Byyri pohjustaa kesän MM-kisoja julkaisemalla 25 tarinaa unohtumattomista kisamuistoista. Sarjan aiemmat jutut ovat luettavissa täältä. Lue, liikutu ja kommentoi somessa!
Jalkapallon MM-kisat ja olympialaiset ovat kasvaneet valtaisiksi tapahtumiksi. Ne ovat nykyisellään niin suuria, että vain harvalla valtiolla on tänä päivänä resurssit järjestää mittaluokan tapahtumia.
Monet tahot ovatkin käyttäneet tilannetta hyödykseen, ja kisoja on kalastettu järjestettäväksi sellaisiin maailmankolkkiin, joiden ihmisoikeustilanteet ovat kyseenalaisia. Maailmalta saatu huomio ja positiivisessa valokeilassa näyttäytyminen houkuttelevat monia valtiojohtajia ja propagandakoneistoja.
Välillä tuntuu siltä, että kuvittelemme ilmiön olevan jotenkin uusi. Sitä se ei toki ole. Jo lajihistorian toiset MM-kilpailut olivat yksittäisen valtion oman vallannäytön väline.
Mussolinin kisat
Benito Mussolini oli oikeastaan ensimmäinen valtionpäämies, joka oivalsi hyödyn, jonka urheilu voi tuoda tullessaan. Atleettiset urheilijat symboloivat voimaa maailmalle, ja menestys ruokkii kansallistunnetta – täydellinen yhtälö.
Mussolini teki kaikkensa sen eteen, että maa sai järjestettäväkseen vuoden 1934 jalkapallon MM-kilpailut. Ei varsinaisesti sen takia, että hän halusi nähdä Italian voittavan, vaan siksi, että hän halusi näyttää muulle maailmalle, että Italia pystyy järjestämään kisat. Toki voittaminen muuttui seuravaksi Mussolinin sydämenasiaksi kisaisännyyden saamisen jälkeen.
Kisat ilman alkulohkoja
Vuoden 1934 kisoissa oli mukana 16 maata. Kisat pelattiin suoraan pudotuspeleinä. Kahdeksan otteluparin avausotteluita kutsuttiin ”ensimmäiseksi kierrokseksi”, jonka voittajat etenivät puolivälieriin. Italialaiset voittivat omassa ensimmäisen kierroksen ottelussaan Yhdysvallat maalein 7-1, eikä tulos jättänyt jossiteltavaa kenellekään.
Jälkikäteen on kovasti väitetty Mussolinin lahjoneen tuomareita. Italian seuraavat ottelut kieltämättä tukevat näitä väitteitä.
Puolivälierässä Italia kohtasi Espanjan. Turnauksen tässä vaiheessa tasapeliin päättynyt ottelu ratkaistiin uusintaottelulla ja näin maiden välillä kävikin.
1-1 päättyneen ottelun puhutuimmassa tilanteessa italialaiset teloivat surutta siihen asti loistavan ottelun pelanneen Espanjan maalivahdin Ricardo Zamoran. Zamora loukkaantui tilanteessa sen verran pahasti, ettei hän pystynyt jatkamaan eikä pelaamaan myöskään uusintaottelussa seuraavana päivänä. Loukkaantumista edeltäneessä tilanteessa ottelun belgialainen erotuomari Louis Baert ei nähnyt mitään rikettä.
Italia voitti uusintaottelun legendaarisen Giuseppe Meazzan maalilla 1-0. Voittomaalin yhteydessä tolppien välissä loukkaantunutta Ricardo Zamoraa tuurannutta varamaalivahtia Juan Noguesia rikottiin siten, ettei hän pystynyt torjumaan palloa. Lisäksi tilannetta oli edeltänyt räikeä italialaisten käsivirhe.
Italia jatkoi eteenpäin välieriin ja Espanjan kisat päättyivät. Ottelu jäi myös sveitsiläisen tuomarin René Mercetin viimeiseksi. Kotiin saavuttuaan Sveitsin jalkapalloliitto eväsi häneltä oikeiden tuomaroida kansainvälisiä pelejä sekä hyllytti hänet kaikista tehtävistään kotimaassa.
Uusi epäilyttävä tuomio ja tuhoutunut ystävyys
Välierässä Italia kohtasi Itävallan Milanossa San Siron stadionilla. Päähuomion varasti jälleen ottelun tuomari. Tasaisen kohtaamisen ainoa osuma syntyi ottelun 19. minuutilla.
Itävallan maalivahti Peter Plazer piti palloa käsissään, kun hänet jyrättiin maaliin. Ottelun tällä kertaa ruotsalainen erotuomari Ivan Eklind hyväksyi maalin. Näin Italia marssi Rooman finaaliin Tshekkoslovakiaa vastaan.
Ottelu ja sen tapahtumat tuhosivat myös Italian valmentajan Vittorio Pozzon ja Itävallan käskyttäjän Hugo Meislin keskinäisen ystävyyden. Vuosien ajan yhteyttä pitäneet herrat eivät enää suostuneet puhumaan toisilleen.
Mestarit ja moraaliset mestarit
Jo ennen välierää oli yleisesti huhuttu, että tuomari Ivan Eklind olisi ollut itsensä Mussolinin valitsema. Monilla aiheutti suurta hampaiden kiristelyä, kun samainen ruotsalainen herra nimettiin myös loppuottelun tuomariksi.
Tshekkoslovakia meni ottelussa johtoon Antonin Pucin maalilla, kun vajaat 20 minuuttia oli pelaamatta. Italia tuli kuitenkin tasoihin kymmenen minuuttia myöhemmin ja tasatilanteessa 1-1 mentiin jatkoajalle.
Jatkoajan viidennellä peliminuutilla syntyi maailmanmestaruuden ratkaissut täysosuma. Sen iski Angelo Schiavio, vaikkakin maalia edelsi kärkimies Giuseppe Meazzan käsivirhe. Näin Italia pääsi silti nostamaan pystiä kotiyleisönsä edessä.
Italialaiset olivat maassaan juhlittuja sankareita, mutta vähintään yhtä juhlavan vastaanoton saivat Tshekkoslovakian pelurit Prahassa. Valtaisat ihmismassat olivat vastaanottamassa sankareitaan, jotka olivat hopeat kaulassa, mutta kansalaisten silmissä moraalisia mestareita.
