Iso-Britannia sai lopulta sen, mitä se halusi. Brexit astui voimaan ja saarivaltio sai vihdoin oikeuden… käyttää omaa valuuttaansa? Päättää omista rajoistaan? Uskoa edelleen olevansa suurvalta?
Brexitin käytännön hyödyt pysyvät meiltä piilossa, mutta yhtä kaikki, eilisestä alkaen Iso-Britannia ei ole enää ollut EU:n jäsen ja se vaikuttaa väkisinkin jalkapallomaailman voimasuhteisiin.
Tästä siirtoikkunasta alkaen EU-pelaajien on täytettävä samat ulkomaalaiskriteerit kuin aiemmin EU:n ulkopuolelta tulleiden pelaajien. On tuskin ihme, että kaikki valioliigaseurat vuonna 2016 vastustivat eroa, sillä viime kaudella Valioliigassa, Mestaruussarjassa ja Skotlannin Valioliigassa pelasi yhteensä 332 eurooppalaista pelaajaa, jotka eivät nykykriteereitä täyttäisi.
Kun EU:n sisällä työvoima saa liikkua vapaasti, tarvitsevat kaikki ulkomaalaiset pelaajat työluvan jalkapalloa Britanniassa pelatakseen. Elämäämme helpottaakseen Ison-Britannian sisäasiainministeriö on kuitenkin tehnyt selkeät pelisäännöt sen suhteen, ketkä työluvan saavat.
Pelaaja saa työluvan, mikäli hän on pelannut tietyn prosenttiosuuden maajoukkueensa otteluista kahden edellisen vuoden aikana. Mitä matalampi on maan Fifa-ranking, sitä suurempi tuo vaadittava prosenttiosuus on.
Kymmenen parhaan joukkoon mahtuvien maiden kansalaisten on täytynyt olla osallisena vain 30 prosentissa maansa otteluista kahden edeltävän vuoden aikana. Suomen osalta tuo sama prosenttiosuus puolestaan olisi 75, mikä tarkoittaa, ettei esimerkiksi Joel Pohjanpalolla ole mahdollisuutta saada työlupaa Englannissa.
Jos tarvittava määrä maaotteluita ei täyty, voi toki erikseen hakea poikkeuslupaa. Tässä tapauksessa pelaaja pisteytetään tämän siirtoarvoon, palkkaan ja nykyisen seuran ja liigan tasoon perustuen. Tietyn pistemäärän saavuttaneet voivat poikkeuskäsittelyn myötä saada työluvan. Vielä on epäselvää, miten pisteytysjärjestelmä käytännössä toimii, ja onko pelaajan tasolla FIFA:ssa sen kanssa jotain tekemistä.
Nykyisten säädösten myötä esimerkiksi N’Golo Kanté tai Riyad Mahrez eivät olisi koskaan saaneet siirtyä Englantiin. Voi toki olla, että se olisi Ison-Britannian etu, mutta ainakin itsestäni maailma olisi huomattavasti ankeampi paikka ilman Leicesterin mestaruutta ja Kanten nousua maailman jalkapalloeliittiin.
Todellisuudessa rajoitukset saattavat ajaa meidät tilanteeseen, jossa valioliigaseurojen on pakko maksaa ylihintaa eurooppalaisista pelaajista, jotta voivat keinotekoisesti nostaa pelaajan pisteitä. Moni Euroopan sarjojen seuroista varmasti ottaa tämän mielellään vastaan, mutta kilpailun kannalta asetelma on kaikkea muuta kuin oikeudenmukainen.
Samaa pisteytysjärjestelmää käytetään myös seurojen taustahenkilökunnan arvioimiseen, koska heitä ei luonnollisesti voi arvioida ottelumäärien perusteella. Tämän perusteella esimerkiksi Ole Gunnar Solskjær ei olisi saanut työlupaa Englantiin, koska oli aiemmin valmentanut ”vain” Norjassa – mikä saattaisi toki olla helpotus monelle Manchester United -kannattajalle. Loppukädessä tämä kuitenkin tarkoittaa, että eurooppalainen osaaminen seuroissa – minkä avulla Valioliiga nykyiseen asemaansa nousi – vähenee merkittävästi.
Toki voi olla, etteivät vaikutukset ole sittenkään niin suuria seuroille kuin pelätään. Voi olla, että poikkeuslupia tullaan myöntämään kuin karkkia Jalin suklaatehtaalla, tai että pian kaikkien maajoukkueiden avauskokoonpano muodostuu valioliigapelaajista. Valioliigan tähtiloiston takana muut sarjaportaat tulevat kuitenkin poikkeuksetta olemaan ongelmissa hankintojen kanssa, sillä niillä ei ole samaa taloudellista tulivoimaa maajoukkuepelaajia hankkiakseen.
Lisäksi maaottelukriteeri ja pisteytysjärjestelmä asettavat eri-ikäiset pelaajat erilaiseen asemaan, mikä nykyisen suvaitsevuuden aikakautena on vähintäänkin kulmakarvoja nostattavaa. Nuorten pelaajien hankinta vaikeutuu, sillä esimerkiksi Gio Reyna, Eduardo Camavinga tai Ansu Fati eivät täytä työlupaan vaadittavia kriteereitä.
Pisteytysjärjestelmä ei toki suinkaan ole ainoa tempaus, jolla nuorten pelaajien siirtymistä Isoon-Britanniaan on vaikeutettu, sillä Fifan sääntöjen mukaan alle 18-vuotiaat pelaajat eivät saa vaihtaa seuraa kansainvälisesti. Koska EU:n rajojen sisällä vallitse vapaa liikkuvuus, on EU poikkeus tähän sääntöön. Kun Iso-Britannia ei enää EU:hun kuulu, ei se saa enää nauttia poikkeusjärjestelystä eivätkä sen seurat saa hankkia alaikäisiä pelaajia ulkomailta.
Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että esimerkiksi Cesc Fábregas, Paul Pogba, Eric García tai Héctor Bellerín eivät nykysäädösten myötä olisi saaneet Englantiin siirtyä.
Tämä on todellinen ongelma valioliigaseuroille, jotka ovat jo vuosia sitten levittäneet lonkeronsa Euroopan joka kolkkaan ja hankkineet akatemioihinsa jokaisen nuoren, johon lonkeroista irronnut muste on sattunut osumaan.
Samalla tämä voi olla jalkapallolle ainoa positiivinen muutos, joka Brexitistä seuraa. Kun tuoretta verta ei voi tuoda ulkomailta, on brittiseurojen pidettävä kynsin ja hampain kiinni omista lahjakkuuksistaan. Omaan akatemiatoimintaan on pakko panostaa entistä kiihkeämmin. Enää eivät Jadon Sanchot ja kumppanit pääse siirtymään ulkomaille alaikäisinä, sillä he ovat nyt niitä nuoria, joiden kehittämiseen seurojen on pakko panostaa.
Britannian ulkopuolella puolestaan pienemmät seurat voivat pitää lahjakkuuksistaan kiinni entistä pidempään, mikä taas johtaa siihen, että ne saavat heistä kunnon korvauksen, kun he vasta täysi-ikäisinä siirtyvät suurempiin ympyröihin.
Tai sitten voi tietysti käydä niin, että muut Euroopan suurseurat haistavat veren ja haalivat riveihinsä jokaisen vähänkään lahjakkaan eurooppalaislupauksen omaa asemaansa pönkittääkseen. Kun Dortmund ei voi kääntyä Englannin suuntaan lahjakkuuksia hankkiakseen, on sen käännyttävä muualle.
Haittapuolena on pelko farmiseuratoiminnan syntymisestä. Esimerkiksi Manchester Cityn omistajilla on osuuksia neljässä eri seurassa Euroopassa. Tämän myötä he voivat ostaa huoletta nuoria pelaajia Euroopan sisällä muihin seurojen ja siirtää heidät Cityyn, kun he tulevat täysi-ikäisiksi. Ottelumäärää farmiseuroissa keinotekoisesti kontrolloimalla myös pisteytysjärjestelmä voidaan ohittaa.
Englannin maalla Brexit näkyy todennäköisesti nykyisten top-joukkueiden ja muiden välisen kuilun kasvamisena entisestään. Ne, joilla on rahaa, voivat maksaa ylihintaa pelaajista, jotka täyttävät työlupaan vaadittavat kriteerit. Samalla lupaavista brittipelaajista tullaan maksamaan ylihintaa, sillä tasokas brittipelaaja on nyt aidosti tasokasta ulkomaalaista arvokkaampi. Ne, joilla on rahaa, tulevat dominoimaan markkinoita, kun muiden kohtaloksi tulee selvitä kiristyvien rajoitteiden ikeessä.
Pitkässä juoksussa on kuitenkin vaikea nähdä, että muutokset voisivat tehdä mitään muuta kuin heikentää Valioliigan dominanttia asemaa kansainvälisessä kilpailussa. Uusien rajoitusten myötä on todennäköistä, että nykyistä harvempi huippupelaaja löytää osoitteekseen Englannin, mikä väistämättä vaikuttaa katsojien kiinnostukseen. Ennen kaikkea lupaavien eurooppalaisnuorien määrä Valioliigassa vähenee radikaalisti.
Muutos tuskin on huomattavissa heti, eikä se tule olemaan nopea, mutta pitkässä juoksussa väistämätön. Kun samalla punnan arvon oletetaan heikkenevän, on valioliigaseuroilla tulevaisuudessa huomattavasti nykyistä vaikeampi asema siirtomarkkinoilla.
Mantereella majailevat huippuseurat ottavat tämän muutoksen kuitenkin vastaan ilolla. Ne voivat tulevaisuudessa pyytää tähtipelaajistaan röyhkeästi ylihintaa, mikä – ainakin teoriassa – pienentää kuilua Valioliigan ja muiden huippusarjojen välillä.
Valioliiga teki pitkään kaiken oikein. Ulkomaalaisvahvistusten ja ennennäkemättömien TV-sopimusten avulla se kasvatti itsestään jätin, joka jätti kaikki muut liigat varjoonsa. Taloudellisesti aivan omaan kastiinsa nousseesta sarjasta tuli kukkulan kuningas, joka katsoi alamaisiaan isällisesti hymyillen. Kuin sanoakseen, että minä pidän teistä, vaikkette koskaan veroisiani olekaan.
Valioliigan nousu selvästi suurimmaksi sarjaksi maailman kilpailluimmassa lajissa on kenties koko urheiluhistorian suurin taloudellinen hauiksen näyttö. Brittien kansallismieleisyydelle sekään ei kuitenkaan voinut mitään. Ja nyt sen on tultava toimeen leikkikentällä, jonka säännöt on tehty sen kasvun rajoittamiseksi.
Hyvää viikonloppua
Ei muuta tällä viikolla. Uusi, uljas vuosi on alkanut ja – kaikesta ”New Year, New Me” -hevonkukusta huolimatta – se näyttää hyvinkin samanlaiselta kuin edellinen. Auringonnousu on kuitenkin jo näköpiirissä. Suomalaisetkin ovat saaneet ensimmäiset rokotteensa, ja ihmisen ja koronaviruksen välinen ottelu on päättymässä ihmisen voittoon.
Jää nähtäväksi, onko kyseessä väsynyt pistevoitto vai täystyrmäys, mutta joka tapauksessa näyttää siltä, että tämän vuoden aikana tulemme palaamaan edes jonkinlaiseen normaaliin. Ja jo pelkästään se antaa meille syyn hymyillä. Vielä saamme kuitenkin odottaa, joten siihen asti: olkaa varovaisia ja pysykää terveinä.
Hyvää viikonloppua.
