Tässä juttusarjassa tutustutaan ruotsalaiseen jalkapalloon ja sen historiaan. Samalla yritetään etsiä Ruotsin resepti menestykseen sekä kentällä että sen ulkopuolella.
110 vuotta maaotteluita
Ruotsia voi melkein kutsua vakiojoukkueeksi MM-kisoissa, sillä maa pelaa jo 12:nnen kerran MM-kisojen lopputurnauksessa, ja naapurimaassa odotetaankin 12 vuoden tauon jälkeen MM-kisoja vesi kielellä. Tämän takana on pitkä ja kunniakas historia, johon kuuluu muun muassa kansainvälisen jalkapalloliitto Fifan perustaminen. Ruotsi oli yksi seitsemästä maasta, jotka olivat perustamassa Fifaa Pariisissa 21. toukokuuta 1904.
Nykyään Ruotsin palloliitto tunnetaan nimellä Svenska Fotbollsförbundet, mutta Fifaa perustamassa ollut organisaatio oli Svenska Bollspelsförbundet.
Svenska Bollspelsförbundet kuitenkin lakkautettiin, koska sen toimijat eivät halunneet kuulua kansallisen urheiluliiton (Riksidrottsförbundet) lipun alle. Tilalle perustettiin Svenska Fotbollsförbundet, joka liittyi Riksidrottsförbundetiin ja hyväksyttiin Fifan jäseneksi 1906.
Ruotsi pelasi ensimmäisen maaottelunsa 12. heinäkuuta 1908 Göteborgissa, jossa se kaatoi Norjan murskalukemin 11-3. Ottelu pelattiin lähes tulkoon samalla paikalla, josta tänä päivänä löytää Gamla Ullevin, eli IFK Göteborgin, GAISin ja Örgryten kotikentän.
Vertailun vuoksi Suomen A-maajoukkue otteli ensimmäistä kertaa virallisesti vain kolme vuotta myöhemmin, 22. lokakuuta 1911, kun juuri Ruotsi saapui Helsinkiin pelaamaan ystävyysottelua. Olympialaisiin valmistautumassa olleet joukkueet kohtasivat Eläintarhan kentällä, ja kokeneemmat ruotsalaiset veivät kamppailun lukemin 2-5.
Pienenä kuriositeettina sanottakoon, että Suomi eteni lopulta Tukholman olympialaisissa mitalipeleihin asti, eli pidemmälle kuin isäntämaa Ruotsi. Ruotsi joutui taipumaan jo neljännesvälierissä Alankomaille, kun taas Suomi hävisi välieräottelun Iso-Britannialle. Pronssiottelussa Alankomaat ryöpytti silloista Suomen ruhtinaskunnan maajoukkuetta lukemin 9-0.
MM-kisoja 30-luvulta asti
Ensimmäiset MM-kisat järjestettiin vasta 1930, ja ennen sitä varsinainen arvokisa oli kesäolympialaisissa järjestetty jalkapalloturnaus. Ruotsi osallistui vuosina 1908-1952 jokaiseen jalkapalloturnaukseen olympialaisissa, poikkeuksena Amsterdamin kisat 1928, joista Ruotsi jättäytyi pois.
Ensimmäisiin MM-kisoihin, Uruguayssa 1930, ei järjestetty karsintaa, vaan kaikki Fifan jäsenmaat kutsuttiin. Eurooppalaisjoukkueiden keskuudessa kiinnostus oli aluksi alhainen hintavan matkan ja pitkän poissaolon vuoksi. Lopulta kuitenkin Ranska, Jugoslavia, Romania ja Belgia matkasivat Etelä-Amerikkaan.
Italian kisoihin 1934 järjestettiin ensimmäistä kertaa karsinnat. Suomi ei osallistunut, mutta Ruotsi karsi ensimmäisenä Pohjoismaana MM-kisoihin voitettuaan Viron ja Liettuan yksinkertaisessa karsintalohkossa. Ruotsi voitti Argentiinan neljännesvälierissä, mutta taipui pronssimitalisteille Saksalle puolivälierissä. Finaalissa nähtiin kuitenkin ruotsalaisvärejä, kun Ivan Eklind toimi erotuomarina Italian voittaessa Tšekkoslovakian 2-1.
Silloin 29-vuotias Eklind on vielä tänä päivänäkin nuorin MM-finaalin viheltänyt erotuomari.
Vuoden 1938 kisoissa Ruotsi oli neljäs, ja toisen maailmansodan takia pidetyn tauon jälkeen Ruotsi otti pronssia Brasilian MM-kisoissa 1950. Ruotsi ei karsinut Sveitsin kisoihin 1954, mutta palasi lopputurnaukseen isäntänä 1958.
Kisapaikkakuntina toimivat Solna (Tukholma), Göteborg, Malmö, Helsingborg, Eskilstuna, Norrköping, Sandviken, Uddevalla, Borås, Halmstad, Örebro ja Västerås.
Jotkut nimet voivat yllättää, mutta esimerkiksi Sandviken on suuri palloilukaupunki, joka on nykyään tunnettu lähinnä jääpallosta. Sekä Sandvikens IF (21 kautta) ja Sandvikens AIK (yksi kausi) ovat pelanneet Allsvenskanissa. Kaupunki on tunnettu valimosta, ja jalkapalloa käytettiin aikanaan parantamaan suhteita työntekijöiden ja esimiehien välillä 1900-luvun alussa.
Tämä oli Ruotsissa yleistä viime vuosisadan alkupuoliskolla ja myös suurin syy siihen, miksi jalkapallosta muodostui kansallisliike.
Ruotsin onni oli myös saada juuri ne MM-kisat, joista television myötä tuli suuri läpimurto. Jalkapallon suosio näkyi myös katsomoissa, ja Ruotsin menestys tarkoitti käytännössä loppuunmyytyä välieräottelua ja finaalia.
Kilpailu koveni kansainvälisellä tasolla hurjaa vauhtia 1950-luvulta eteenpäin. Sveitsin vuoden 1954 kisoihin karsi 37 maata, ja vuoden 1958 kisoihin peräti 55, mikä näkyi myös osittain Ruotsin menestyksessä.
Ruotsalaiset jäivät Chilen (1962) ja Englannin (1966) kisojen ulkopuolelle, mutta 1970-luvulla Ruotsissa elettiin taas maajoukkuejalkapallon kulta-aikaa, ja Ruotsi osallistui kolmiin perättäisiin kisoihin: 1970 (Meksiko), 1974 (Länsi-Saksa) ja 1978 (Argentiina).
Silloinen maajoukkue ei ollut nimekkäimmästä päästä, ja suurimpana tähtenä voidaan pitää Länsi-Saksan ja Argentiinan kisoissa mukana ollutta Ralf Edströmiä.
Vaikka Allsvenskan kärsi yleisökadosta, oli maajoukkue suhteellisen suosittu. Vahvan kollektiivisen idean omaava joukkue sijoittui parhaimmillaan viidenneksi 70-luvun kisoissa. Seurajoukkuetasolla ruotsalaisten menestys oli 1970-luvulla maltillista, poikkeuksena Malmön esiintyminen Euroopan Cupin (nykyinen Mestarien liiga) finaalissa 1979.
Maajoukkueen jatkuva eteneminen kisoihin oli siinä mielessä hiukan yllättävää: lopputurnausjoukkueissa vain kuusi pelaajaa pelasi seurajoukkueessa Ruotsin ulkopuolella.
Kasarilta nykypäivään
Vielä mielenkiintoisempaa oli maajoukkueen konttaaminen 1980-luvulla, kun kotimaiset seurat menestyivät eurokentillä. IFK Göteborg voitti UEFA-cupin (nykyinen Eurooppa-liiga) kaksi kertaa (1982 ja 1987) ja eteni myös Euroopan Cupissa välieriin asti vuonna 1985, joissa Barcelona oli kuitenkin vahvempi edeten finaalin rangaistuspotkukilpailun jälkeen.
Maajoukkue sai vielä odottaa paluuta parrasvaloihin, ja sekä Espanjan kisat 1982, että Meksikon kisat 1986 jäivät väliin. Espanjan kisoihin joukkuemäärää oli kaiken lisäksi lisätty kahdeksalla.
Paluu MM-kisoihin tuli vuonna 1990, kun Ruotsi selviytyi Italian kisoihin. Ruotsi passitettiin kuitenkin tylysti kotiin jo lohkovaiheessa, saldonaan kolme perättäistä tappiota Brasiliaa, Skotlantia ja Costa Ricaa vastaan.
Vuonna 1992 Ruotsi pääsi ensimmäistä kertaa EM-kisoihin.
Viimeistä kertaa kahdeksan joukkueen kesken ratkottu Euroopan mestaruus pelattiin Ruotsissa, ja isäntämaa raivasi tiensä semifinaaleihin lohkovoittajana. Saksa oli kuitenkin vahvempi Ruotsia vahvempin, mutta hävisi sensaatiomaisen mestaruuden ottaneelle Tanskalle. Lohkovaiheessa Tanska oli vieläpä jäänyt Ruotsin taakse!
Päävalmentaja Tommy Svensson oli vasta aloittanut oman tarinansa kirjoittamista, ja suurin menestys odotti jo kulman takana Ruotsin raivatessa tiensä vuonna 1994 Yhdysvalloissa pelattuihin MM-kisoihin.
Svensson oli luonut joukkueen, jolla oli itseluottamus kohdillaan. Suhteellisen nuori joukkue, 30-vuotias Roland Nilsson oli vanhin, hävisi vain yhden pelin. Hävitty peli oli semifinaali tulevia maailmanmestareita, Brasiliaa, vastaan. Pronssiottelussa Ruotsi kyykytti Bulgariaa 4-0, ja juhli 36 vuoden jälkeen taas mitalia jalkapallon MM-kisoissa.
Vertailun vuoksi Ruotsin jääkiekkomaajoukkue voitti 1959-1994 neljä MM-kultaa, kymmenen hopeaa ja kahdeksan pronssia, sekä kruunasi kaiken voittamalla keväällä 1994 olympialaisten jääkiekkoturnauksen.
Jalkapallomaajoukkue oli silti kansan keskuudessa rakastetuin.
Ranskan kisoihin Ruotsi ei karsintalohkostaan päässyt, jäätyään Skotlannin ja Itävallan taakse, mutta sekä vuonna 2002 (Etelä-Korea ja Japani) että 2006 (Saksa) Ruotsi oli jälleen MM-karkeloissa mukana.
Molemmissa kisoissa länsinaapurin taival katkesi neljännesvälieriin.
EM-kisoissa Ruotsi on esiintynyt joka kerta lähtien vuodesta 2000, mutta vain kerran se on edennyt lohkovaiheesta jatkoon. Puolivälieriin pääsy vuonna 2004 on ainakin italialaisilla hyvässä muistissa. Lohkon viimeisessä pelissä Ruotsi ja Tanska pelasivat 2-2-tasapelin, mikä oli ainoa tulos, jolla Italia saattoi pudota jatkosta.
Ruotsi selvisi Venäjän kisoihin kaatamalla Italian pudotuspeliparissa, ja myös San Sirolla miltei 14 vuoden takaiset tapahtumat olivat yhä muistissa.
Karsinnoista jälleen kisoihin
Ruotsi on tullut tutuksi historian saatossa kurinalaisella joukkuepelaamisella, johon ollaan palattu päävalmentaja Janne Anderssonin aikana. Erik Hamrén rakensi maajoukkuetta lähinnä Zlatan Ibrahimovicin ympärille, mikä oli Ruotsissa ennennäkemätöntä.
Vaisujen tuloksien takia maajoukkue eli tietynlaista suvantovaihetta Hamrénin alaisuudessa, ja ennakko-odotukset MM-karsintoihin olivat matalat. Ranskan ja Hollannin oletettiin kävelevän muiden ylitse. Fantastisesti sujuneet karsinnat ovat kuitenkin jälleen nostaneet Blågultin kansan suosioon.
Ruotsin mahdollisuuksiin ei uskottu, mutta onnekas tasapeli Hollantia vastaan osoittautui kultaakin arvokkaammaksi. Kyseisestä ottelusta jäi jossiteltavaa, kun Bas Dostin maali hylättiin loppuminuuteilla, mutta Ruotsi ei jäänyt tilannetta surkuttelemaan.
Lopulta Ruotsi eteni maalieron turvin pudotuspelivaiheeseen Ranskan voitettua lohkon.
Italiaa vastaan pudotuspeliparissa Ruotsi oli myös selvä altavastaaja. Kotona Ruotsi kairasi 1-0-voiton, mutta silti Italia oli selvä suosikki myös toiseen osaotteluun. San Sirolla kotijoukkue ei kuitenkaan pystynyt murtamaan tiivistä ruotsalaispuolustusta, ja tippui dramaattisesti MM-kisoista ensimmäisen kerran sitten vuoden 1958.
Venäjällä tullaan näkemään joukkue, joka pelaa toisilleen ja puolustaa erittäin tarkasti. Kisojen alla suurin huolenaihe on ollut maalinteko, kun Ruotsi on poistunut kentältä kolmessa viimeisimmässä maaottelussa tekemättä maaliakaan.
Ruotsin mahdollisuudet päästä jatkoon lohkostaan ovat realistiset, mutta edessä on kolme kovaa peliä. Ennakkosuosikkina lohkoon lähtee puolustava maailmanmestari Saksa, kun taas toisesta jatkopaikasta vääntävät tiukimmin Ruotsi ja Meksiko. Neljättä lohkojoukkuetta, Etelä-Koreaa, povataan jumboksi. Jatkopaikka ratkotaan todennäköisesti Ruotsin ja Meksikon ottaessa mittaa toisistaan lohkovaiheen viimeisellä kierroksella Jekaterinburgissa.
Ruotsissa uskotaan mahdollisuuksiin, mutta riittääkö kollektiivisuus menestykseen?
