Kakkosen tärpit – viisi pointtia viikonlopun kierrokselta

Byyri ennakoi joka perjantai viittä mielenkiintoista Kakkosen ottelua.

A-lohko: MiPK – PEPO perjantaina 9. elokuuta kello 18:30

Mikkeliläisten kesän heikot tulokset ovat pudottaneet joukkueen lohkon yhdeksännelle sijalle. Viisi tappiota kuudesta viimeisestä ottelusta on luvattoman heikko saavutus ryhmältä, joka aloitti kauden hienosti. MiPK toki kohtasi näissä peleissä kärkiviisikon, mutta viime kauden lohkonelonen sortui monessa ottelussa tekopaikkojen tuhlailuun.

Helppoja pisteitä ei ole luvassa myöskään tänään, kun vastaan asettuu piristynyt PEPO. Ilves-laina Jesse Huhtala osui heti ensimmäisessä ottelussaan, ja Paul Obi on viimeistellyt kahdessa viime ottelussa neljä maalia, joten pitkään takkuillut hyökkäys alkaa olla kunnossa. Vaikka PEPO:n kausi on ehditty jo monesti lytätä pannukakuksi, voitto MiPK:sta veisi joukkueen jo viiden pisteen päähän kakkossijasta.

Suora lähetys ottelusta on katsottavissa Etelä-Saimaan verkkosivuilla.

B-lohko: Ilves/2 – KaaPo lauantaina 10. elokuuta kello 17:00

Gnistan johtaa B-lohkoa jo yhdeksän pisteen erolla, mutta kuntopuntarin mukaan Ilves on kaikista kuumin joukkue. Tamperelaiset ovat voittaneet viimeiset neljä otteluaan ja tehtaillut niissä peräti 16 osumaa. Hienoa kautta pelaava sarjanousija taistelee tosissaan lohkon kakkossijasta.

KaaPo:n mainio kotivire jatkui edellisviikolla, kun SalPa joutui pettymään Varsinais-Suomen derbyssä. Tällä viikolla kaarinalaiset saivat jo ennestään kovaan nippuunsa täsmävahvistuksen, kun Juho Salminen palasi TPS:sta entiseen seuraansa. Kaudella 2017 Salminen ja niin ikään KaaPo-paitaan juuri palannut Joona Järvistö mättivät yhteensä 32 rysää Kolmosessa – kuinka tuhoisaa jälkeä kaksikko saa aikaan loppukaudella?

C-lohko: VPS/Akatemia – PK-37 lauantaina 10. elokuuta kello 17:00

Onko tämä Vepsun viimeinen mahdollisuus? 13 ottelun tappioputki on lohduton, eikä se päättynyt viime kierroksellakaan, kun nuori joukkue kärsi niukan 2–1-tappion FC Vaajakoskelle. Akatemiaa on vahvistanut edustuksen pelaajat Hampus Holmgrenista Sebastian Strandvalliin, mutta tulosta ei synny. Mikäli PK-37 voittaa lauantaina, ero putoamisviivan päälle on jo kymmenen pistettä.

PK-37 ei ole vielä voittanut Veikkausliiga-legenda Tero Taipaleen alaisuudessa. Taipale aloitti pestissään heinäkuun alussa, ja saldona on kaksi tasapeliä sekä tappiota. Vaikka putoamisviivan alle on neljä pistettä matkaa, pisteitä kaivataan kuumeisesti – myös lohkojen huonoin 10. sijoittunut putoaa Kolmoseen.

A-lohko: Klubi 04 – MP sunnuntaina 11. elokuuta kello 18:30

Kovin odotuksin kauteen lähtenyt Klubi 04 on voittanut viimeisestä yhdeksästä ottelustaan vain yhden. Nuori joukkue on sortunut etenkin tasapeleihin, joita on tullut myös häntäpään joukkueita vastaan. Pelaajistossa on tapahtunut muutoksia, ja sunnuntaina on luvassa muitakin poissaoloja, sillä U17-maajoukkue pelaa PM-turnauksen päätösottelun edellispäivänä. Klubi 04:stä Minihuuhkajia edustavat Leo Walta ja Kai Meriluoto, joista jälkimmäinen iski hattutempun keskiviikon Islanti-pelissä.

Lohkokärki MP jatkoi tappiotonta kulkuaan JIPPO:a vastaan, ja brassitähti Lucas vei suurimman huomion maalittomaan tasapeliin päättyneessä ottelussa, kun miestä syytettiin Sauli Kettusen tahallisesta telomisesta.

Joensuulaiset jättivät tapahtuneesta selvityspyynnön Palloliiton kurinpitovaliokunnalle, mutta rangaistusta ei ole ainakaan vielä tullut. Myös Klubi 04:n ja MP:n viimeinen keskinäinen ottelu päättyi maalittomana.

B-lohko: GrIFK – KäPa sunnuntaina 11. elokuuta kello 18:30

GrIFK on totuttu näkemään Kakkosen kärkipäässä, mutta tämä kausi on ollut toistaiseksi painajaismainen. Viime viikko antoi uskoa parempaan, kun joukkue saalisti kahdesta tärkeästä ottelusta neljä pistettä. Muutama viikko sitten todella pitkältä näyttänyt matka viimeisen säilyjän paikalle on enää kahden pisteen päässä, ja KäPa:kin on vaivaiset neljä pistettä Granin edellä – kyseessä on siis kuuluisa kuuden pisteen matsi.

KäPa tuhlaili FC Jazzia vastaan paikkoja urakalla paikkoja, ja tuloksena oli toinen tappio peräkkäin.

Vaihtelevasti kauden mittaan pelannut joukkue pelaa lähiaikoina elintärkeät ottelut, sillä GrIFK:n jälkeen se kohtaa EPS:n. Ensimmäisissä otteluissa lähes yksinoikeudella KäPa:n maalinteosta vastannut Chinedu Akuvuo ei ole osunut sitten toukokuun, ja seuraavaksi parhaalla maalinsylkijällä Alex Lundbergilla on kasassa kaksi osumaa. Sankarinviitta on nyt tarjolla, sillä tulevissa taistoissa tarvitaan maaleja.