Kohti MM-kisoja: Varman voittajan tragedia – Brasilia 1950

Byyri pohjustaa kesän MM-kisoja julkaisemalla 25 tarinaa unohtumattomista kisamuistoista. Sarjan aiemmat jutut ovat luettavissa täältä. Lue, liikutu ja kommentoi somessa!

Jalkapallo-ottelusta muodostuu harvoin sanaa. Yksi sana ei yleensä pysty kuvaamaan tarpeeksi suurta määrää tunnetta ja historiaa. Maracanaço on kuitenkin tällainen sana. Sanan takana on valtaisa määrä pettymystä, tuskaa ja inhimillistä tragediaa.

Kisat pitkän tauon jälkeen

Kun 15 maata alkoi pelata MM-kisoja Brasiliassa 1950, olivat ne ensimmäiset MM-mittelöt 12 vuoteen. Toinen maailmansota oli siirtänyt myös jalkapallon juhlaa, joka sai vihdoin tilaa kukoistaa. Olisiko sille ollut parempaa paikkaa kukkia kuin brasilialaisen samban syke?

Brasilian kotikisat muistetaan myös ensimmäisinä MM-kisoina, joissa Englanti päätti pitkän kisaboikottinsa. Englantilaisten tie jäi kuitenkin nöyryyttävästi alkulohkoon, ja he saivat lähteä varhaiselle kotimatkalle.

Kisaisäntien lähtö kisoihin oli puolestaan vakuuttava. Avausottelussa otettu 4-0-voitto Meksikosta saneli tahdin. Sveitsiä vastaan joukkue kompastui tasapeliin, mutta tämän jälkeen taipuivat Jugoslavia, Ruotsi ja Espanja. Näistä kaksi viimeistä yhteismaalein 13-2!

Outo turnaus ilman finaalia

Vuoden 1950 MM-turnaus on tähän päivään mennessä ainoa, jossa ei ole pelattu varsinaista MM-finaalia. Maat jaettiin neljään lohkoon. Lohkovoittajat etenivät loppusarjaan, jossa kaikki kohtasivat toisensa. Tuon loppusarjan taulukko määritteli sijoituksen yhdestä neljään.

Brasilian murskavoitot Ruotsista ja Espanjasta teki siitä monien mielessä jo lähes varman mestarin, mutta yksi ottelu oli vielä pelaamatta. Peli Uruguayta vastaan.

Uruguay oli kulkenut loppusarjaan huomattavasti kevyempää polkua. Se oli ollut mukana ainoassa kolmen maan lohkossa, jossa pelasivat lisäksi Bolivia ja Ranska. Syy maiden pienempään määrään lohkossa oli erikoinen ja oman aikansa kuva.

Kisoihin selvisi alun perin 16 maata, mutta Skotlanti ja Turkki vetäytyivät pois karsintojen jälkeen. Skotit jäivät pois, koska he eivät kokeneet ansaitsevansa kisapaikkaa. He olivat hävinneet karsintataipaleella Englannille 1-0 ja jäivät kotiin. Skotlantilaiset eivät mieltäneet olevansa MM-kisapaikan arvoisia, jos eivät olleet edes oman saarensa ykkösiä. Turkkilaiset puolestaan jättivät kisamatkan tekemättä kalliiden matkustuskustannusten takia.

Kansainvälinen jalkapalloliitto FIFA tarjosi vapautuneita paikkoja Portugalille ja Irlannille, mutta kumpikin kieltäytyi kohteliaasti kunniasta. Lopulta Ranska tarttui FIFAn kutsuun ja oli mukana kisojen lohkoarvonnassa. Absurdiksi homma meni siinä vaiheessa, kun lohkot oli arvottu ja Ranska päätti sittenkin olla lähtemättä. Näin Uruguayn ja Bolivian alkulohkon ottelu oli lohkon ainoa. Uruguay voitti sen 8-0 ja eteni loppusarjaan kaksi peliä vähemmän pelanneena kuin kanssakilpailijat.

Uruguay aloitti loppusarjan pelaamalla tasan 2-2 Espanjan kanssa sekä voittamalla aivan ottelun lopussa maalin johtoaseman menettäneen Ruotsin (kirjoittajan huomautus: näin on siis todistetusti joskus käynyt!). Näin päädyttiin tilanteeseen, jossa viimeisessä kamppailussa –  Uruguay-Brasilia – brasilialaisilla oli tasapelillä mahdollisuus voittaa maailmanmestaruus.

Brassien valmistautuminen kärsi politiikasta

1950-luku oli Brasiliassa nopean talouskasvun ja poliittisen aktiivisuuden aikaa. Pian kisojen jälkeen oli tulossa vaalit, ja tämä näkyi Brasilian pelaajien arjessa sitä enemmän, mitä pidemmälle kotikisat etenivät. Pelaajia pidettiin jo varmoina mestareina, ja jokainen ehdokas halusi oman palansa sankareistaan. Brasilian ja Uruguayn pelaajien valmistautuminen poikkesikin toisistaan ottelupäivänä valtaisasti.

Ottelu alkoi neljältä. Uruguayn pelaajat saapuivat kisojen päänäyttämölle, legendaariselle Maracanãlle jo kuusi tuntia ennen peliä. Brasilialaiset olivat puolestaan syöneet hätäisen aamupalan, jonka jälkeen he siirtyivät kuuntelemaan poliittista puhetta. Peliä edeltävä lounas oli myös jäänyt kesken, koska toisaalla oli jälleen poliittinen puhe kuunneltavana. Kun brasilialaiset kuuntelivat poliitikkoja, uruguaylaiset latautuivat stadionin uumenissa.

Kun ottelu Maracanãlla lopulta käynnistyi, oli stadionille ahtautunut lähteestä riippuen 170 000–200 000 brasilialaista juhlistamaan maan ensimmäistä maailmanmestaruutta. Joka tapauksessa lukema on yhä jalkapallo-ottelun maailmanennätys yksittäisessä ottelussa.

Peli oli lähinnä muodollisuus – viimeinen näytös, kansakunnan juhla ja sankareiden ylistys. Maan merkittävimmät sanomalehdet olivat jo viimeistelleet seuraavan päivän etusivunsa voittoa ylistäviksi ja tulevan voiton kunniaksi oli sävelletty sambakin radioon soitettavaksi.

Frank Sinatra, Paavi ja Alcides Chiggia

Maalittoman ensimmäisen jakson jälkeen Brasilia tuli päälle kuin höyryjuna. Frican osuma syntyi heti toisen jakson alussa ja vei isännät ratkaisevan tuntuiseen 0-1-johtoon, kun otti huomioon, että tasapeli riitti Brasilian maailmanmestaruuteen. Karnevaali sai kuitenkin kolauksen, kun peliä oli pelattu 66 minuuttia. Alberto Schiaffino viimeisteli Alcides Chiggian esityöstä tasoituksen.

Kuin puskista tullut maali oli brasilialaisille muistutus heidän kuolevaisuudestaan, ja tuon jälkeen tapahtui jotain ihmeellistä – Uruguay otti ottelun haltuunsa. Se määräsi tahdin ja oli aktiivisempi. Kun ottelua oli 10 minuuttia jäljellä, Uruguayn painostus palkittiin. Joukkueen kapteeni, keskikenttämies Obdulio Varela, laittoi hyvän avaavaan pystysyötön Alcides Chiggialle. Chiggia laukoi terävän laukauksen brasilialaispuolustajan jaloista tolpan juureen. Pallo painui vastustamattomasti verkkoon.

Maracanã hiljeni täysin. On sanottu, että stadionilla, johon oli pakkautunut lähes 200 000 jalkapallon ystävää, tuli niin hiljaista että pystyi kuulemaan hyttysenkin lentävän. Brasilialaisen radioselostajan selostus tilanteesta on jäänyt elämään syvälle maan lajiperimään. Selostaja totesi yhdeksällä eri tavalla Uruguayn tehneen maalin, koska yritti samalla sisäistää ja ymmärtää näkemäänsä. Mestaruus oli oikeasti valumassa pois käsistä. Maalin tehnyt Alcides Chiggia totesi paljon myöhemmin, että vain kolme ihmistä maailmassa on pystynyt hiljentämään Maracanãn: ”Frank Sinatra, Paavi Johannes Paavali II ja minä”.

Maracanaço

Kun englantilainen tuomari George Reader vihelsi ottelun päättyneeksi, käynnistyi yleinen sekasorto. Tuolloin MM-kisojen voittopokaali oli nimetty ranskalaisen Jules Rimetin mukaan. Rimet itse oli valmistellut puheen brasilialaisille, mutta se jäi nyt pitämättä. Vaivihkaa hän luovutti pokaalin Uruguayn kapteenille Obdulio Varelalle. Uruguayn pelaajat lähtivät kuitenkin ylpeästi kunniakierrokselle esittelemään pokaalia 200 000 tyrmistyneelle brasilialaiselle. Ihmiset olivat shokissa, osa itki, osa kiroili, muutama jopa tappoi itsensä.

Ottelun jälkeisenä päivänä Uruguayn pelaajat lähtivät Rio de Janeiroon ostoksille. Brasilialaiset antoivat heille kaiken ilmaiseksi, he kun olivat jo muutenkin vieneet kaiken, millä oli mitään merkitystä.

Kesti vuosia, että Brasilia pelasi maaottelun Maracanãlla. Brasilia ei ole tuon päivän jälkeen myöskään enää koskaan pelannut valkoisessa pelipaidassa. Osa brasilialaisista alkoi syyttää tappiosta maan mustia pelaajia, koska näkivät heidän tuoneen epäonnea. Brasilian mustien asema heikkeni tämän takia pitkäksi aikaa.

Maracanaço oli syntynyt.

Kuva: FOTO:Fortepan / Wikimedia Commons



Byyri.com