Robin Lod – Jakomäestä Ateenaan

Cafe Livingissä on hiljaista. Etelä-Ateenassa sataa kaatamalla, mutta tarjoilijat hymyilevät sisällä aurinkoisesti. Huomaamattomana salin takaosassa istuskelee rennonoloinen ammattilaisjalkapalloilija.

Panathinaikosin ja Suomen A-maajoukkueen keskikentän ja hyökkäyspään moniosaaja Robin Lod siemailee kahviaan. Paikkavalinta sopii hyvin hänen rauhalliseen olemukseensa – ei nyt tehdä tästä numeroa, vaikka Huuhkaja-tähti onkin iskenyt viikko takaperin kaksi maalia maaottelussa Viroa vastaan.

”Rive on tuonut hyvää ja rentoa meininkiä maajoukkueeseen. Tuloksethan toki aina puhuvat puolestaan. Jos olisi vaikka hävitty viisi edellistä matsia, fiilis olisi ihan erilainen”, Lod pohtii.

Huuhkajapaidassa vuosi 2017 on toki ollut sekä Lodille että koko joukkueelle selvästi edellistä parempi. Tasan vuosi sitten, marraskuussa 2016, Huuhkajien peräsimessä oli surkeasti suoriutunut ruotsalaisvalmentaja Hans Backe. Tunnelma olikin Lodin mukaan tuolloin erilainen.

”Pelasimme harkkapelejä esimerkiksi Saksaa, Belgiaa ja Italiaa vastaan, mitkä eivät olleet ihan helpoimmasta päästä. Tuli monta tappiota peleissä, joissa ei oikein ollut saumoja yllättää. Oli vähän huonoissa fiiliksissä jo ennen kuin karsinnat alkoivat”, Lod muistelee.

Tulosten ohella joukkueessa vallitsevaan ilmapiiriin vaikuttavat toki muutkin seikat. Huuhkajien pelaajat ovat perinteisesti viihtyneet hyvin keskenään. Myös Lod kehuu etenkin kämppäkaveriansa Thomas Lamia, jota hän luonnehtii luonnonlapseksi.

”Siinä on kyllä yksi velikulta, ettei ikinä tiedä mitä tapahtuu. Tomppa haluaa aina kiusata ja jekuttaa kaikkia. Meidät laitettiin juniorimaajoukkueessa samaan huoneeseen. Synkkasi hyvin, ja siitä saakka olemme olleet kämppiksiä maajoukkuereissuilla.”

”Soiri on tosi potentiaalinen”

Tämän syksyn aikana Röbältä on nähty erinomaisia otteita niin voitoissa Islannista ja Kroatiasta kuin tasapelissä Turkkiakin vastaan. Olympiastadionin ollessa remontissa Huuhkajat on joutunut pelaamaan otteluitaan muun muassa Tampereen Ratinalla sekä Turun Veritas Stadionilla. Helsinkiläisyydestään huolimatta Lod kehuu Huuhkajien syksyn otteluiden tunnelmaa.

”Onhan täydelle Olympiastadionille pelaaminen toki eri asia, vaikka olenkin pelannut siellä vain kerran. Tunnelma on kuitenkin ollut nytkin hyvä. On kiva, jos pienempi stadion saadaan täyteen. On ollut nastaa”, Lod iloitsee.

Maajoukkuesyksyn kruunasi aiemmin mainittu Viro-ottelu, jossa Suomi otti selvän voiton rakkaasta etelänaapurista. Tuossa ottelussa Huuhkajien hyökkäyspäässä 24-vuotias Lod oli kuitenkin verrattain jopa kokenut kasvo.

Kokoonpanoon on viime otteluissa murtautunut useita lupaavia nuoria pelaajia, kuten 20-vuotias Fredrik Jensen, jonka kanssa Lod rakenteli toisen maalinsa. Syksyn puhutuin Huuhkaja-lupaus on puolestaan ollut Pyry Soiri, joka syötti Lodin ensimmäisen maalin ja teki itse yhden.

”Pyry Soiri on tosi potentiaalinen kaveri. On kiva nähdä vierestä, kun hän pelaa itseluottamuksella, eikä välitä siitä, että pelaa vasta ensimmäisiä A-maajoukkuepelejään. Hän uskaltaa haastaa yksykkösissä, ja sellaista laituria meillä ei hirveästi vielä ole”, Lod ylistää.

HJK yhä sydäntä lähellä

Seurajoukkuepuolella alun perin Suurmetsän Urheilijoista Pohjois-Helsingistä ponnistanut Lod on kulkenut pitkän matkan kreikkalaiseen suurseuraan Panathinaikosiin. Yläasteikäisenä HJK:hon siirtynyt Lod kolusi läpi Klubin juniori-ikäluokat ja murtautui lopulta edustusjoukkueeseen. Yhtenä HJK-uransa käännekohdista hän pitää ikimuistoista hattutemppua FC Honkaa vastaan kaudella 2013.

” Sitä ennen en ollut hirveästi vakiinnuttanut paikkaani, pelasin vähän silloin tällöin. Muutaman loukkaantumisen ansiosta sain matsissa avauspaikan ja sain tehtyä kolme maalia. Sen jälkeen pääsi lentoon.”

Ottelu oli monella tapaa ratkaiseva. Lodin hattutemppu oli keskeisessä osassa siinä, että Sixten Boström sai valmennettua Klubin Veikkausliigan mestariksi.

”Luulen, että jos olisimme hävinneet sen ottelun Hongalle, Honka olisi voittanut mestaruuden. Se oli tosi siisti matsi, hirveästi panoksia ja katsomot täynnä”, Lod muistelee.

Hyvät otteet noteerattiin ennen pitkää ulkomailla. Lod jakaa suuret kiitokset edesmenneelle Ville Lyytikäiselle, joka järjesti siirron Panathinaikosiin.

”Muistan, kun istuimme ravintolassa. Hän sanoi, että nyt olisi kreikkalainen seura haluamassa. Olin vähän skeptinen siitä, onko Kreikka se paikka, johon haluan lähteä: silloin oli kaikki eurokriisit ja kaikki. Kun kuulin seuran nimen ja otin vähän selvää, fiilis kuitenkin muuttui.”

Veikkausliiga ei ole sarja, jota uransa huippuvuosia viettävät maajoukkuepelaajat haluavat pelata – lienee reilua sanoa, ettei Lodia todennäköisesti nähdä pariin vuoteen Suomessa. Paluu Klubiin kiinnostaa kuitenkin, ”kun se on ajankohtaista”.

HJK-kannattajien suosikki kertoo seuraavansa Klubin otteita myös Ateenassa. Kännykässä on muistutukset peleistä, ja kun aikaa on, yrittää Lod myös katsoa pelejä.

”Klubi on minulle aina tärkeä seura, jossa olen varttunut nuoruuden ja kasvanut aikuiseksi ja pelaajaksi. Kun Suomeen tulen, on Klubi ihan varmasti ensimmäisenä listalla.”

Belgiaan tai Englantiin?

Panathinaikosin kausi on alkanut hieman vaisusti. Tyypillisesti Kreikan suurseuroihin lukeutuvat ateenalaiset ovat pelanneet hämmentävän kahtiajakoisesti. Kotona pelit sujuvat hyvin, ja joukkue voitti muun muassa Ikuisten vihollisten derbyn Olympiakosia vastaan.

Kuudesta vierasottelusta Panathinaikos ei ole voittanut yhtäkään.

”En tiedä, voiko sitä sanoa kriisiksi, mutta ei tämä ole normaalia isolle seuralle. Tuntuu, että olemme ihan kaksi eri joukkuetta kotona ja vieraissa.”

Lod itse on nauttinut varsin tasaisesta peliajasta, jonka myötä Kreikassa pidempään velloneet huhut mahdollisesta siirrosta esimerkiksi tammikuun aikana ovat taas voimistuneet. Myös Eurooppa-liigan karsinnoissa väläytellyttä Lodia on yhdistetty etenkin Belgian liigan Standard Liegeen, mutta myös Englannin Championshipin Bristol Cityyn ja Wolverhamptoniin.

”Jossain vaiheessa uraani haluan ainakin yrittää pelata top-3-sarjassa ja nähdä, mihin rahkeet riittävät. Onko se nyt vai myöhemmin, aika tietää. Liverpool on aina ollut henkilökohtainen suosikkini, mutten pistäisi pahitteeksi, jos pelaisin jossain muuallakin”, Lod myhäilee.

Tällä hetkellä Jakomäen ja HJK:n kasvatti keskittyy kuitenkin nauttimaan olostaan Panathinaikosissa ja Ateenassa. Aamuisin harjoitellaan, minkä jälkeen aikaa riittää vaimon ja kavereiden, kuten Panathinaikosin saksalaismaalivahti Odisseas Vlachodimosin kanssa oleskeluun ja kahvitteluun. Vapaapäivinä saattavat kutsua Etelä-Ateenan rannat.

Jalkapalloilijan elämänlaatua tuskin huonontavat myöskään Panathinaikosin tunnetusti fanaattiset kannattajat, jotka Gate 13 -T-paidoissaan keskeyttävät rauhallisen kahvihetken pyytääkseen yhteiskuvaa.

”Eihän pelaaja välttämättä kuuntele, mitä siellä chänttäillään. Kyllä sen kuitenkin huomaa, kun on hirveästi katsojia ja meteliä. Se on alitajunnassa. Energia välittyy katsomosta kentälle, ja se on siistiä”, Lod ylistää ennen poseerausta ja leveää hymyä.

 

NOPEAT

Paras asia Jakomäessä? Jakomäen hiekkakenttä.

Kuuluuko ananas pizzaan? Ei.

Paras kreikkalainen ruoka? Souvlaki.

Uusi Tuntematon sotilas? Herättää tunteita. Haluaisin mennä katsomaan, en ole vielä nähnyt.

Länsimetro? Toivottavasti kaikki menee hyvin. En yllättyisi, vaikka ei menisi.

Kuka voittaa 2018 MM-kisat? Brasilia tai Argentiina…Brasilia ehkä. Ei eurooppalainen maa.

 

Kuva: Alec Neihum