Sallisen sivukatsomo: Ihmisiä vai sijoituksia?

Real Madrid ei, lähtökohtaisesti, olisi halunnut luopua Casemirosta. Seura koki, että brasilialainen olisi paitsi arvokas pelaaja vielä muutaman vuoden, myös hyödyllinen mentori keskikentän nuorille tulokkaille. Real ei kuitenkaan halunnut seistä pitkäaikaisen keskikenttäpelaajansa toiveiden tiellä, kun tämä ilmoitti halustaan siirtyä Manchesteriin.

Manchester United halusi Casemiron, koska se näki tässä viisinkertaisen Mestarien liigan voittajan, ankkurin yhdelle historian parhaista keskikentistä ja pohjapelaajan, joka tekisi kerta heitolla Unitedista kilpailukykyisemmän joukkueen. Pelaajan, jonka hankkimiselle ei vain voi sanoa ei.

Real Madrid puolestaan näki 30-vuotiaassa brasilialaisessa pelaajan, jonka parhaat päivät ovat jo, tai ainakin hyvin pian, takanapäin, jolle joukkueesta löytyy jo luontainen korvaaja ja jonka arvo ei tulisi enää koskaan olemaan niin korkealla kuin se on nyt. Pelaajan, jonka myymiselle yli 70 miljoonalla eurolla ei voinut sanoa ei.

Vastaava tilanne toistui, kun Manchester United lähti seuraavan brasilialaisen perään. Ajaxilla ei ollut yksinkertaisesti minkäänlaista tarvetta myydä Antonya. Pelaaja oli nuori, edelleen kehittyvä ja arvokas pala seuran tulevaisuutta. Mutta kun United osoittautui valmiiksi latomaan tiskiin lähes 100 miljoonaa euroa, tajuttiin Amsterdamissa sama asia kuin Madridissa: pelaajan arvo tuskin tästä enää nousisi.

Sekä Hollannin että Espanjan pääkaupungissa ymmärretään tällä hetkellä harvinaisen hyvin jalkapallotalouden päälle. Ajax, nuoria pelaajia kehittävä ja eteenpäin myyvä kasvattaja, ja Real Madrid, rikas ja maanisesti kaiken voittava jätti, ovat päällepäin hyvin erilaiset seurat. Pohjimmiltaan ne ovat kuitenkin yllättävänkin lähellä toisiaan.

Kummassakin seurassa on tajuttu se perustavanlaatuinen seikka, että vaikka pelaajia tulee kohdella kuin ihmisiä, ovat ne jalkapalloseuroille lopulta vain sijoituseriä, joiden arvo pitää pystyä maksimoimaan.

Vaikka kyseisen sijoitustrendin juuret ulottuvat paljon pidemmälle, on kaikessa laskelmoidussa kylmyydessään sen kenties tunnetuin edustaja Chelsea. Seura on ikään kuin jakanut operatiiviset toimintansa kahteen: toisen tarkoitus on kasata mahdollisimman hyvä jalkapallojoukkue. Toisen tarkoitus on ostaa ja lainata pelaajia siinä mittakaavassa, että lainatuista pelaajista saaduilla varoilla voidaan rahoittaa muuta toimintaa.

Vastaavaa lainarulettia on viime vuosina – joskin pienemmässä mittakaavassa – oppinut pyörittämään myös Liverpool, joka on lisäksi Valioliigan älykkäin pelaajien myyjä. Liverpoolissa ymmärretään, milloin pelaajasta kannattaa luopua ja miten heidän arvonsa saadaan maksimoitua. Siksi seuran nettokulutus on Jürgen Kloppin tulon jälkeen vain noin 220 miljoonaa euroa – paljon rahaa, mutta puolet vähemmän kuin millään muulla Valioliigan top6-seuralla. Siitä huolimatta Pool on samalla ajanjaksolla noussut keskikastista mestariksi.

Tämä lähestymistapa on niin järkevä, että joidenkin seurojen koko olemassaolo perustuu pelaajien arvon maksimoinnille. Dortmund, Euroopan top4-sarjojen paras pelaajien kehittäjä, on tienannut pelaajamyynneillä yli 138 miljoonaa viimeisen kuuden vuoden aikana. Ajax on samalla ajanjaksolla tehnyt pelaajamyynneistä voittoa yli 400 miljoonaa. Benfica lähes 470 miljoonaa.

Nämä seurat ovat ymmärtäneet jalkapallomaailman realiteetit. Ne eivät voi kilpailla Euroopan suurten kanssa puhtaasti taloudellisesti. Ne voivat kuitenkin olla kaikkia muita parempia maksimoimaan omien sijoitustensa tuoton. Jalkapallomaailman ihmiskaupan moraalisuudesta voi olla montaa mieltä, mutta nämä seurat ovat tehneet siitä taidetta.

Tämä lähestymistapa ei kuitenkaan ole vain pienten tai keskisuurten seurojen yksinoikeus. Myös Real Madrid on viimeisten kuuden vuoden aikana pelaajamyynneissään nettovoitollinen.

Los Blancos on kyseisenä ajanjaksona hankkinut uuden, nuoremman, pelaajan seitsemälle avauskokoonpanon paikalle ja voittanut siinä sivussa kolme Mestarien liigan ja kolme La Ligan mestaruutta. Lisäksi seuralla on ollut varaa Eden Hazardin kaltaiseen hutihankintaan. Silti pelaajakaupan nettosuhde on pysynyt plusmerkkisenä.  

Kaikki tämä on johdonmukaisen urheilujohtamisen ansiota. Madridissa on osattu luopua ikääntyvistä avainpelaajista täydellisen oikeaan aikaan. Seurassa on vuosi toisensa jälkeen tehty vaivihkaista nuorennusleikkausta ilman, että kokoonpanoon olisi jäänyt roikkumaan arvonsa menettäneitä, mutta kallispalkkaisia eilispäivän tähtiä.

Johdonmukaisuus onkin avainasemassa, kun katsotaan viimeisen 5–10 vuoden aikana tasaisesti menestymään pystyneitä seuroja. Real Madridissa tunteet on alistettu järkevälle talouspolitiikalle ja sijoitusten arvon varjelemiselle, mikä on tehnyt siitä kovimman Mestarien liigan dynastian mitä historiassa on nähty.

Liverpoolissa talousjohtaminen, urheilujohtaminen ja valmentaminen puolestaan kulkevat käsi kädessä. Klopp ei ehkä ole täysin alisteinen seuran talouspolitiikalle, mutta hän ymmärtää, että pitkän aikavälin menestys vaatii uhrauksia kentän lisäksi en ulkopuolella. Samanlaistan johdonmukaista talouspolitiikkaa noudattaa myös esimerkiksi Manchester City, joka ei pelkää avainpelaajiensa myymistä, vaikka sillä pohjattomat taskut hankintoja varten olisikin.

Toisissa seuroissa johdonmukaisuus taas on alisteista hetkelliselle höntyilylle. Chelsea, esimerkiksi, toimii monella tapaa taloudellisesti järkevästi, mutta äkkipikaisuus valmentajapuolella on johtanut siihen, että rahaa joudutaan polttamaan jatkuvasti uuden päävalmentajan pelityyliin sopiviin pelaajiin. Samalla moni hyvä pelaaja ei suurista odotuksista huolimatta löydä Länsi-Lontoosta pelillistä kotiaan, minkä vuoksi he menettävät arvonsa lähes täysin. Yksityiskohdat ovat kunnossa, kokonaisuus ei.

Toisissa seuroissa talouspuoli taas alistetaan liian helposti päävalmentajan toiveille tai pikavoittojen tavoittelulle.

Barcelona on yksi esimerkki tästä ajattelutavasta. Xavin talousnäkökulmasta kestämättömille toiveille alisteinen urheilujohto yritti koko kesän päästä eroon Frenkie de Jongista, pelaajasta, jolla on enemmän pitkän aikavälin arvoa kuin lähes kellään muulla koko joukkueessa.

De Jongin myynti tuli ajankohtaiseksi, kun seura tarvitsi rahaa 33-vuotiaan Robert Lewandowskin rekisteröimiseksi. Samalla seuran viime kesän ykköshankinta, 200 000 euron viikkopalkkaa nostava Memphis Depay jumittaa penkillä puolalaisen takana ja menettää arvoaan joka viikko.

Barcelona on toki tunnetusti muutenkin kunnostautunut pelaajien arvon romahduttajana. Seuraan on viime vuosina tuotu valtava määrä pelaajia – Antonia Griezmann ja Philippe Coutinho etunenässä – lähinnä tunnepohjaisesti, ilman minkäänlaista suunnitelmaa siitä, miten sijoitusten arvoa tullaan suojelemaan. Yllä mainitusta kaksikosta, esimerkiksi, ei lopulta saatu minkäänlaista tuottoa pelillisesti eikä taloudellisesti.

Yhtä lailla Manchester Unitedin, maailman kenties taloudellisimmin johdetun jalkapalloseuran, kaupallisen osaamisen voi kyseenalaistaa. Siinä, missä esimerkiksi Real Madrid ymmärtää luopua arvoaan menettävistä tähdistä ajoissa, ollaan ManUssa paniikin äärellä, kun ikääntyvä, kallis ja pelillisesti arvottomaksi käynyt hyökkääjä tahtoo vaihtaa maisemaa.

Unitedissa on viime vuosina tehty lukuisia hutihankintoja, koska seuran rekrytointipolitiikka on muistuttanut liikaa Barcelonan vastaavaa. Sijoitusten varalle ei ole ollut selkeää suunnitelmaa, jolloin tähtihankinnat ovat tulleet Manchesteriin lähinnä menettämään arvoaan.

Jalkapallossa sijoittaminen ei ole toki vain taloudellista. Myös urheilullinen menestys kelpaa tuotoksi. Jos ikääntyvä pelaaja pystyy tuomaan joukkueelleen pokaaleja, on hän maksanut itseensä sijoitetut rahat takaisin, vaikkei jälleenmyyntiarvoa enää olisikaan.

Tätä toivotaan tällä hetkellä erityisesti Unitedissa ja Barcelonassa. Sillä ilman urheilullista menestystä käteen on jäämässä jälleen vain läjä hutiosakkeita.

Hyvää viikonloppua

Sen pituinen se. Lisää värikynää voit kysyä sähköpostitse juuso@teravinkyna.com tai Twitterissä @TeravinKyna. Nautinnollisia lukuhetkiä perjantai-illalle puolestaan tarjoaa Sallisen sivukatsomon viikkokirje, jonka tilaajaksi liittyminen on täysin ilmaista.

Hyvää viikonloppua.