Jos jokin asia saa paljon ihailijoita, on todennäköistä, että se herättää ihmisissä myös vastareaktioita. Näin on käynyt myös Islannin jalkapallomaajoukkueen kohdalla.
Tunteita puolin ja toisin
Islannin miesten jalkapallomaajoukkue pelasi itsensä jalkapallokartalle päästessään vuoden 2016 EM-kilpailuihin ja esiinnyttyään siellä edukseen. Alkujaan puolustusvoittoinen ja taisteleva altavastaaja keräsi sympatiaa jalkapallon ystäviltä ympäri maailmaa kiusatessaan isompiaan. Pienen saaren kisaurakkaa ja kansaa seurattiin tiiviisti, ja Islanti rynnisti sensaatiomaisesti kahdeksan parhaan joukkoon.
Kisojen kenties puhutuin joukkue hankki nopeasti itselleen myös arvostelijoita, joita valtava hehkutus ja Islannin yksipuolinen pelityyli alkoi ärsyttää.
Ensimmäistä kertaa maailmanmestaruuskilpailuihin selviytynyt joukkue jatkaa totutulla tyylillään tänäkin kesänä. Avausottelu Argentiinaa vastaan päättyi komeaan 1–1-tasapeliin. Kotimaassaan joukkue nauttii tietysti valtaisaa suosiota, josta osoituksena toimivat lauantaisen ottelun katsojaluvut: televisionkatselijoista 99,6 prosenttia seurasi maajoukkueen kamppailua.
Muualla on ollut havaittavissa jonkinlaista kyllästymistä loputtomalta tuntuvaan Islannin ihasteluun. Joidenkin silmissä sympaattisuus on karissut pois islantilaisten yltä, ja sosiaalisessa mediassa tapahtuvan keskustelun perusteella ainakin monet suomalaiset ovat ärtyneet ylenpalttisesta Islanti-ylistyksestä. Alun perin futishipsterien hypettämästä jalkapallokääpiöstä on kasvanut ihailtu ja inhottu outolintu, jonka tarina herättää tuntemuksia laidasta laitaan.
Mistä on Islanti tehty?
Eräs syy vastareaktioihin on Islannin pelaajamateriaalin aliarvioiminen. Monia on alkanut ärsyttää jatkuva pienen kansakunnan ja pelaajien siviiliammattien korostaminen. On totta, että maalivahti Hannes Þór Halldórsson on ohjannut muun muassa musiikkivideoita. On totta, että laitapuolustaja Birkir Már Sævarsson on uransa ehtoopuolella palannut Reykjavikiin ja pelaamisen ohella työskentelee pakkaajana suolatehtaalla.
Pääasiassa maajoukkue kuitenkin koostuu piinkovista jalkapalloammattilaisista, jotka muodostavat vuosien mittaisen yhteisen kokemuksen myötä todella yhtenäisen kollektiivin. Joukkueen tärkeimmät pelaajat ovat suurinpiirtein kolmekymppisiä, ja pelanneet yhdessä poikamaajoukkueista asti. Tämänkaltaisesta pitkäkestoista yhteispeliä on vaikea väheksyä maajoukkuepalloilussa.
Kisajoukkueesta kaksi pelaajaa tulevat Islannin liigasta, mutta muuten kokoonpanosta löytyy miehiä muun muassa Serie A:sta, Valioliigasta, Bundesliigasta, Venäjän ja Hollannin pääsarjoista sekä Englannin mestaruussarjasta. Ei ole siis ihme, että joukkue on valmis haastamaan isojakin maita. Miksi mediassa sitten toitotetaan jatkuvasti pelaajien sivubisneksistä tai pienestä kotikylästä?
Median tehtävä on luoda kiinnostavia tarinoita, joita ihmiset haluavat kuluttaa ja joista he haluavat puhua kahvipöydissä, Twitterissä, tai missä ikinä. Daavid vastaan Goljat -asetelma sekä pienuuden ja sympaattisuuden korostaminen myyvät hyvin, oli niissä liioittelua tai ei. Kun otetaan lähtökohdat huomioon, Islannin menestys on kokonaisuudessaan mieletön saaga.
Jos maa onnistuu vakiinnuttamaan asemansa arvokisakävijänä, uutuudenviehätys ja pelaajien taustojen eksotisointi vähenevät, mutta toistaiseksi Islannissa riittää ammennettavaa.
Antijalkapalloa?
Monia sulavan jalkapallon ystäviä hiertää luonnollisesti Islannin omintakeinen pelityyli, jota harvemmin on totuttu näkemään huipputasolla. Joukkue nojaa aggressiiviseen asennepelaamiseen puolustaen syvällä omassa päädyssä. Jokainen sivurajaheitto omalla hyökkäyskolmanneksella on erikoistilanne, joista Islanti on viime vuosina onnistunut tekemään kosolti maaleja.
Pelaamista on haukuttu jalkapallon vastaiseksi ja tylsäksi.
Toistaiseksi se on kuitenkin ollut tehokasta. Argentiinalla oli vaikeuksia löytää murtautumispaikkoja, kun islantilaiset pyörivät herhiläisinä Lionel Messin ja kumppaneiden kimpussa.
Toden totta, Islannin pelaamaa jalkapalloa ei voida kuvailla klassisen kauniiksi. Tiukka puolustaminen ja vastaiskujen kyttääminen saattavat vaikuttaa puuduttavalta, varsinkin jos vastustaja joutuu hakkaamaan päätänsä seinään eikä löydä ratkaisuja. Kliseisesti voidaan sanoa, että Islanti pelaa omilla vahvuuksillaan. Pienempiään vastaan pelatessa joukkue on silloin tällöin ollut vaikeuksissa. Kun sen on täytynyt ottaa ottelussa pallollinen vastuu, Islannin pelaaminen ei ole ollut parhaimmillaan.
Vaikka jalkapallo on viihdettä, ei Islannin kaltaisella joukkueella ole vastuuta viihdyttävyyden pyrkimisestä, vaan se haluaa vain ja ainoastaan maksimoida menestymismahdollisuutensa. Tämän joukkue on edellisen valmentajan Lars Lagerbäckin ja nykyisen luotsin Heimir Hallgrímssonin aikakaudella omaksunut hyvin.
Tuntuu siltä, että Islanti saa vielä hyvän aikaa pitää altavastaajan ja yllättäjän asemansa, vaikka pelaajamateriaalinsa puolesta joukkue on varsin kilpailukykyinen monien maiden kanssa. Vähälukuinen kansa ja eksoottinen maantiede – kuten myös fyysinen pelitapa – takaavat sen, että islantilaisia pidetään aina voittajina ja selviytyjinä.
Voitto tai tasapeli on hieno saavutus, tappiokin usein kunniakas saavutus isompaa maata vastaan, oli vastassa sitten kuka tahansa. Milloin joukkueelle saa alkaa esittää isompia vaatimuksia?
Suomalaisilla erityinen syy
Onko kyse suomalaisesta kateudesta? Pienuudellaan brassaileva Islanti on muistutus siitä, että Suomenkin kokoiselta valtiolta voidaan realistisesti odottaa kisapaikkaa.
”Väkiluvultaan Espoon kokoinen Islantikin on kisoissa. Suomalainen jalkapallo on tuomittu kurjuuteen”, on saattanut Huuhkajia henkeen ja vereen kannattava henkilö kuulla sunnuntaiseuraajalta. Valtaosa erilaisista mittasuhteiden ja kokoluokkien vertailuista on mielenkiintoista ja niistä saa tehtyä raflaavia knoppeja, mutta varsinaisen analyysin kannalta ne ovat usein epäolennaisia.
Oli kateudella osuutensa tai ei, taustalla vaikuttaa myös eräs keskeinen ottelu parin vuoden takaa.
Suomalaisissa jalkapallokannattajissa närää Islantia kohtaan herättää luonnollisesti vuoden 2016 lokakuun kuudennen päivän tapahtumat. Suomi johti Reykjavikissa käytyä MM-karsintakamppailua lukemin 1-2 loppuhetkille asti, kunnes Alfreð Finnbogason tasoitti pelin lisäajan alussa ja viitisen minuuttia myöhemmin Ragnar Sigurðsson viimeisteli sääntöjenvastaisesti, mutta hyväksytysti voittomaalin sinetöiden suomalaisten painajaisen.
Voitolla Huuhkajien karsintataipale olisi saanut toisenlaisen käänteen, mutta sen sijaan ottelu jäi historiaan yhtenä katkerimmista suomalaistappioista. Voitto edelliskesänä EM-kisoissa vakuuttaneesta Islannista olisi ollut makea osoitus suomalaisesta jalkapallokyvykkyydestä.
Itsetietoinen kansa
Katsomon puolella ja kaduilla islantilaisfanit vaikuttavat itsevarmoilta, ehkä jopa ylimielisiltä. Islantilaiset ovat pankkikriisinsä jälkeen löytäneet itsestään sen saman kansan, joka vuosituhannen taitteessa kieri varallisuudessa ja matkusteli maailmalla. He haluavat näyttää nauttivansa täysin rinnoin siitä, että heidän kotimaansa paistattelee suurissa parrasvaloissa.
Ja se Hú-huuto. EM-kisojen aikana islantilaisfanien helposti matkittavasta huudosta tuli ilmiö. Nopeasti kävi myös ilmi, ettei kyseinen chant ollut suinkaan islantilaisten keksimä, vaan se oltiin omaksuttu muualta. Yksinkertaisuudessaan ja usein toistettuna huudosta on muodostunut jokseenkin rasittava, vaikkakin se on yhä varsin vaikuttava.
Huutoon on reagoitu muiden maiden kannattajien toimesta. Jo mainitussa Islannin ja Suomen välisessä kohtaamisessa suomalaiskannattajat vastasivat kuuluvasti rikkomalla huutosarjaan kuuluvan hiljaisuuden lainauksella Frederikin Tsingis Khanista. MM-kisojen avausottelussa argentiinalaiset puolestaan huusivat jokaisella kerralla infernaalisesti peittäen islantilaisten huhuilun tehokkaasti.
Tulevaisuus auki
Nähtäväksi jää, jatkuuko Islannin arvokisaputki tulevaisuudessa, kun nykyiset luottopelaajat vanhentuvat. Ainakin juniorituotantoon on satsattu. Infrastruktuuri on kunnossa ja resurssit kohdennetaan oikein. Arvokisapaikat ovat tehneet kansasta jalkapallohullun, joten panostukset nuorten jalkapalloiluun ovat varmasti laajalti hyväksyttyjä.
Ei kuitenkaan kannata mennä asioiden edelle. Islanti kohtaa näissä MM-kisoissa alkulohkossaan vielä Nigerian (22.6.) ja Kroatian (26.6.). Laadukkaassa lohkossa paikka kahden kärjessä on kiven takana, mutta avausottelun tasapeli avaa mahdollisuuksia vaikka mihin. Paikallinen kansa lienee tyytyväinen jo nykyiseen suoritukseen, mutta janoaa tietysti myös jatkopelejä.
Kaksi vuotta sitten Islanti pelasi itsensä Euroopan kartalle, mutta näytettävää riittää vielä. Avausottelu antoi lupaavan osoituksen joukkueen iskukyvystä. Islannilla on edessään vielä ainakin kaksi ottelua aikaa saada uusia ystäviä – ja vihaajia.
Kuva – The18
