta ei liikaa. Aika uusien haasteiden hakemiselle on monessa mielessä otollinen, eikä kumpaakaan voi siitä syyttää.

Samalla kumpikin siirto, toteutuessaan, olisi pelaajan näkökulmasta jossain määrin erikoinen. Ainakin, jos asiaa katsoo hieman perinteisimpien arvojen läpi.

Huippu-urheilussa kaikessa on kyse voittamisesta. Kumpikaan kaksikosta ei voi siirtyä sellaiseen seuraan, jossa voittaisi varmasti nykyistä enemmän pokaaleja. Voi jopa väittää, että kummallakin on nykyisessä seurassaan suurempi mahdollisuus voittaa merkittäviä pokaaleja kuin missään muualla.

Lisäksi kumpikin on nykyisen seuransa fanien suosiossa ja nauttii selvästi suurta arvostusta seuran sisäisessä hierarkiassa. Molemmilla on myös mahdollisuus yltää huikeisiin henkilökohtaisiin saavutuksiin.

Manésta voisi hyvin tulla Liverpoolissa sekä Valioliigan eniten otteluita pelannut että eniten maaleja tehnyt afrikkalainen pelaaja. Käytännössä ainoa uhkakuva tälle saavutukselle on joukkuekaveri Salah, jonka tulevaisuuden suunnitelmat ovat niin ikään tällä hetkellä auki.

Lewandowskista puolestaan tulisi varmuudella Bundesliigan kaikkien aikojen paras maalintekijä, jos hän päättäisi jatkaa uraansa Münchenissä. Legendaarisen Gerd Müllerin yli 40 vuotta sitten tekemään ennätykseen on matkaa enää 53 maalia. Nykyisellä tahdillaan puolalainen kirisi rinnalle jo kahden seuraavan kauden aikana. Ei ihan turha meriitti makusteltavaksi eläkevuosina.

Kaikesta huolimatta kummankin pelaajan lähtöhalut näyttävät melko suurilta. Luonnollisesti tällaisessa tilanteessa puheenaiheeksi nousee kaiken muun ohella myös vanha suosikki, raha.

Mané saa Liverpoolissa palkkaa ”vain” noin sata tuhatta puntaa viikossa, eli karkeasti kuusi miljoonaa euroa vuodessa. Vaikka potti kuulostaa suurelta, on se vain noin puolet siitä, mitä esimerkiksi Salah ansaitsee.

Bayernissa Mané saisi varmasti tuntuvan palkankorotuksen, varsinkin jos hän täyttää Lewandowskin jättämän tyhjiön. Toki palkankorotus olisi edessä Liverpoolissakin, mutta emme voi tietää, onko senegalilainen saanut jo tarpeekseen merseysideläisestä palkkapolitiikasta.

Lewandowskin kohdalla tilanne on hieman toisenlainen. Puolalaiskärki on jo Bayernin parhaiten palkattu pelaaja, joka ansaitsee noin 23 miljoonaa euroa vuodessa. Tarkan budjetin seurassa korotusta tuohon tuskin olisi luvassa, mutta onko sitä missään muuallakaan? Barcelona, johon hyökkääjää on huhuissa viety, olisi esimerkiksi kolme vuotta sitten varmastikin ilomielin tuplannut tämän palkan, mutta onko seuralla nykyisessä tilassaan enää varaa sitä tehdä?

Rahanhimo on varmasti jonkinlainen syy siirtojen taustalla, mutta päällepäin näyttää siltä, että isommassa kuvassa kyse on tarpeesta hakea statusta ja kerryttää uranaikaisia kokemuksia. Yksinomaan taloudellisin tai urheilullisin perustein kumpaakaan siirtoa on vaikea perustella.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että asiassa olisi jotain väärää. Jalkapalloilijan ura on lyhyt, ja useamman työpaikan, sarjan tai maan kokeminen on aivan riittävä peruste seuran vaihtamiseen. Lisäksi taustalla voi olla lukemattomia sellaisia syitä – lähtien aina suhteista joukkuekavereihin tai halusta tutustua uuteen kieleen – joita fanit tai media eivät koskaan saa tietää.

Kaiken kaikkiaan näyttää kuitenkin siltä, että jalkapalloilijoiden arvot ovat muuttumassa. Sen sijaan, että tähdättäisiin seuraikoniuuteen, pyritään nyt maksimoimaan lyhyen aikavälin nautintoa ja uranaikaisten kokemusten määrää.

Fanin kannalta tämä voi olla sääli, kun aikaisemmilta vuosikymmeniltä tuttuja seuralegendoja ei pääse enää syntymään. Sen enempää mitään väärää tai mitään oikeaa ei asiassa kuitenkaan ole. Ilmiö vain edustaa lyhytjänteisen someaikakauden arvoja.

Yksi lieveilmiö asiasta on kuitenkin syntynyt. Yhä useammin lähtökuopissa olevat pelaajat tuntuvat pakottavan senhetkisen seuransa myymään itsensä. Keskeisin keino tämän toteuttamiseen on kieltäytyminen seuran toimintaan osallistumisesta ja jättäytyminen sivuun harjoituksista tai jopa otteluista.

Vastaavalla tavalla haluamansa siirron on saanut muun muassa Virgil van Dijk. Toisaalta myös epäonnistumisia on nähty. Näistä lähiaikojen tunnetuin lienee Harry Kanen siirtosaaga viime kesältä.

Myös tätä asiaa voi tarkastella kahdelta kannalta. Toisaalta kyse on lellitystä kakarasta, joka haluaa kaiken itselleen heti, eikä suostu kunnioittamaan allekirjoittamaansa sopimusta. Toisaalta jalkapallomaailman itsemääräämisoikeutta ja työn vapautta rajoittavat pelaajasopimukset ovat nykyaikana jo itsessään melko erikoinen instituutio.

Katsoi asiaa kummin vain, voittajaa riitaisasta erosta on vaikea löytää edes jalkapallomaailmassa. Toivotaan siis, että tänä kesänä niiltä vältytään.

Hyvää viikonloppua

Se riittäköön tältä erää. Mielipiteitä asiasta voi jakaa sähköpostitse juuso@teravinkyna.com tai Twitterissä @TeravinKyna. Sallisen sivukatsomon viikkokirjeen tilaajaksi liittymistä taas suosittelen lämpimästi, jos haluat perjantai-iltoihisi jalkapalloaiheista luettavaa. Byyrin sivuilta puolestaan löydät paljon muutakin mielenkiintoista sisältöä – alkaen jalkapallon MM-kisoista, jotka normaalisti alkaisivat tänä viikonloppuna.

Niiden sijasta tänään pelataan kuitenkin Nations Leagueta. Käsiini saamien ääriluotettavien tilastojen mukaan Huuhkajat ei ole koskaan voittanut Romaniaa. Tänään on hyvä laittaa tuo putki poikki.

Hyvää viikonloppua.