Kolmekymmentä vuotta kului Liverpoolin liigamestaruuksien välillä. Se on pitkä aika. Se on niin pitkä aika, että jalkapallo on muuttunut paljon tuona aikana. Niin on toki muukin yhteiskunta.
Vuoden 1990 keväällä Saksa oli vielä kahtia jaettu maa, vaikka maa esiintyikin ensimmäistä kertaa yhdistyneenä jalkapallon MM-kisoissa. Tupakointi oli sallittu niin lentokoneissa kuin baareissakin ja Euroviisut järjestettiin vielä Jugoslaviassa.
Tuo kaikki on minulle jotain täysin tuntematonta – kolmekymmentä vuotta on niin pitkä aika, etten ollut itse edes syntynyt, kun Liverpoolissa viimeksi juhlittiin liigamestaruutta.
Kiitollisena halki vaikeuksien
On helppo sanoa, että olen päässyt minua vanhempia kannattajia helpommalla. En ole joutunut todistamaan Liverpoolin hiljattaista taantumista Englantia – ja koko Eurooppaa – dominoineesta mahdista kestohäviäjäksi. En ole päässyt tottumaan mestaruuksiin ja joutunut yhtäkkiä tottumaan siihen, ettei niitä enää tulekaan. En ole joutunut elämään niin vahvasti menneessä.
Toisaalta minä en ole koskaan kokenut aikaa, jolloin Liverpool olisi aidosti ollut menestyvä joukkue. En ole koko elämäni aikana päässyt todistamaan liigamestaruutta. Olen kasvanut sellaisen joukkueen kannattajaksi, jolta mestaruutta ei kannata odottaa, sillä aina tulee kuitenkin pettymään. Liverpool ja liigamestaruus ei ole ollut osa reaalimaailmaa minun elinaikanani; se on ollut vain kaukainen utopia.
Siitä huolimatta me nuoremmatkin kannattajat olemme ottaneet seuran omaksemme. Olemme jaksaneet kannattaa punaisia läpi vaikeiden aikojen ja halki muiden faniryhmien ilkkumisen. Olemme pystyneet elämään omassa utopiassamme kaikki nämä vuodet.
Ja nyt kuin tuo utopia on todellisuutta, olen kiitollinen kaikista niistä kokemuksista, joita Liverpool on minulle vuosien varrella tarjonnut.
Olen kiitollinen, että seura opetti minulle kärsivällisyyttä. Vuodesta toiseen, läpi jälleen uusien pettymysten, opin luottamaan siihen, että mestaruus on tulossa. Ei ehkä tänä vuonna, ei ehkä ensi vuonna, mutta jossain kohtaa. Kun vain jaksaa odottaa.
Olen kiitollinen, että seura opetti minulle nöyryyttä. Kaikki Liverpoolin kannattajat ovat joutuneet kuulemaan uskomattoman määrän pilkkaa muiden englantilaisseurojen faneilta. Ehkä enemmän kuin minkään muun seuran. Siitä vain. Pilkatkoon. Me olemme pitäneet jalat maassa. Ja nyt kun mestaruus on meidän, iloitsen oman joukkueeni onnistumisesta, en muiden epäonnistumisesta.
Olen kiitollinen, että seura opetti minulle uskoa. Monta kertaa kävimme lähellä. Monta kertaa jouduimme pettymään. Mutta kaikki läheltä piti -tilanteet näyttivät minulle, että kaikki on mahdollista. Kunhan vain uskoo. Eikä usko horjunut edes niinä vuosina, kun kynsimme keskikastia.
Vaikka pokaaleja on tullut vähän, olen silti saanut paljon. Ja siitä olen kiitollinen.
Historian ylivoimaisin kausi
Koronaviruksen aiheuttama tauko jättää tästä kaudesta poikkeuksellisen maun. Monet ovat sen vuoksi vähätelleet Liverpoolin mestaruuden arvoa.
Ja osittain mestaruus varmasti tuntuu erilaiselta tauon vuoksi. Tyhjät stadionit ja käytännössä jo ennen taukoa varmistunut mestaruus ovat vähentäneet sitä kiimaa, joka tauon jälkeisissä kauden viimeisissä peleissä on ollut.
Sillä jokainen jalkapalloa seuraava tiesi jo maaliskuussa, että Valioliigan mestaruus tulee kauden päätteeksi Anfieldille. Me vain jouduimme odottamaan sitä ennätyspitkään.
Ei se mitään. Olemme me pitkin kautta rikkoneet muitakin ennätyksiä.
Juuri Liverpoolin ylivoimaisuus on se syy, jonka vuoksi tätä mestaruutta ei millään mittarilla voi pitää muita vähempiarvoisena. Päinvastoin.
Ei tätä kautta tulla muistamaan siitä, että pokaalia nostettiin tyhjille katsomoille. Ei edes siitä, että mestaruuden jo ratkettua paino kaasupolkimella alkoi hellittää ja joukkue ei saavuttanut Manchester Cityn piste-ennätystä tai sivunnut Arsenalin tappiotonta kautta.
Tämä kausi tullaan muistamaan siitä, että Liverpool oli täysin omassa kastissaan. Siitä, että tämän kauden Liverpool on Valioliigahistorian ylivoimaisin joukkue, jonka mestaruus alkoi näyttää varmalta jo jouluna.
Ja sitä faktaa ei yksikään liian pitkään odotettu kuukausi vie meiltä pois.
Täydellisyyden kulttuuri
Liverpool varmisti mestaruutensa seitsemän peliä ennen kauden loppua, mikä on Valioliigan jaettu ennätys. Joukkue voitti 18 ottelua putkeen, millä se myös sivuaa liigan ennätystä. Voittamalla 24 peräkkäistä kotiottelua seura nousi yksin ennätyksen haltijaksi.
Vaikka Pool aloitti kauden Cityn päähaastajana, karkasi se kaikilta muilta jo kauden ensimmäisen puolikkaan aikana. Tämän saavutuksen kovuutta vain alleviivaa se, että Cityä on viime vuodet tituleerattu Valioliigan kaikkien aikojen kovimmaksi joukkueeksi, jonka nettokulutus viimeiseltä viideltä vuodelta on 602 miljoonaa puntaa. Liverpoolin nettokulutus samalta ajalta on 108 miljoonaa.
Jürgen Klopp on rakentanut Merseysidelle täydellisyyden kulttuurin, jollaista ei ole missään muualla maailmassa. Tuon kulttuurin avulla jokainen pelaaja on pystynyt nostamaan suorituskykynsä uudelle tasolle.
Niin Sadio Mane kuin Mohamed Salah saapuivat Anfieldille potentiaalisina, mutta vielä tasonsa todistamattomina ratkaisijoina. Andy Robertson ja Georginio Wijnaldum tuotiin seuraan Mestaruussarjaan pudonneista joukkueista.
Kenties parhaiten Kloppin aikaa kuvastaa kapteeni Jordan Henderson. Vielä muutama vuosi sitten ihmiset ympäri Englantia nauroivat Hendersonille ja ilkkuivat Liverpoolille siitä, että mies on seuran kapteeni. Nyt Mestarien liigan ja Valioliigan voittanut sekä vuoden pelaajaksi valittu johtaja nauraa makeimmin.
Tämä mestaruus on ollut tekeillä jo pitkään ennen tätä kautta.
Jos joku haluaa edelleen väittää, että COVID-19-pandemian aiheuttama tauko vähentää mestaruuden arvoa, antaa hänen niin tehdä. Todellisuus on, että mestaruus oli jo varma ennen kauden katkeamista.
Kloppin Liverpool asetti standardit, joita ei ennen ole Valioliigassa nähty. Se, ettei joukkueelle enää tauon jälkeen ollut juuri pelattavaa vain alleviivaa sitä, kuinka ylivoimainen suoritus takana on.
Kuten Klopp ja pelaajat itse ovat sanoneet, tämä mestaruus on Liverpoolin kannattajille. Niille, jotka pysyivät seuran mukana läpi vaikeiden aikojen. Niille, jotka jaksoivat uskoa. Mitä sitten, jos jouduimme odottamaan sitä muutaman ylimääräisen kuukauden? Mitä sitten, jos kansanjuhlia ei voida vielä moneen kuukauteen järjestää? Se on lyhyt aika kolmenkymmenen vuoden rinnalla.
Maailma on meidän
Kolmekymmentä vuotta on pitkä aika. Maailma on muuttunut sinä aikana paljon. Vuonna 1990 homoseksuaalisuus luokiteltiin WHO:n toimesta sairaudeksi. Neuvostoliiton ensimmäiseksi presidentiksi valittu Mihail Gorbatšov palkittiin Nobelin rauhanpalkinnolla. Historian ensimmäinen WWW-sivu kirjoitettiin.
On hyvä, että maailma muuttuu. Muutos tuo kehitystä. Ihmiset, jotka jäävät menneisyyteen, eivät pärjää.
Enää Liverpool-fanienkaan ei tarvitse elää menneessä. Maailma on meidän tässä ja nyt.
