Teemu Pukin Norwich Cityn Valioliiga-kausi päättyi putoamiseen. Ansaitusti. Kanarianlintujen taival on mielenkiintoinen huippujalkapallon isomman kuvan näkökulmasta, jossa yhdistyvät yhtäältä viihdyttävyys ja brändin rakentaminen sekä toisaalta tuloksen maksimointi ja sitä kautta arvokkaat tv-rahat.
Hieman karrikoiden voisi todeta Norwichin tehneen itsestään sympaattisen putoajan. Tämän voi tulkita jo siitä, kuinka usein Norwichia kehuttiin hyväksi jumboksi. Vähemmälle jäi kritiikki sarjan selkeästi heikoimmasta joukkueesta.
Vuotta aiemmin Norwich dominoi Championshipia pallonhallintaan pohjanneella lyhytsyöttöpelillä. Saksalaismanageri Daniel Farke ei luopunut keltapaidat kirkkaisiin valoihin tuoneesta pelitavasta, vaikka materiaali – etenkin keskikentän osalta – tiedettiin liian heppoiseksi Valioliigaan.
Farke miehistöineen oli kuin banaalien keskiajalle sijoittuvien tv-sarjojen naiivi, mutta jaloudessaan myötätuntoa herättävä sankari, joka lähtee urheasti, henkeään uhaten suorittamaan mahdotonta tehtävää. Parempaa maailmaa ei voi muuten saavuttaa. Itäenglantilaisten tapauksessa sympaattisen sankarin onnellinen loppu jäi kuitenkin kaukaiseksi haaveeksi.
Lopputulema oli 21 pistettä. Matkaa viivan päälle jäi 14 pinnaa. Pisteodottamien (xP) valossa Norwich ei ollut aivan niin huono, kuin sarjajumbon lohduton pistepotti antaa ymmärtää. Farken miehistön olisi pitänyt kerätä 33 pistettä. Sekään ei olisi riittänyt.
Norwich kuitenkin keräsi kehuja ja sympatiaa pitkin kautta. Usein toisteltu lause oli joukkueen kaatuminen heikkoon viimeistelyyn. On totta, että Norwich olisi voinut tehdä enemmän kuin nähdyt 26 maalia. Se pelasi usein hyvin etenkin ensimmäisillä puoliajoilla, mutta ei onnistunut hyödyntämään vahvoja jaksojaan riittävän tehokkaasti.
Kolikolla on kuitenkin toinenkin puoli. Norwichin alakerta oli tuuliajolla koko kauden. Joukkue päästi 75 maalia, mikä oli selvästi eniten koko sarjassa. Surkea puolustuspelaaminen jäi kuitenkin vähemmälle huomiolle nousijan kerättyä sympatiapisteitä rohkeasta pelityylistään.
Norwichin symppaaminen alkoi jo kauden avauspelistä, jossa se koki 1–4-tappion Liverpoolin vieraana. Kanarianlinnut jäivät pahasti jyrän alle, mutta uskalsivat silti purkaa tulevan mestarin hurjaa vastaprässiä lyhyillä syötöillä. Oliko tämä järkevää? Ei, mutta se oli näyttävää.
Norwichin sympaattisuutta lisäsi myös se tosiasia, että joukkuetta ei juurikaan vahvistettu. Seura käytti vahvistuksiin vain reilut kuusi miljoonaa euroa.
KANARIANLINNUT siis tekivät itsestään sympaattisen putoajan pelityylinsä ja rekrytointipolitiikkansa myötä. Isossa kuvassa tämä saattoi olla järkevää. Jos Carrow Roadilla olisi haluttu maksimoida säilymisen mahdollisuutta, joukkueeseen olisi pitänyt investoida tai pelitavan olisi pitänyt olla pragmaattisempi – mahdollisesti molempia.
Norwichin kohdalla ei myöskään sovi unohtaa huippujalkapalloon pesiytynyttä brändiajattelua, jossa seuran identiteettiä rakennetaan enenevissä määrin pelitavan kautta. Putoaminen on fanien ja isomman yleisön silmissä hyväksyttävämpää, kun joukkue pyrkii pelaamaan progressiivista jalkapalloa. Puolustusvoittoinen selviytymistaistelu kerää harvemmin kehuja, vaikka se usein maksimoi tulosta sarjan tyvipäässä.
On selvää, että Norwich epäonnistui lyhyellä tähtäimellä. Se putosi. Pidemmällä tähtäimellä valittu tie saattaa kantaa hedelmää. Joukkue välttänee putoajia yleensä odottavan kaaoksen. Oikea puolustaja Max Aarons siirtynee isompiin ympyröihin. Mahdollisia lähtijöitä ovat vasen pakki Jamaal Lewis, juonikas Emiliano Buendia, oma poika Todd Cantwell ja toppari Ben Godfrey. Kaikki tuskin karkaavat. Pari kolme pelaaja mahdollisesti. Jos Farke jää, joukkueella on hyvät saumat taistella nopeasta paluusta Valioliigaan.
Ja sitten on tietysti Teemu Pukki, Championshipin viime kauden paras pelaaja ja maalikuningas. 30-vuotiasta kotkalaista pidettiin talvella varmana lähtijänä, mikäli seura putoaa. Heikon kevään myötä tilanne voi olla toinen. Pukin kokonaismaalimäärä, 11 osumaa on mainio saldo sarjajumbon ykköskärjeltä. Maaleista kuusi kappaletta, toisin sanoen yli puolet syntyivät viiteen ensimmäiseen peliin. Pukki osui keväällä kahdesti pilkulta. Suomalaisen edellinen pelitilanne maali on joulukuun puolivälistä 17. kierrokselta.
Norwich nettoaa ranskalaisesta visiitistään yli sata miljoonaa euroa tv-rahaa. Lisäksi se tulee saamaan laskuvarjorahaa seuraavien kausien aikana moninkertaisen määrän siihen verrattuna, mitä Championshipin huomattavasti pienempi tv-sopimus tarjoaa.
Nämä ovat arvokkaita miljoonia seuralle, jonka kotiseutu itäisessä Englannissa on edelleen hyvin agraarista. Norwichin pääomistajan, 79-vuotiaan julkkiskokki Delia Smithin arviolta reilun 30 miljoonan euron nettovarallisuus ei tarjoa pelimerkkejä seuran käyttöön.
Esimerkiksi Burnley käväisi Valioliigassa kaudella 2014-15, mutta jätti panostukset siirtomarkkinoilla vähiin. Sen sijaan Clarets investoi fiksusti seuran infrastruktuuriin, muun muassa olosuhteisiin, akatemiaan ja scouttiverkostoon. Pelaajaryhmä säilyi hyvin kasassa, seura palasi Valioliigaan vuotta myöhemmin ja on pysynyt siellä nyt viisi kautta. Toki huomattavan erilaisella pelitavalla kuin Norwich.
NORWICHIN edesottamukset heittävät isoja pelitavallisia kysymysmerkkejä Valioliigaan nousevien joukkueiden suuntaan. Progressiivista futista Championshipissa pelannut keltapaitainen ryhmä hurmasi, mutta oli pääsarjassa vastaantulija. Sama tapahtui vuotta aiemmin Fulhamille, joka tuli ylös niin ikään rytmikkäällä pallonhallintapelillä, mutta Valioliigassa korttitalo sortui jo varhain syksyllä – suurista panostuksista huolimatta.
Sen sijaan esimerkiksi Cardiff oli lähellä säilyä vuosi sitten, vaikka joukkueen materiaali oli Championshipin keskikastin tasoa. Cardiff pelasi korutonta brittipalloa, joka oli helppo integroida pääsarjaan.
Päättyneen kauden jättiyllättäjä Sheffield United jatkoi samalla perinteisiä englantilaisia arvoja henkineellä sapluunalla Valioliigassa ja oli lopulta lähellä europelejä. Bladesin pallonhallintaprosentti oli 44,4, Norwichin 49,8. Kanarianlintujen taakse jäivät tällä saralla muun muassa Wolverhampton ja Everton. Tilaston heikoimman noteerauksen, 41,8, kellotti Newcastle. Steve Bruce viritti taktisen inhorealismin St. James’ Parkilla äärimmilleen ja hilasi heikon joukkueen kirkkaasti kuiville.
Oikeastaan ainoa nousija, joka on pyrkinyt määrittämään pelin virtausta pallonhallinnalla ja onnistunut säilymään ylhäällä on Bournemouth.
Nyt samat pelitaktiset kysymykset sinkoutuvat Leedsiin. Jos joku on varmaa, niin se, että kulttivalmentaja Marcelo Bielsa ei tingi periaatteistaan.
Englannin nukkuvan jättiläisen paluu Valioliigaan herättää ansaitusti innostusta – sekä seuran statuksen että Bielsan peluuttaman huippuviihdyttävän pelityylin ansiosta. Leedsin pärjäämisestä ei kuitenkaan ole takeita. Sen ovat osoittaneet ensin Fulham ja nyt Norwich.
Kirjoittaja on toinen Valjuraati-podcastin juontajista. Lisää tarinaa Norwichista ja päättyneestä Valioliiga-kaudesta on luvassa keskiviikkona ja torstaina ilmestyvissä Valjuraadin jaksoissa.
